30. joulukuuta 2012

Joulun kuvasaldoa


Katsokaa ja hajotkaa, Ferako muka läski?




Kuten kaikki varmaankin ovat huomanneet kalenteristaan, joulu on ohi ja uusi vuosi tuloillaan. Lupasin joulun jälkeen esitellä tyttöjen joululahjat täällä blogissa, mutta se saa jäädä hieman myöhempään. Puolet lahjoista nimittäin ovat edelleen äitini luona, sillä en niitä jaksanut kaikkia kotiin kantaa (omat lahjanihan otin tietenkin kaikki mukaan.. x)). Tosin onhan täällä kotona suurin osa näätäläisten lahjoista, mutta pitäähän ne kaikki saada kuvattua samaan postaukseen. Jep, ette ikinä arvaa, kuka saikaan eniten paketteja äitini luona... no tietenkin Fera ja Mojito!! Kyllä, fretit korjasivat tämän vuoden pakettisaldon vaikka minun lahjani olivatkin jo etukäteen saaneet, kaipa ne ovat sitten olleet extrakilttejä. Itse en kovin montaa pakettia saanut (vaikka ihan hyvänä kakkosena taisinkin tulla), sillä tärkein joululahjani oli tuo jo täällä aiemmin hehkuttamana järjestelmäkamera, Canon EOS 1100D. Tässä postauksessa esittelenkin hieman uudella lelullani ottamiani kuvia, jotka eivät kyllä kovinkaan jouluisilta näytä. Olisi pitänyt ottaa kuva jommasta kummasta näädästä joulukuusen äärellä, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi. Minkä värisiä teidän joulukuusenne muuten olivat koristelun jälkeen? Meillä oli erittäin hieno muovinen kuusi, joka koristelltiin hieman hutiloiden sinivalkoiseksi (värit eivät liity millään tavoin isänmaamme lipun väreihin, vaan siihen on yksinkertainen syy; valkoinen on talvinen ja äitini lempiväri on tummansininen).

Meillä joulut ovatkin aina menneet hieman myöhäiseksi, joten söimme jouluruuan vasta, olisikos ollut yhdeksän ja kymmenen välillä illalla. Tätä seurasi tietenkin lahjojenjako, ja kun paketit olivat avattu, kiikutin uutuuttaan hohtavan kamerani pikimmiten lataukseen. Tässä yllätyinkin positiivisesti, sillä muistan, kun kesällä kävin ostamassa uuden puhelimen, olisin tietenkin halunnut ottaa sen käyttöön samana päivänä. Kuitenkin latausaika puhelimessa oli suunnilleen 12 tuntia, mutta onnekseni kameran täyteenlatautuminen tapahtui vain kahdessa tunnissa ja pääsin kahdelta yöllä testailemaan kameran ominaisuuksia! Kello neljän maissa nukkumaanmennessäni muistikortilla komeilikin jo 250 kuvaa, joten tulikin sitten testailtua oikein olantakaa.. Innostuinkin myös lähikuviin, joita edellisellä kamerallani ei saanut ollenkaan, joten saatte katsella pääosin puolikkaita näätiä. Onneksi kaikkia lukijoita varmastikin kiinnostaa näin yksityiskohtainen selitys joulunvietostani. ;) Voin kyllä sanoa, että ihastuin kamerassa kuvantarkkuuteen, joka on täysin eri asteikolla entisen pokkarini kanssa. Joskin kuvat tietenkin kameran näytöstä näyttivät paremmilta, mutta kokeiluahan nämä vasta ovat. Huomioikaa, että osa kuvista on kuvattu täysautomaatilla ja vain toinen osa manuaaliasetuksilla. 




