Maailmanlopun vuosi

Eli viime vuosi, se maaginen vuosi 2012 jolloin kaiken väitettiin päättyvän. Erehtyivätköhän Mayat päivämäärästä vai olikohan kyse vain siitä ettei kukaan ihan loputtomiin asti jaksanut sitä kalenteria kiveen hakata? Maailmanloppu ei kuitenkaan koittanut, joten on varmaankin aika hieman kerrata viime vuoden tapahtumia ja kuulumisiamme tiiviimpään pakettiin.

Aloitetaan helmikuusta, joka ei ihan niin helminen sitten ollutkaan. Vuoden 2012 helmikuu oli varmasti elämäni pahin kuukausi. Tällöin lähetin Pickpocket's Ferretsille pentukyselyä viime vuoden pentueista, ja sainkin sähköpostilleni oikein vastaanottavan ja ihanan vastaanoton. Helmikuussa otin yhteyttä myös Kuutin fretteihin pieni ja sievä frettityttö mielessäni. Kuitenkin pari viikkoa pentutiedustelujen jälkeen jouduin saattelemaan rakkaan frettipojuni, ensimmäisen frettini Doussin paremmille maille. 22.02.2012, kello 20:37 monen tunnin eläinlääkärirundin ja itkemisien jälkeen kotimatkalla sain Viikin pieneläinsairaalasta puhelun, ettei pienen sydän enää jaksanut vaikka teho-osastolla kuntoa oltiinkin saatu paremmaksi. Auto pysähtyi tähän paikkaan, oli pakko lähteä haukkaamaan hieman happea motarin sivuun. Loppumatkan makasin auton takapenkillä ja oloni oli aivan hirveä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Doussista voitte lukea lisää täältä ja täältä. Taisin pitää koulustakin lomaa tuolloin meneillään olleen jakson, vaikka muutenkin olin kyllä melkein koko vuoden omilla lomillani.

Huhtikuu ja toukokuu menee helposti samaan syssyyn, muistikuvia ei nimittäin löydy kaikilta kuukausilta ihan tuosta noin vain. Huhtikuussa Kuutin freteiltä ilmoitettiin Aleksan ja Boriksen pentueen syntyneen. Fera siis syntyi 7.4, mutta en toki vielä tiennyt minkä pennun saan tai minkä värisiä pennuista ylipäänsä tulee. Pentujen kasvaessa kävi ilmi että yksi naaraista on väritykseltään suklaa, ja Minna varasikin tämän pennun minulle. Huhtikuun lopussa tein myös tämän blogin, joskaan en vielä silloin kirjoittanut ensimmäistä postaustani. Toukokuussa, kun olin käynyt viimeiset jaksot koulussa kiltisti, koulumme arvon herra rehtori ilmoitti minulle kolmen viikon kuluttua tulevan postissa todennäköisesti erokirjeen. Sain kuitenkin rehtorin perumaan katalan suunnitelmansa ihanalla ja manipuloivalla kirjoitustaidollani, sillä kirjoitin hänelle kilometrin pituisen viestin aiheesta "Miksi minua ei pidä erottaa koulustasi." Rehtori kuitenkin laati pienet ehdot vaatien minulta mahdottomuuksia; jokaikisessä jaksossa tulisi seuraavana vuonna suorittaa 8 kurssia. 8 on siis enimmäismäärä kursseissa, ja siitä on aina erikseen juteltava ja sovittava opinto-ohjaajan kanssa. Vaatimus olisi kohtuuton jopa tunnollisiakin opiskelijoita kohtaan, niin entä sitten minua, jonka koulunkäyntimotivaatio on ollut 10 kurssia vuodessa -luokkaa? Tiedän kyllä jaksamiseni, enkä tuollaisesta urakasta selviytyisi niin millään.

