Katsokaa ja hajotkaa, Ferako muka läski?
Kuten kaikki varmaankin ovat huomanneet kalenteristaan, joulu on ohi ja uusi vuosi tuloillaan. Lupasin joulun jälkeen esitellä tyttöjen joululahjat täällä blogissa, mutta se saa jäädä hieman myöhempään. Puolet lahjoista nimittäin ovat edelleen äitini luona, sillä en niitä jaksanut kaikkia kotiin kantaa (omat lahjanihan otin tietenkin kaikki mukaan.. x)). Tosin onhan täällä kotona suurin osa näätäläisten lahjoista, mutta pitäähän ne kaikki saada kuvattua samaan postaukseen. Jep, ette ikinä arvaa, kuka saikaan eniten paketteja äitini luona... no tietenkin Fera ja Mojito!! Kyllä, fretit korjasivat tämän vuoden pakettisaldon vaikka minun lahjani olivatkin jo etukäteen saaneet, kaipa ne ovat sitten olleet extrakilttejä. Itse en kovin montaa pakettia saanut (vaikka ihan hyvänä kakkosena taisinkin tulla), sillä tärkein joululahjani oli tuo jo täällä aiemmin hehkuttamana järjestelmäkamera, Canon EOS 1100D. Tässä postauksessa esittelenkin hieman uudella lelullani ottamiani kuvia, jotka eivät kyllä kovinkaan jouluisilta näytä. Olisi pitänyt ottaa kuva jommasta kummasta näädästä joulukuusen äärellä, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi. Minkä värisiä teidän joulukuusenne muuten olivat koristelun jälkeen? Meillä oli erittäin hieno muovinen kuusi, joka koristelltiin hieman hutiloiden sinivalkoiseksi (värit eivät liity millään tavoin isänmaamme lipun väreihin, vaan siihen on yksinkertainen syy; valkoinen on talvinen ja äitini lempiväri on tummansininen).
Meillä joulut ovatkin aina menneet hieman myöhäiseksi, joten söimme jouluruuan vasta, olisikos ollut yhdeksän ja kymmenen välillä illalla. Tätä seurasi tietenkin lahjojenjako, ja kun paketit olivat avattu, kiikutin uutuuttaan hohtavan kamerani pikimmiten lataukseen. Tässä yllätyinkin positiivisesti, sillä muistan, kun kesällä kävin ostamassa uuden puhelimen, olisin tietenkin halunnut ottaa sen käyttöön samana päivänä. Kuitenkin latausaika puhelimessa oli suunnilleen 12 tuntia, mutta onnekseni kameran täyteenlatautuminen tapahtui vain kahdessa tunnissa ja pääsin kahdelta yöllä testailemaan kameran ominaisuuksia! Kello neljän maissa nukkumaanmennessäni muistikortilla komeilikin jo 250 kuvaa, joten tulikin sitten testailtua oikein olantakaa.. Innostuinkin myös lähikuviin, joita edellisellä kamerallani ei saanut ollenkaan, joten saatte katsella pääosin puolikkaita näätiä. Onneksi kaikkia lukijoita varmastikin kiinnostaa näin yksityiskohtainen selitys joulunvietostani. ;) Voin kyllä sanoa, että ihastuin kamerassa kuvantarkkuuteen, joka on täysin eri asteikolla entisen pokkarini kanssa. Joskin kuvat tietenkin kameran näytöstä näyttivät paremmilta, mutta kokeiluahan nämä vasta ovat. Huomioikaa, että osa kuvista on kuvattu täysautomaatilla ja vain toinen osa manuaaliasetuksilla.