Nyt siirrytäänkin sitten enemmän blogin aiheen pariin, nimittäin tuohon kahdeksantassuiseen karvaiseen hirviöön joka oli mukana sulostuttamassa kaikkien joulua. Kyllä, tuli kuin tulikin raahattua Fera ja Mojito viettämään kanssamme joulua äitini luokse muutamaksi päiväksi. Harmi, ettei ulkoilukuvia ole ollenkaan, sillä ulkoilut tapahtuivat ennen pakettien avaamista ja seuraavana päivänä en hirveään lumisateeseen viitsinyt uutta vimpainta roudata. Koko joulun taisikin taktisesti sataa lunta, ja aika hirmuisesti sitä tulikin. Aattona vein tytsyt kaksi kertaa ulos, ensimmäisellä kerralla penkomaan takapihan lumimassaa ja sitten illemmalla hieman pidemmälle lenkille. Olivat kyllä niin innoissaan kuin vain voi olla! Lumeen kaivettiin vauhdilla onkaloita ja tunneleita, ja Feran kaivaessakin erästä lumipenkkaa, sanoin hihnan päässä olleelle pikkuveljelleni että kohta se varmaan tulee toisesta päästä läpi. No, tämähän oli tietenkin turhaa kun neiti olikin ehtinyt kaivaa noin metrin pituisen tunnelin lumeen ja tulla toiselta puolelta ulos. Välillä freteistä ei näkynyt kuin lumihankeen johtava hihna, eikä tällä kertaa Mojitonkaan valjaista irronnut edes sitä pinkkiä väriä! Pehmoisessa, juuri sataneessa ja tarpeeksi korkeassa lumihangessa Fera näytti lapsuudenystäväni luokse juostessaan aivan siltä, kuin olisi tosiaankin uinut lumihangen poikki! Hassun näköistä olikin. 

Kissojenkaan kanssa ei mitään ongelmia tullut, vaikkevät ne olleet lähestulkoon ollenkaan ulkona. Oletin niiden olevan vähän väliä poissa, mutta nämä mukavuudenhaluiset otukset eivät vanhuuttaan enää viitsi tuonne pakkaseen ja lumeen lähteä kahlailemaan. Millään muilla tavoinhan katit eivät vanhoilta edes vaikuta, nuorilta ja leikkisiltä kissanketaleilta ne käytökseltään ja aktiivisuudeltaan vaikuttavat! Kissat kuitenkin pelkäsivät frettejä, suurikokoinen kolli enemmän ja äitikissa sitten hieman vähemmän. Tytötkin viettivät suhteellisen paljon aikaa huoneessani, sillä aina niiden väsähdettyä johonkin nukkumaan ne kannettiin omaan petiinsä nukkumaan. Tässä näyttekin joulun kissakuvat (omaa kattiani lukuunottamatta, josta tulee oma esittely pikimmiten). Onneksi minulla oli myös Playpen mukana, niin pystyin öiksi mukavasti rajaamaan parin tunnin riehumisen jälkeen sänkyni karvakäpälien ulottumattomiin. Sekä sängyn alla sijainneen barbilaatikon jota oli mukava availla ja kaivella... 



Yllä on komea kissaäiti Misty jota sitten seuraakin hieman ylisuureksi kasvahtanut poikansa Piksu. Ikää kissoilla on vielä muutaman kuukauden ajan 11 ja 10 vuotta. Molemmilla on todella surkeat ja kulahtaneet turkit, kun eivät ole ulos viitsineet talviturkkia hankkimaan lähteä. Nuorempana turkin olivat uskomattoman komeita vaikka nytkin pisin karva hännässä on 20cm luokkaa. 8)