Kesäkuun kolmantena päivänä ajoimme äitini kanssa ympyrää Espoossa yrittäen löytää kasvattajan taloa. Talo oli piilossa toisen talon takana hassusti, joten emme olleet löytäneet sitä vaikka olimmekin oikeaan paikkaan ajaneet. Oikea paikka kuitenkin löytyi, ja saimme mukaamme pienenpienen Feran. Ensitapaamisella tyttö näytti niin pikkuruiselta, että mietin uskallanko käsitellä sitä ilman että se menee rikki. :D Olihan Doussi ollut tullessaan jo neljän kuukauden ikäinen maahantuontisääntöjen vuoksi, joten Fera oli tähän verrattuna aivan pikkiriikkinen. Tyttö oli oikein hieno pieni fretinalku minulle tullessaan, ja hiekkalaatikollakin käytiin vahingoitta. Hampaita nyt hieman testailtiin mutta sekin jäi pian pois. Yksi Feran näteistä, tummista soopelisiskoista jäi ilman kotia sillä alkuperäisestä varaajasta ei koskaan kuulunut mitään. Sanoin kasvattajalle ottavani Brisen mielelläni meille asumaan jos palkkapäivääni mennessä neiti ei ole hyvää kotia löytänyt. Kyselijöitä oli ollut kuulemma paljon, mutta yksikään ei ollut tarpeeksi varteenotettava kotiehdokas, joten Minna laittoi minulle viestiä että tule hakemaan tyttö kotiin. Valitettavasti Brise nukkui pois saatuaan kurkkuunsa terävän luunsirun joka oli aiheuttanut sisäelimille hallaa. 

Kesäkuun 11. päivä Pickpocket's Ferretsillä syntyi Islan ja Matun pentue, josta Mojitokin on peräisin. En tällöin vielä tiennyt saavani tästä pentueesta pentua, sillä varaukseni oli alunperin toisessa pentueessa suklaanvärisestä naaraspennusta. Kesäkuussa myös aloin kirjoittamaan tätä blogia, joskin hieman erilaisella ulkoasulla silloin. Loppukuusta minulla alkoi myös kesätyö aivan tuossa naapurissa vanhustenkeskuksessa. Toimiini kuului jutella vanhusten kanssa, pitää heille seuraa ja käydä heidän kanssa ulkona. Pari viikkoa ehdin töissä olla kunnes sain kuulla etten kuulemma sovellukkaan työhön (?!!).

Heinäkuussa minun oli tarkoituksena mennä Feran kanssa KesäPiknik-frettinäyttelyyn kuun lopussa, mutta tämä valitettavasti jäi väliin kuumeen vuoksi. Tässä kuussa myös selvisi, että pentue jossa varaukseni oli, oli jokaista pentua myöten pastelli! Kasvattaja kysyi minulta jo tällöin, haluaisinko vaihtaa albiinonaaraaseen, mutta hieman empien pitäydyin silti alkuperäisessä pentueessa. Heinäkuun alussa aloitin uuden työn erään ystäväni sijaisena henkilökohtaisena avustajana, joka olikin mielestäni parempi työ kuin edellinen, sillä sain itse valita vuorot ja olla eläinten kanssa. Olin ainoa joka siivosi siilin häkkiä ja ruokki sitä, varsinkin jollakin muulla kuin kissanruoalla tai banaanilla. Ja ainoa joka pärjäsi avustettavan kovia kokeneen (virosta tuotu kulkukoira) "hullun ja purevan" koiran kanssa jota muut ulkoiluttivat kuristuspannassa kerran päivässä. Oikeasti koira oli todella ihana ja kiltti kun sitä käsitteli oikein, rauhoitteli ja ulkoilutti tarpeeksi (ilman kuristuspantaa!). Saatoin päivässä olla useita tunteja koiran kanssa ulkona. Henkilö, jota avustin oli sitten sitä mieltä että minulla on anoreksia koska söin kahden vuoron sunnuntaina vain kaksi leipää ja puolen litran jogurtin, ja näin ollen erotti minut osasyynä tämä, osasyynä se että olin kuulemma liian laiha avustajaksi.

Elokuun 5. päivä minulla oli synttärit, mutta taisin angstata koko päivän kotona kirjoittamassa Doussin muistopostausta, olihan samana päivänä kuitenkin Doussinkin syntymäpäivä!

Elokuussa kävin myös katsomassa pentuja, jolloin molemmat pentueet alkoivat olla jo luovutusikäisiä. Eräs pieni pastellinvärinen piru purikin minun huomaamattani (ja tuntemattani!) käteni aivan verille, mutta ihastuin pentuihin täysin. Varsinkin niihin albiinopentuihin, joiden äitiä olin jo aiemmin ihaillut kovasti. Kasvattaja sanoi minulla tällöin, että voin edelleen halutessani vaihtaa albiinoon, mutten osannut oikein siihen sitten sanoa mitään joten taas tuli ehkä jopa vähän vastentahtoisestikin pitäydyttyä pastellipentueessa. Kuitenkin päästyäni illalla kasvattajan luota kotiin, kipitin äkkiä laittamaan kasvattajalle viestiä että haluan ilman muuta albiinonaaraan! Ei mennyt montaa päivää kun kasvattaja ilmoitti, että pentueen isän omistaja oli kysynyt kasvatusnaarasta, ja kertoi ainoan jäljellä olevan pennun olevan Mojito. Mojito, jolla oli toinen takajalka murtunut kolmesta kohdasta alun maidontuotanto-ongelmien vuoksi ja jonka jalasta ei välttämättä koskaan tulisi normaalisti toimivaa. Ja josta ei kannata välttämättä odottaa suurta näyttelyvoittajaa. Kasvattaja kysyikin minulta voisinko millään ottaa Mojiton, jos pennun hintaakin vielä lasketaan. Vastauksen jo tiedättekin, se oli tietenkin tottakai!

