Viimeiset lumiset kuvat

Huh huh, lumi on sulanut kohisten pois jo jonkin aikaa sitten, joten tulikin kiire esitellä nämä (ainakin) pari viikkoa sitten räpsityt frettien ulkoilukuvat! Näissä maa hohtaa vielä valkeana kuin mikä, kun nyt taas ei lumesta ole tietoakaan. Minun on myös pitänyt kirjoittaa jo muutaman viikon ajan eräästä tärkeästä ja ajankohtaisesta asiasta blogiini, mutten ole vielä saanut aikaan. Se on jotenkin joka kerta jäänyt alkumetreille, vaikka muualle olenkin siitä kirjoittanut ties kuinka pitkiä litanioita ilman mitään ongelmaa. Katsellaan tällä alkavalla viikolla.

Meille sattui jokin aika sitten (kun lunta vielä oli) karmea läheltä piti-tilanne Feran kanssa lenkillä, kylmät väreet kulkee selkäpiitä pitkin kun vain ajattelenkin tapausta. Etukäteen jo kerron että ei, tapaus ei liittynyt mitenkään irtokoiriin tai aggressiivisiin lenkillä vastaan tuleviin koiriin, kuten moni on ensimmäisenä kysynyt. Tällä kertaa vaaranpaikkana oli metsä; tarkemmin sanottuna siellä erään kannon alla oleva kolo. Tämä kanto on siis reilusti muutaman kymmensenttiä irti maasta juurien varassa, ja fretit sinne kesäisinkin tykkäsivät änkeä kaivelemaan maata. Eipä siinä mitään, mutta tällä kertaa sinne oli ilmestynyt jotakin jota kesällä ei ollut, tai jota en ole ennen huomannut koska freteillä on pysynyt valjaat päällä. Fera siis kaiveli kannon alta multaa, ja kun hetkeksi herkesin vahtaamasta neitiä silmä kovana kauempaa ohi menevän suuren koiran vuoksi, joka selvästikin etsiskeli kummallisen hajun aiheuttajaa. Nykäisin neidin hihnaa hieman, ja eikös sieltä tule fleksin päässä pelkät valjaat! Ei tässä mitään, valjaat ovat irroneet kyllä joskus aiemminkin ja tiedän ettei minun tarvitse panikoida hillerin katoamisesta metsikköön jos se on vieressäni ja valjaat lähtevät irti. Toisin kuin ihmiset yleensä luulevat "Niin niin että tollanen kun pääsee valjaista irti niin sehän kiitää tuhattasataa metsikköön niin että viuh vaan ja häntä näkyy eikä sitä löydy enää ikinä." Ei, ei se ole näin aikuisen, sinuun luottavan lemmikkifrettisi kanssa joka ei esimerkiksi ole säikähtänyt jotakin ja sen takia vauhkoontunut. Sen kuin vaan nappaat fretin syliin ja valjaat takaisin. Näin vilauksen Feran ruskeasta hännästä menevän kannon alle, mutta kun menin katsomaan ja työntämään käteni sinne ei frettiä näkynytkään. Sain juuri napakan otteen hännästä kiinni Feran änkiessä itseään kannon alta lähtevään maanalaiseen tunneliin! Yritin varovaisesti vetää frettiä pois tunnelista, mutta sen suu oli niin ahdas ettei se onnistunut. En uskaltanut vetää lujempaa ettei Feraa satu. Fretti yritti änkeä itseään vain syvemmälle, kun minä kaivan paljain käsin lumen alla ollutta routaista maata tunnelin päältä. Ei onnistu. Minun oli pakko vain vetää fretti ulos tunnelista hännästä varovaisesti, mutta voimalla. Sain Feran ulos, eikä se ollut milläänsäkään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse suunnilleen tärisin ja sydän hakkasi kolmeasataa. Valjaat takaisin päälle ja mahdollisimman kauas tuosta kannosta. Olisi painajainen, jos fretti pääsisi vieläpä talvella tuollaiseen maanalaiseen tunneliin, joka voi jatkua vaikka useita metrejä. Milläs sen sieltä ulos saisit? Pääsisikö se kaivamaan itsensä helposti ulos routaisen maan ja puolen metrin lumikerroksen alta? Siitä vain hakemaan lapiota ja yrittämään kaivaa lemmikkiäsi ulos - tai vaihtoehtoisesti istua odottamaan tunnelin suulle josko se sieltä nyt sitten tulisi. Ei kiitos. 

Tässä osa viimeaikojen kuvasadosta, loppuun vielä molemmista erittäin edustava tilannekuva:

Asiaa ulkoiluvarusteista - näythän pimeässä!

Lemmikin kanssa ulkoillessa oikeanlaiset ulkoiluvarusteet on kaikkein tärkein asia. Ensisijainen hankinta on toki tukevat ja hyvät valjaat sekä talutin, mutta näin pimeällä vuodenajalla on tärkeää kiinnittää huomiota myös lemmikin näkymiseen pimeässä.