Nuo penteleet, tai siis Fera oikeastaan päätti aloitella kiimansa juuri joulupyhinä, joten nyt onkin aika varata eläinlääkärille aika implantoitavaksi. Ja arvatkaas vaan, onko uusi vihreä peti nyt aivan jossakin.... nesteissä... -.- Mojito varmaankin implataan samalla, jottei tarvitse koko aikaa siellä ravata. Nyt täytyykin sitten vain ottaa huomisen tehtäväksi (pikkuveljeni synttäreiden lisäksi) etsiä kelvollinen frettejä implantoiva eläinlääkäri jostakin lähiseudulta, kun ei vielä sitä autoakaan ole. Tosiaan, viikon päästä alkaa autokoulu jottei ensimmäistä vaihetta tarvitse lakiuudistuksen mukaan mennä. Onneksi oli vapaata tilaa ja ihan tässä melkein kävelymatkankin päässä! Ja hintakin on koko uusimaan toiseksi halvin, kumma juttu että kalliimmat paikat olivat täynnä. Ei siinä kovin kauaa mene, että se väliaikainen kortti on kädessä ja autoon voisi alkaa jo nyt säästää. Nyt tulee loppu tälle lässytykselleni ja saattekin ihailla joulun kuvasaldoa!




























Heh, en voinut vastustaa... Mitäs meni kaivamaan nukenvaatelaatikosta itselleen sopivan kaulaliinan..xD









23. joulukuuta 2012

Frettien lumisia talvipuuhia

Talvi. Kylmää, märkää ja lumista. Pimeää. Tälläkin hetkellä lämpömittari näyttää 12 astetta pakkasta. Aina kun lähden kotoa ulos, kenkäni täyttyvät lumella ja sukkani kastuvat jo heti ensimmäisen kymmenen metrin paikkeilla. En pääse sporapysäkille tai juna-asemalle ilman että tarvon reisiini ylettävän lumihangen poikki, kukaan kun ei ole kulkuväylää aurannut tai kolannut. Parveke on täynnä lunta eikä siellä viitsi muuten oleilla kuin ehkä tupakalla, nyt kun olen kuumeessa (aamulla 39,7 kahden Finrexin jälkeen kun tunsin että kuume on laskenut ihan hyvin) en jaksa edes joka kerta raahautua parvekkeelle ja poltan jo toista röökiäni tänään sisällä. Olen aivan hirveä, varmaan kaikki talon asukkaat, niin karvaiset kuin karvattomatkin kuolevat keuhkosyöpään vuoden sisällä. No ei, mutta on kyllä hiukan huono omatunto.


Onneksi talvi ei ole pelkästään yllä luettelemiani asiaoita, vaan tällä kylmällä vuodenajalla on paljon hyviäkin puolia! Joka puolella lunta, lunta ja lunta. Kaikkialla on ihanan kaunista, lumista ja valkeaa, ja kirpeä talvi-ilma piristää ankeinakin aamuina. Joulukin on jo ihan nurkan takana ja näädät rakastavat lumessa temmeltämistä! Vapaaehtoisesti jäädytän asuntoamme ja pidän parvekkeen ovea päivisin raollaan tyttöjen ollessa hereillä, ja siellähän neidit vasta viihtyvätkin. Koko parveke on täynnä pienenpieniä tassunjälkiä vierivieressä, lumessa peuhataan kuin viimeistä päivää ja lumisimpiin kohtiin on kaivettu tunneleita ja onkaloita. Jos parvekkeen ovi sattuu olemaan kiinni Feran ja Mojiton ollessa hereillä, nämä tomerina tyttöinä menevät heti raapimaan ovea merkiksi kertoakseen minulle että ovi auki ja heti. Neidit ovat viihtyneet parvekkeella välillä tuntejakin, eivät toki yhteen mittaan vaan päivän aikana yhteensä. Joskus tytöt jäävät jopa nukkumaankin parvekkeella sijaitsevaan kantokoppaan. Kuitenkin, jos satun olemaan aivan jäässä, vedän kylmästi vain oven kiinni vaikka tytsyt olisivatkin parvekkeella. Fera nimittäin ketteränä tyttönä osaa kiivetä tuolin kautta parvekkeen ikkunalaudalle raapimaan ikkunaa sisällehaluamisen merkiksi. :) 