Elokuussa alkoi myös neljäs vuoteni lukiossa, ja ensimmäisen jakson jälkeen suoritettuja kursseja tulikin kahdeksan lisää. Pari näistä kuitenkin oli edellisenä vuonna kesken jääneitä kursseja, joiden tehtävät ja kuvistyöt sain tehdä kesälomalla.

Syyskuussa Mojiton ollessa kolmen kuukauden ikäinen tuli aika noutaa tyttö kotiin. Mojito oli kasvattajan luona kuukauden pidempään tuon jalan vuoksi. Hain kotiin uskomattoman upean pienen valkoisen otuksen, joka ei kotona saanutkaan kovin iloista vastaanottoa. Ovella oli nimittäin vastassa mustasukkainen ja omistushaluinen Fera, joka ei halunnut jakaa aluettaan, lelujaan tai omistajaansa pienen vikisevän piiperöisen kanssa. Tästä alkoikin totutteluvaihe, jonka aikana Fera rökitti pienempää aivan surutta. Onneksi tuota rökittämistä ei kovin kauaa jatkunut ja tytöt ovat nykyään parhaita ystäviä. Seuraavan vuoden pennunhankintasuunnitelmatkin alkoivat kummasti koputella aivojen sopukoissa syksymmällä ja alkutalvesta. Vielä en kuitenkaan paljasta mistä uusi perheenjäsen tulee, osasyynä se etten itsekään vielä ole varma. 

Joulukuun ensimmäisenä päivänä olimme jälleen kerran frettinäyttelyssä, tällä kertaa kyseessä oli pääkaupunkiseudulla ollu Capital!. Tytöt pärjäsivät taaskin hienosti, vaikka Fera olikin ennen arvostelua sotkenut itsensä hiekkalaatikolla johonkin hieman epämiellyttävämpään. Jouluna tytöt kahmivat koko joulun pakettisaldon itselleen saamalla hurjat määrät lahjoja, itse sain kauan haluamani järjestelmäkameran näätäkuvausta varten, eli Canon EOS 1100D:n. Tätä kannan mukana frettinäyttelyissäkin. Joulukuussa meille muutti myös kolmas karvainen perheenjäsen, nimittäin poikakissa Mishja. Ferasta tuli taas uuden tulokkaan saapuessa esiin se sama mustasukkainen monsteri kuin Mojitonkin saapuessa, mutta onneksi kaikenkarvaiset eläimeni tulevat nykyään hienosti toimeen.

Ferastakin on jo kasvanut huomaamattani aikuinen nainen, sillä neiti aloitteli kiimansa joulun aikoihin. Kiima on kuitenkin aiheuttanut Ferassa hieman ylivilkkautta, ja neiti hyppii, pomppii ja kiipeilee entistä enemmän. Fera päättikin joulukuun viimepäivinä hypätä frettiturvalliselta parvekkeeltamme alas. Asumme kerroksessa numero kolme, mutta joka on takapihalta laskettuna neljäs kerros. Ikäväkseni parvekkeemme on siis todella korkealla, aivan reilusti korkeammalla kuin tuttavani joka asuu neljännessä kerroksessa. Onneksi alla odotti pehmeä lumihanki johon Fera oli tupsahtanut, mutta kävimme silti eläinlääkärissä röndgenissä tarkistamassa kaiken olevan kunnossa. Ilkeä talvi oli tupruttanut lunta parvekkeen nurkkaan niin paljon, että kasan päältä pääsi ketteränä otuksena hyppäämään kaiteelle ja siitä alas. Kyseisen nurkan edessä on vielä jättimäinen lattiasta kattoon ulottuva betonitolppa, joka estää suoran näköyhteyden. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja nyt tiedän käydä tarkkailemassa tuon nurkan lumimäärää. Mojito ei tajunnut aloitellakkaan kiimaansa viellä, mutta kävimme implantoimassa molemmat tytöt 

Tältä näyttää kameran läpi pudotus parvekkeelta. Ei näytä kovin korkealta, mutta puiden latvat alkavat olla meistä ylemmän parvekkeen katon tasolla... Joskin yläkerran kaksikerroksisen asunnon partsi on hiukan korkeampi kuin muiden..