Nyt siirrytäänkin sitten enemmän blogin aiheen pariin, nimittäin tuohon kahdeksantassuiseen karvaiseen hirviöön joka oli mukana sulostuttamassa kaikkien joulua. Kyllä, tuli kuin tulikin raahattua Fera ja Mojito viettämään kanssamme joulua äitini luokse muutamaksi päiväksi. Harmi, ettei ulkoilukuvia ole ollenkaan, sillä ulkoilut tapahtuivat ennen pakettien avaamista ja seuraavana päivänä en hirveään lumisateeseen viitsinyt uutta vimpainta roudata. Koko joulun taisikin taktisesti sataa lunta, ja aika hirmuisesti sitä tulikin. Aattona vein tytsyt kaksi kertaa ulos, ensimmäisellä kerralla penkomaan takapihan lumimassaa ja sitten illemmalla hieman pidemmälle lenkille. Olivat kyllä niin innoissaan kuin vain voi olla! Lumeen kaivettiin vauhdilla onkaloita ja tunneleita, ja Feran kaivaessakin erästä lumipenkkaa, sanoin hihnan päässä olleelle pikkuveljelleni että kohta se varmaan tulee toisesta päästä läpi. No, tämähän oli tietenkin turhaa kun neiti olikin ehtinyt kaivaa noin metrin pituisen tunnelin lumeen ja tulla toiselta puolelta ulos. Välillä freteistä ei näkynyt kuin lumihankeen johtava hihna, eikä tällä kertaa Mojitonkaan valjaista irronnut edes sitä pinkkiä väriä! Pehmoisessa, juuri sataneessa ja tarpeeksi korkeassa lumihangessa Fera näytti lapsuudenystäväni luokse juostessaan aivan siltä, kuin olisi tosiaankin uinut lumihangen poikki! Hassun näköistä olikin.
Kissojenkaan kanssa ei mitään ongelmia tullut, vaikkevät ne olleet lähestulkoon ollenkaan ulkona. Oletin niiden olevan vähän väliä poissa, mutta nämä mukavuudenhaluiset otukset eivät vanhuuttaan enää viitsi tuonne pakkaseen ja lumeen lähteä kahlailemaan. Millään muilla tavoinhan katit eivät vanhoilta edes vaikuta, nuorilta ja leikkisiltä kissanketaleilta ne käytökseltään ja aktiivisuudeltaan vaikuttavat! Kissat kuitenkin pelkäsivät frettejä, suurikokoinen kolli enemmän ja äitikissa sitten hieman vähemmän. Tytötkin viettivät suhteellisen paljon aikaa huoneessani, sillä aina niiden väsähdettyä johonkin nukkumaan ne kannettiin omaan petiinsä nukkumaan. Tässä näyttekin joulun kissakuvat (omaa kattiani lukuunottamatta, josta tulee oma esittely pikimmiten). Onneksi minulla oli myös Playpen mukana, niin pystyin öiksi mukavasti rajaamaan parin tunnin riehumisen jälkeen sänkyni karvakäpälien ulottumattomiin. Sekä sängyn alla sijainneen barbilaatikon jota oli mukava availla ja kaivella...
Yllä on komea kissaäiti Misty jota sitten seuraakin hieman ylisuureksi kasvahtanut poikansa Piksu. Ikää kissoilla on vielä muutaman kuukauden ajan 11 ja 10 vuotta. Molemmilla on todella surkeat ja kulahtaneet turkit, kun eivät ole ulos viitsineet talviturkkia hankkimaan lähteä. Nuorempana turkin olivat uskomattoman komeita vaikka nytkin pisin karva hännässä on 20cm luokkaa. 8)
Nuo penteleet, tai siis Fera oikeastaan päätti aloitella kiimansa juuri joulupyhinä, joten nyt onkin aika varata eläinlääkärille aika implantoitavaksi. Ja arvatkaas vaan, onko uusi vihreä peti nyt aivan jossakin.... nesteissä... -.- Mojito varmaankin implataan samalla, jottei tarvitse koko aikaa siellä ravata. Nyt täytyykin sitten vain ottaa huomisen tehtäväksi (pikkuveljeni synttäreiden lisäksi) etsiä kelvollinen frettejä implantoiva eläinlääkäri jostakin lähiseudulta, kun ei vielä sitä autoakaan ole. Tosiaan, viikon päästä alkaa autokoulu jottei ensimmäistä vaihetta tarvitse lakiuudistuksen mukaan mennä. Onneksi oli vapaata tilaa ja ihan tässä melkein kävelymatkankin päässä! Ja hintakin on koko uusimaan toiseksi halvin, kumma juttu että kalliimmat paikat olivat täynnä. Ei siinä kovin kauaa mene, että se väliaikainen kortti on kädessä ja autoon voisi alkaa jo nyt säästää. Nyt tulee loppu tälle lässytykselleni ja saattekin ihailla joulun kuvasaldoa!
Heh, en voinut vastustaa... Mitäs meni kaivamaan nukenvaatelaatikosta itselleen sopivan kaulaliinan..xD |