Lumikuono :)
Myönnän toki olleeni laskempi viemään Mojitoa ja Feraa valjaissa ulos parvekkeella ulkoilun takia, aiemminhan vein tyttöjä ulos lähestulkoon päivittäin. Suunnittelin puolisen vuotta parvekkeen frettiturvallistamista, sillä parvekkeen lattian ja kaiteen välissä on näädänmentävä rako. Lisäksi nurkassa seinnän ja kaiteen välissä on toinen rako. Aiemmin olen rajannut Playpenillä puolet partsista freteille, mutta näin talvella sen ollessa ahkerassa näyttelykäytössä ei sitä viitsi tuolla lumessa pitää. Tosiaan puolisen vuotta on ollut suunnitelmissa tämä frettiturvallistaminen. On mittailtu, suunniteltu, mietitty mitä pitää ostaa, käyty rautakaupassa, mutta sitten vain eräänä päivänä täysin extemporena sain parvekkeen frettiturvalliseksi 10 minuutissa. Tiputin rakoihin laudanpätkät, jotka oli aiemmin hankittu tätä varten. Tarkoituksena oli sahata ne oikean mittaisiksi ja miettiä kiinnitysjärjestelmä, mutta ne olivatkin täysin sopivat ja raon alla oli oikein valmiiksi tangot joiden päälle vain pudotin laudat. Pystysuuntaisen raon eteen työnsin vanhan, suuren akvaarion pystyyn jonka päälle kumpikaan noista ei varmastikaan pääse kiipeämään. Eräänä päivänä uuden perheenjäsenemme kotiuduttua sainkin paljain jaloin kontata hakemaan akvaarion sisällä mököttäneen Feran sieltä pois..

Sain myös huomata viimeisen ulkoilulenkkimme jälkeen, että Mojitolle täytyy ostaa uudet valjaat... Ne eivät ole väärän kokoiset eikä Mojito ei pääse niistä irti sen paremmin kuin muistakaan valjaista (Mojito osaa ikävä kyllä riisua mitkä tahansa valjaat). Olen harmitellut välillä sitä, kuinka Mojiton niska kellertää. Nyt minun ei tarvitse enää harmitella kellertämistä, sillä Mojiton niska on vaaleanpunainen! Kyllä, Faunattaresta ostatuista pinkeistä valjaista lähtee kastuessa väriä! Tyrmistyttävää suoraansanoen. Miten eläinkaupasta ostetuista valjaista voi irrota eläimen turkkiin väriä!? Eikä kyseessä ole mitkään ihan halvimmatkaan valjaat, hinta ilman hihnaa oli 19,95 joten taidan kyllä käydä tuosta valittamassa. Ennenkuulumatonta.. Seuraavalla kerralla täytyy valita valjaat huolellisemmin, pitäisiköhän ostaa valkoiset, niin ei värin lähtemistä huomaisi? Onneksi sain juuri uudenuutukaisen valkoisille lemmikeille tarkoitetun shampoon Mojitolle, joka toivottavasti huomenna poistaa värin neidin turkista. 



Pahoittelen vähäisiä kuvia albiinolapsestamme, sillä Fera on ollut paljon helpompi kuvattava lähiaikoina. Varsinkin lumen keskellä Mojitosta on vaikea nykyisellä kamerallani saada hyviä kuvia, mutta joulun jälkeen asia toivottavasti uuden kameran myötä korjaantuu. Joulun jälkeen tuleekin sitten esittelyä uudesta perheenjäsenestämme, kuvia karvaisista lapsistani uudella kameralla sekä tietenkin joululahjapostaus! Siis tietenkin tyttöjen lahjoista, tosiaan tilailin tuossa kuun alkupuolella parista eläinkaupasta kaikenlaista ja yhteensä rahaa meni melkein 250e (tosin 50e meni tyttöjen ruokiin). :DD Pitäähän tyttöjä nyt vähän hemmotella, vaikkei tuolla summalla nyt kyllä mitään ihan järjetöntä roinaläjää saanutkaan, mutta joulun jälkeen esitellään sitten uudet lelut ja vempeleet. Normaalisti en siis ostele mitään ns. ylimääräistä ihan hirveästi, mutta näin joulun kunniaksi. Piti nyt kertoa, jotteivät ihmiset ajattele meidän näätäkulujen koostuvan suurimmaksi osaksi tällaisista hankinnoista, ei todellakaan. 