Vuodessa 2012 oli niin hyvää kuin huonoakin, kuten ylempää varmasti huomaattekin. Menetin rakkaan ystävän, ensimmäisen frettini, mutta myös sain kaksi maailman ihaninta frettityttöä ilostuttamaan elämään, joista on nyt jo kasvanut todella hienoja frettineitejä. Ehdimme käymään tyttöjen kotiutumisen jälkeen kaksissa frettinäyttelyissäkin, joista tosin ei palkintoja mukaanviemisiksi herunut. Vuoden 2013 aikana pyrimme varmasti käymään useammissa näyttelyissä, toivon mukaan todennäköisesti Suomen rajojen ulkopuolellakin. Tänä vuonna tulemme varmasti muutenkin osallistumaan aktiivisemmin frettitapahtumiin, onhan tässä sentään koko vuosi aikaa! Olen myös todella iloinen siitä, että olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut moniin mukaviin uusiin fretti-ihmisiin viimeisen vuoden aikana. 

Tapahtumarikas vuosi on takana ja on aika katsoa hieman tulevaisuuteen. Uutta asuntoahan en viime vuonna saanut, mutten toisaalta edes jaksanut sellaista kovinkaan aktiivisesti hakeakaan. Todennäköisesti odotan, että aiemminkin mainitsemani Myyrmäessä sijaitseva asunto vapautuu taas. Typeränä kun en sitä ottanut kun olisin saanut, ja sekös kaduttaa. 

Lukion jälkeen aion mennä opiskelemaan erääseen taidekouluun, kunhan ensin saan sen valkolakin. Tämä ei viellä keväällä tule tapahtumaan, sillä vaikka ylioppilaskirjoitukset häämöttääkin aivan nurkan takana, jää minulle kaksi ainetta kirjoitettavaksi seuraavaksi syksyksi. Kevään jälkeen opiskeluni kuitenkin nykyisessä koulussani loppuu ja suoritan viimeiset kurssit ja kirjoitukset aikuislukion puolella, aikuislukion oppimäärällä. Tammikuussa aloitin autokoulun juuri ennen lakiuudistusta, joten siihen ajokortinkaan saamiseen ei enää pitkä aika ole. Suunnitelmissa onkin nyt hankkia osa-aikatyö jotta rahat riittävät niin auton ostamiseen kuin henkilökohtaisen eläintarhanikin kasvattamiseen. Harmittaa kyllä hieman, että vuonna 2012 jäi parit taidenäyttelyt väliin, mutta on vain ollut niin paljon tekemistä etten ole ehtinyt mitään mestariteoksia maalaamaan. Ehkäpä tämäkin asia korjataan tänä vuonna? Myönnyin vihdoin ja viimein julkaisemaan netissä jonkin teokseni, mutta huomioikaa että kyseinen omakuvamaalaus on lähestulkoon kaksi vuotta vanha ja se on edelleen kesken!

Kuten aiempienkin vuosien aikana, aion tänäkin vuonna kartuttaa frettitietämystäni uudelle tasolle ja opetella uusia asioita. Vaikka olenkin lukenut ja opiskellut freteistä paljon, haluan koko ajan oppia uutta ja tietää enemmän. Yksinkertaisesti haluaisin tietää kaiken, mikä ei tosin ole mahdollista mutta mitä korkeammalle pyrkii, sen korkeammalle pääseekin. Pelkkä lukeminenhan ei tietenkään riitä, jokainen frettini on opettanut minulle korvaamattomia asioita, joita ei lukemalla voi oppia. Pyrin kuitenkin tulemaan aina paremmaksi fretinomistajaksi, ja toivon muidenkin tavoittelevan samaa. Tätä asiaa sivuuttavia suunnitelmia en kuitenkaan tässä nyt paljasta, teen sen kun siltä tuntuu. :) (ja ei, vaikka jotkut nyt tietävätkin tulevaisuudensuunnitelmiani, ei kukaan ole toisesta suunnitelmastani koskaan kuullutkaan.)

Odotan innolla mitä vuosi 2013 tuo tullessaan, ja toivottavasti se on parempi kuin edeltäjänsä!

Nettiyhteys rikki & päivitys: Nyt on netti!

Pieni ilmoitusluontoinen asia vain, eli nettiyhteytemme on rikki eikä se ole pelannut sitten vuodenvaihteen jälkeen. Älkää siis ihmetelkö näin pitkää postausväliä, seuraava postaus tulee välittömästi kun ongelma on saatu korjattua. Jos yhteyttä ei saada nyt ihan heti fiksattua, yritän tehdä alkuviikosta postauksen sitten jollakin muulla tietokoneella, vaikka koulussa.

Seuraavan postauksen aiheesta ei ole vielä varmuutta, mutta tässä pitäisi edelleen tehdä esittelypostaus uusimmasta perheenjäsenestämme, tyttöjen joululahjat kuvattuna sekä ihan kuulumisiammekin pitäisi kertoilla! Toivottavasti seuraavan postauksen aika on pian! :)







01.02.2012: No niin rakkaat lukijat ja kaikki muutkin, nyt on uusi nettitikku hommattu, sain sen tosiaan eilen mutta pääsin kotiin vasta niin myöhään että oli kyllä nukkumaanmenoaika. Tänään illemmalla istutan itseni muutamaksi tunniksi koneen äärelle kirjoittelemaan uusia postauksia! :) Viikonlopuksi saattekin sitten paljon luettavaa, tulossa näyttelypostaus ja paljon muuta!

Joulun kuvasaldoa

Katsokaa ja hajotkaa, Ferako muka läski?

Kuten kaikki varmaankin ovat huomanneet kalenteristaan, joulu on ohi ja uusi vuosi tuloillaan. Lupasin joulun jälkeen esitellä tyttöjen joululahjat täällä blogissa, mutta se saa jäädä hieman myöhempään. Puolet lahjoista nimittäin ovat edelleen äitini luona, sillä en niitä jaksanut kaikkia kotiin kantaa (omat lahjanihan otin tietenkin kaikki mukaan.. x)). Tosin onhan täällä kotona suurin osa näätäläisten lahjoista, mutta pitäähän ne kaikki saada kuvattua samaan postaukseen. Jep, ette ikinä arvaa, kuka saikaan eniten paketteja äitini luona... no tietenkin Fera ja Mojito!! Kyllä, fretit korjasivat tämän vuoden pakettisaldon vaikka minun lahjani olivatkin jo etukäteen saaneet, kaipa ne ovat sitten olleet extrakilttejä. Itse en kovin montaa pakettia saanut (vaikka ihan hyvänä kakkosena taisinkin tulla), sillä tärkein joululahjani oli tuo jo täällä aiemmin hehkuttamana järjestelmäkamera, Canon EOS 1100D. Tässä postauksessa esittelenkin hieman uudella lelullani ottamiani kuvia, jotka eivät kyllä kovinkaan jouluisilta näytä. Olisi pitänyt ottaa kuva jommasta kummasta näädästä joulukuusen äärellä, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi. Minkä värisiä teidän joulukuusenne muuten olivat koristelun jälkeen? Meillä oli erittäin hieno muovinen kuusi, joka koristelltiin hieman hutiloiden sinivalkoiseksi (värit eivät liity millään tavoin isänmaamme lipun väreihin, vaan siihen on yksinkertainen syy; valkoinen on talvinen ja äitini lempiväri on tummansininen).

Meillä joulut ovatkin aina menneet hieman myöhäiseksi, joten söimme jouluruuan vasta, olisikos ollut yhdeksän ja kymmenen välillä illalla. Tätä seurasi tietenkin lahjojenjako, ja kun paketit olivat avattu, kiikutin uutuuttaan hohtavan kamerani pikimmiten lataukseen. Tässä yllätyinkin positiivisesti, sillä muistan, kun kesällä kävin ostamassa uuden puhelimen, olisin tietenkin halunnut ottaa sen käyttöön samana päivänä. Kuitenkin latausaika puhelimessa oli suunnilleen 12 tuntia, mutta onnekseni kameran täyteenlatautuminen tapahtui vain kahdessa tunnissa ja pääsin kahdelta yöllä testailemaan kameran ominaisuuksia! Kello neljän maissa nukkumaanmennessäni muistikortilla komeilikin jo 250 kuvaa, joten tulikin sitten testailtua oikein olantakaa.. Innostuinkin myös lähikuviin, joita edellisellä kamerallani ei saanut ollenkaan, joten saatte katsella pääosin puolikkaita näätiä. Onneksi kaikkia lukijoita varmastikin kiinnostaa näin yksityiskohtainen selitys joulunvietostani. ;) Voin kyllä sanoa, että ihastuin kamerassa kuvantarkkuuteen, joka on täysin eri asteikolla entisen pokkarini kanssa. Joskin kuvat tietenkin kameran näytöstä näyttivät paremmilta, mutta kokeiluahan nämä vasta ovat. Huomioikaa, että osa kuvista on kuvattu täysautomaatilla ja vain toinen osa manuaaliasetuksilla. 