Uudella kameralla otettuja näätäkuvia saattekin ihailla pikimmiten joulun jälkeen, sillä tytöt tulevat kuin tulevatkin mukaani viettämään joulua äitini luokse. Vahtimisella ja vuorottelemisella kissojen kanssa siitä selvitään, ja katit ovat kuitenkin ulkonakin paljon. Lähdemme siis joulunviettoon jo huomenna, ja alan varmasti räpsimään kuvia samantien kun olen kameran akun saanut ladattua. Ja vielä näin lopuksi, olen huomannut blogin kävijämäärien laskeneen aivan hirmuisesti, noin kolmasosaan normaalista tässä kuussa. Ovatko juttumme muuttuneet tylsiksi vai onko lukijoista tullut kiireisempiä? Muistakaahan, että voitte aina jättää ideoita ja toiveita kommenttiboksiin. :)



Feralla oli hirveä kiire väärään suuntaan, kun olimme kävemässä perusreittiämme jolle oli ilmestynyt rakennustyömaa. Sain kirjaimellisesti raahata Feran raksan läpi. 
Hyvää joulua!






13. joulukuuta 2012

Sisarusrakkautta

Capitalissa tuli mukavasti törmäiltyä tyttöjen sisaruksiin, ja olenkin tyytyväinen näihin kuviin. Edellisestä näyttelystä jäi nimittäin harmittamaan, kun en saanut Ferasta ja siskostaan Mintusta yhteiskuvaa, mutta tämäkin puute korjattiin tällä kertaa. Kuitenkin nyt vasta tajusin, etten ottanut ollenkaan yhteiskuvia Mojitosta sisaruksiensa kanssa, vaikka niitäkin oli näyttelyssä useampia paikalla. Täytyy WCWFS:ssä tuokin puute korjata. Huomasin myös, että unohdin kokonaan Feran isoveljen Veetin olemassaolon, muita Feran sisaruksia ei paikalla näiden kolmen lisäksi kai tainnut ollakaan. Tai ainakaan en huomannut. Aina on kuitenkin mukava törmätä oman näätänsä sisaruksiin ja kuulla mitä niille kuuluu, yhdennäköisyyttä on myöskin hauska joka kerta ihmetellä aina uudelleen. :) Näyttelyn tapahtumista kertoo edellinen postaus, tämä keskittyy ainoastaan sisaruskuviin joten tekstiä on näin kuvapainotteisessa postauksessa vähän.

Ensimmäiset kuvista ovat Ferasta veljensä Rockyn, eli Kuutin Ouraganin kanssa. Yhdennäköisyys tosiaankin oli ällistyttävä, huomaa kyllä että isänsä verta molemmissa kovasti virtaa. Sisarukset suhtautuivat toisiinsa.. noh, laiskasti. Todella laiskasti ja välinpitämättömästi hieman vaivautuivat toisiaan kohti kurottamaan ja nuuhkimaan. Luonteetkin siis selvästikin ovat samaa luokkaa! Molemmat olivat aivan uskomattoman väsyneen oloisia, ja aivan yhtä laiskasti roikkuivatkin sylissä. Kuvista kiitos Feran kasvattajalle Minnalle.








Tässä kohtaa Janniina tuli varastamaan shown.. x)
Mukanaan tietenkin Feran ja Rockyn sisko Minttu. 





Lopuksi viellä omalla kamerallani otetut kaksi kuvaa Ferasta ja Mintusta Janniinan sylissä. Huomioikaa kaksi asiaa: Järkyttävä kuvanlaatuero ja tyttöjen parinsadan gramman kokoero. ;)