Nyt siirrytäänkin sitten enemmän blogin aiheen pariin, nimittäin tuohon kahdeksantassuiseen karvaiseen hirviöön joka oli mukana sulostuttamassa kaikkien joulua. Kyllä, tuli kuin tulikin raahattua Fera ja Mojito viettämään kanssamme joulua äitini luokse muutamaksi päiväksi. Harmi, ettei ulkoilukuvia ole ollenkaan, sillä ulkoilut tapahtuivat ennen pakettien avaamista ja seuraavana päivänä en hirveään lumisateeseen viitsinyt uutta vimpainta roudata. Koko joulun taisikin taktisesti sataa lunta, ja aika hirmuisesti sitä tulikin. Aattona vein tytsyt kaksi kertaa ulos, ensimmäisellä kerralla penkomaan takapihan lumimassaa ja sitten illemmalla hieman pidemmälle lenkille. Olivat kyllä niin innoissaan kuin vain voi olla! Lumeen kaivettiin vauhdilla onkaloita ja tunneleita, ja Feran kaivaessakin erästä lumipenkkaa, sanoin hihnan päässä olleelle pikkuveljelleni että kohta se varmaan tulee toisesta päästä läpi. No, tämähän oli tietenkin turhaa kun neiti olikin ehtinyt kaivaa noin metrin pituisen tunnelin lumeen ja tulla toiselta puolelta ulos. Välillä freteistä ei näkynyt kuin lumihankeen johtava hihna, eikä tällä kertaa Mojitonkaan valjaista irronnut edes sitä pinkkiä väriä! Pehmoisessa, juuri sataneessa ja tarpeeksi korkeassa lumihangessa Fera näytti lapsuudenystäväni luokse juostessaan aivan siltä, kuin olisi tosiaankin uinut lumihangen poikki! Hassun näköistä olikin. 

Kissojenkaan kanssa ei mitään ongelmia tullut, vaikkevät ne olleet lähestulkoon ollenkaan ulkona. Oletin niiden olevan vähän väliä poissa, mutta nämä mukavuudenhaluiset otukset eivät vanhuuttaan enää viitsi tuonne pakkaseen ja lumeen lähteä kahlailemaan. Millään muilla tavoinhan katit eivät vanhoilta edes vaikuta, nuorilta ja leikkisiltä kissanketaleilta ne käytökseltään ja aktiivisuudeltaan vaikuttavat! Kissat kuitenkin pelkäsivät frettejä, suurikokoinen kolli enemmän ja äitikissa sitten hieman vähemmän. Tytötkin viettivät suhteellisen paljon aikaa huoneessani, sillä aina niiden väsähdettyä johonkin nukkumaan ne kannettiin omaan petiinsä nukkumaan. Tässä näyttekin joulun kissakuvat (omaa kattiani lukuunottamatta, josta tulee oma esittely pikimmiten). Onneksi minulla oli myös Playpen mukana, niin pystyin öiksi mukavasti rajaamaan parin tunnin riehumisen jälkeen sänkyni karvakäpälien ulottumattomiin. Sekä sängyn alla sijainneen barbilaatikon jota oli mukava availla ja kaivella... 

Yllä on komea kissaäiti Misty jota sitten seuraakin hieman ylisuureksi kasvahtanut poikansa Piksu. Ikää kissoilla on vielä muutaman kuukauden ajan 11 ja 10 vuotta. Molemmilla on todella surkeat ja kulahtaneet turkit, kun eivät ole ulos viitsineet talviturkkia hankkimaan lähteä. Nuorempana turkin olivat uskomattoman komeita vaikka nytkin pisin karva hännässä on 20cm luokkaa. 8)

Nuo penteleet, tai siis Fera oikeastaan päätti aloitella kiimansa juuri joulupyhinä, joten nyt onkin aika varata eläinlääkärille aika implantoitavaksi. Ja arvatkaas vaan, onko uusi vihreä peti nyt aivan jossakin.... nesteissä... -.- Mojito varmaankin implataan samalla, jottei tarvitse koko aikaa siellä ravata. Nyt täytyykin sitten vain ottaa huomisen tehtäväksi (pikkuveljeni synttäreiden lisäksi) etsiä kelvollinen frettejä implantoiva eläinlääkäri jostakin lähiseudulta, kun ei vielä sitä autoakaan ole. Tosiaan, viikon päästä alkaa autokoulu jottei ensimmäistä vaihetta tarvitse lakiuudistuksen mukaan mennä. Onneksi oli vapaata tilaa ja ihan tässä melkein kävelymatkankin päässä! Ja hintakin on koko uusimaan toiseksi halvin, kumma juttu että kalliimmat paikat olivat täynnä. Ei siinä kovin kauaa mene, että se väliaikainen kortti on kädessä ja autoon voisi alkaa jo nyt säästää. Nyt tulee loppu tälle lässytykselleni ja saattekin ihailla joulun kuvasaldoa!

Heh, en voinut vastustaa... Mitäs meni kaivamaan nukenvaatelaatikosta itselleen sopivan kaulaliinan..xD

Frettien lumisia talvipuuhia

Talvi. Kylmää, märkää ja lumista. Pimeää. Tälläkin hetkellä lämpömittari näyttää 12 astetta pakkasta. Aina kun lähden kotoa ulos, kenkäni täyttyvät lumella ja sukkani kastuvat jo heti ensimmäisen kymmenen metrin paikkeilla. En pääse sporapysäkille tai juna-asemalle ilman että tarvon reisiini ylettävän lumihangen poikki, kukaan kun ei ole kulkuväylää aurannut tai kolannut. Parveke on täynnä lunta eikä siellä viitsi muuten oleilla kuin ehkä tupakalla, nyt kun olen kuumeessa (aamulla 39,7 kahden Finrexin jälkeen kun tunsin että kuume on laskenut ihan hyvin) en jaksa edes joka kerta raahautua parvekkeelle ja poltan jo toista röökiäni tänään sisällä. Olen aivan hirveä, varmaan kaikki talon asukkaat, niin karvaiset kuin karvattomatkin kuolevat keuhkosyöpään vuoden sisällä. No ei, mutta on kyllä hiukan huono omatunto.

Onneksi talvi ei ole pelkästään yllä luettelemiani asiaoita, vaan tällä kylmällä vuodenajalla on paljon hyviäkin puolia! Joka puolella lunta, lunta ja lunta. Kaikkialla on ihanan kaunista, lumista ja valkeaa, ja kirpeä talvi-ilma piristää ankeinakin aamuina. Joulukin on jo ihan nurkan takana ja näädät rakastavat lumessa temmeltämistä! Vapaaehtoisesti jäädytän asuntoamme ja pidän parvekkeen ovea päivisin raollaan tyttöjen ollessa hereillä, ja siellähän neidit vasta viihtyvätkin. Koko parveke on täynnä pienenpieniä tassunjälkiä vierivieressä, lumessa peuhataan kuin viimeistä päivää ja lumisimpiin kohtiin on kaivettu tunneleita ja onkaloita. Jos parvekkeen ovi sattuu olemaan kiinni Feran ja Mojiton ollessa hereillä, nämä tomerina tyttöinä menevät heti raapimaan ovea merkiksi kertoakseen minulle että ovi auki ja heti. Neidit ovat viihtyneet parvekkeella välillä tuntejakin, eivät toki yhteen mittaan vaan päivän aikana yhteensä. Joskus tytöt jäävät jopa nukkumaankin parvekkeella sijaitsevaan kantokoppaan. Kuitenkin, jos satun olemaan aivan jäässä, vedän kylmästi vain oven kiinni vaikka tytsyt olisivatkin parvekkeella. Fera nimittäin ketteränä tyttönä osaa kiivetä tuolin kautta parvekkeen ikkunalaudalle raapimaan ikkunaa sisällehaluamisen merkiksi. :) 

Lumikuono :)

Myönnän toki olleeni laskempi viemään Mojitoa ja Feraa valjaissa ulos parvekkeella ulkoilun takia, aiemminhan vein tyttöjä ulos lähestulkoon päivittäin. Suunnittelin puolisen vuotta parvekkeen frettiturvallistamista, sillä parvekkeen lattian ja kaiteen välissä on näädänmentävä rako. Lisäksi nurkassa seinnän ja kaiteen välissä on toinen rako. Aiemmin olen rajannut Playpenillä puolet partsista freteille, mutta näin talvella sen ollessa ahkerassa näyttelykäytössä ei sitä viitsi tuolla lumessa pitää. Tosiaan puolisen vuotta on ollut suunnitelmissa tämä frettiturvallistaminen. On mittailtu, suunniteltu, mietitty mitä pitää ostaa, käyty rautakaupassa, mutta sitten vain eräänä päivänä täysin extemporena sain parvekkeen frettiturvalliseksi 10 minuutissa. Tiputin rakoihin laudanpätkät, jotka oli aiemmin hankittu tätä varten. Tarkoituksena oli sahata ne oikean mittaisiksi ja miettiä kiinnitysjärjestelmä, mutta ne olivatkin täysin sopivat ja raon alla oli oikein valmiiksi tangot joiden päälle vain pudotin laudat. Pystysuuntaisen raon eteen työnsin vanhan, suuren akvaarion pystyyn jonka päälle kumpikaan noista ei varmastikaan pääse kiipeämään. Eräänä päivänä uuden perheenjäsenemme kotiuduttua sainkin paljain jaloin kontata hakemaan akvaarion sisällä mököttäneen Feran sieltä pois..

Sain myös huomata viimeisen ulkoilulenkkimme jälkeen, että Mojitolle täytyy ostaa uudet valjaat... Ne eivät ole väärän kokoiset eikä Mojito ei pääse niistä irti sen paremmin kuin muistakaan valjaista (Mojito osaa ikävä kyllä riisua mitkä tahansa valjaat). Olen harmitellut välillä sitä, kuinka Mojiton niska kellertää. Nyt minun ei tarvitse enää harmitella kellertämistä, sillä Mojiton niska on vaaleanpunainen! Kyllä, Faunattaresta ostatuista pinkeistä valjaista lähtee kastuessa väriä! Tyrmistyttävää suoraansanoen. Miten eläinkaupasta ostetuista valjaista voi irrota eläimen turkkiin väriä!? Eikä kyseessä ole mitkään ihan halvimmatkaan valjaat, hinta ilman hihnaa oli 19,95 joten taidan kyllä käydä tuosta valittamassa. Ennenkuulumatonta.. Seuraavalla kerralla täytyy valita valjaat huolellisemmin, pitäisiköhän ostaa valkoiset, niin ei värin lähtemistä huomaisi? Onneksi sain juuri uudenuutukaisen valkoisille lemmikeille tarkoitetun shampoon Mojitolle, joka toivottavasti huomenna poistaa värin neidin turkista. 

Pahoittelen vähäisiä kuvia albiinolapsestamme, sillä Fera on ollut paljon helpompi kuvattava lähiaikoina. Varsinkin lumen keskellä Mojitosta on vaikea nykyisellä kamerallani saada hyviä kuvia, mutta joulun jälkeen asia toivottavasti uuden kameran myötä korjaantuu. Joulun jälkeen tuleekin sitten esittelyä uudesta perheenjäsenestämme, kuvia karvaisista lapsistani uudella kameralla sekä tietenkin joululahjapostaus! Siis tietenkin tyttöjen lahjoista, tosiaan tilailin tuossa kuun alkupuolella parista eläinkaupasta kaikenlaista ja yhteensä rahaa meni melkein 250e (tosin 50e meni tyttöjen ruokiin). :DD Pitäähän tyttöjä nyt vähän hemmotella, vaikkei tuolla summalla nyt kyllä mitään ihan järjetöntä roinaläjää saanutkaan, mutta joulun jälkeen esitellään sitten uudet lelut ja vempeleet. Normaalisti en siis ostele mitään ns. ylimääräistä ihan hirveästi, mutta näin joulun kunniaksi. Piti nyt kertoa, jotteivät ihmiset ajattele meidän näätäkulujen koostuvan suurimmaksi osaksi tällaisista hankinnoista, ei todellakaan. 

Uudella kameralla otettuja näätäkuvia saattekin ihailla pikimmiten joulun jälkeen, sillä tytöt tulevat kuin tulevatkin mukaani viettämään joulua äitini luokse. Vahtimisella ja vuorottelemisella kissojen kanssa siitä selvitään, ja katit ovat kuitenkin ulkonakin paljon. Lähdemme siis joulunviettoon jo huomenna, ja alan varmasti räpsimään kuvia samantien kun olen kameran akun saanut ladattua. Ja vielä näin lopuksi, olen huomannut blogin kävijämäärien laskeneen aivan hirmuisesti, noin kolmasosaan normaalista tässä kuussa. Ovatko juttumme muuttuneet tylsiksi vai onko lukijoista tullut kiireisempiä? Muistakaahan, että voitte aina jättää ideoita ja toiveita kommenttiboksiin. :)

Feralla oli hirveä kiire väärään suuntaan, kun olimme kävemässä perusreittiämme jolle oli ilmestynyt rakennustyömaa. Sain kirjaimellisesti raahata Feran raksan läpi. 

Hyvää joulua!