Vaikka kevät ja kesä on kovaa vauhtia tulossa, ei talvi kuitenkaan ole vielä ohi ja pimeitä iltoja riittää. Vuosittain liikenneonnettomuuksissa kuolee keskimäärin 2000 koiraa, ja autoilijan tai pyöräilijän onkin mahdotonta nähdä hihnassa kulkevaa lemmikkiä ilman asianmukaista heijastusvarustetta. Ilman heijastinta kulkevan lemmikin autoilija näkee lyhyillä valoilla 50 metrin päästä, kun taas heijastimella varustetun noin 150 metrin päästä. Pitkillä valoilla etäisyydet ovat 100 ja 300 metriä. Mainitut etäisyydet koskevat koiria, kun fretti taas kulkee niin paljon matalammalla, että se saattaa olla vaikea nähdä vaikka kulkisikin heijastimen kanssa. Vaikka useimmat autoililjat ja pyöräilijät osaavatkin tarkkailla ympäristöä ihmisen korkeuden lisäksi myös koiran korkeuden mukaan, on fretti niin matalalla että harva ihminen edes katsoo niin maanrajaan. 

Huonosti valaistulla tai valaisemattomalla kävelytiellä pyöräilijä näkee lemmikin vain muutaman metrin päästä tai ei ollenkaan. Fleksin päässä kulkevaa lemmikkiä on mahdotonta nähdä ilman huomiovälinitä. Jotta frettisi siis tulee nähdyksi pimeällä, ettei esimerkiksi takaa tuleva fillari aja suoraan hihnaan joka voi sotkeutua vaikka pinnojen väliin, on käytettävä lisävarusteita. Paras vaihtoehtohan on valjaisiin tai hihnan päähän liitettävä valo joka joko vilkkuu tai ei vilku. Myös vilkkumattoman valon näkee, mutta vilkkuva toki kiinnittää huomion paremmin. Valon ei kuitenkaan tarvitse olla mikään monivärinen diskovalo, sillä se saattaa häiritä jo eläintäkin. Tästä syystä valo tulisikin kiinnittää selkäpuolelle, eikä esimerkiksi kaulaan roikkumaan. Koirille on paljon vaihtoehtoja huomioliiveistä led-valokaulapantoihin, mutta fretillä ei niin paljon ole vaihtoehtoja. Valo tai heijastin valjaisiin, sekä hihnaan lisättävät heijastimet tai valot. Esimerkiksi hihnaan lisättävä jatkopala, jossa on heijastin tai ledvalot. 

Meillä on freteillä käytössä pimeällä valjaisiin kiinnitettävät valot, jotka tekevät ne helposti huomattaviksi. Lisäksi ostin Feralle juuri 5 metrisen fleksin helpottamaan ulkoiluja (miten olenkaan voinut elää ilman fleksiä!?). Fleksi on neonvihreä hieman heijastavalla ominaisuudella, ja ostinkin sen juuri tuon huomiovärisyyden vuoksi. Ohut hihna ei silti tästäkään huolimatta ole kovin helposti nähtävä joten tämä yksin ei riittäisi turvaamaan pimeällä ulkoiluja. Mojitolle täytyy etsiä sopiva 3 metrinen fleksi ja ostaa samanlaiset valjaat kuin Feralla, ja sitten on meidän ulkoiluvarusteet kunnossa ja päivitetty! 

Hyvää ystävänpäivää!

West Coast Winter Ferret Show 2014

Toissalauantaina oltiin frettien kanssa tämän näyttelykauden viimeisessä frettinäyttelyssä, nimittäin otsikossakin kuvatussa, lyhyemmin WCWFS:ssä Raisiossa. Kyseessähän on Suomen toiseksi suurin frettinäyttely, jonka järjestelyt on aina tehty kiittämisen arvoisesti. Vaikka päivän alku näyttikin vähän huonolta, alkoi loppupäivää kohden sujumaan! Herätys taisi olla soimassa puoli kuudelta, mikä tarkoitti kolmen tunnin unia - ihanaa! No, sainpas sitten nukuttuakin hitusen pidemmät yöunet, kun en herännyt kännykän piipitykseen ennen puoli seitsemää! Kyyditsijänä toiminut äitinikin oli vahingossa laittanut herätyskellon soimaan tunnin liian myöhässä, sopiva yhteensattuma! Siitä sitten hirveällä kiireellä päästiin lähtemään tunti alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, ja tulipa siinä sitten pimeässä väsyneenä ajettua oikean liittymänkin ohi alkumatkasta. Aikamoinen lenkki tuli kierrettyä, mutta oltiin kuitenkin perillä vain puolisen tuntia myöhässä. Pienen alkusäädön jälkeen (frettieni numerolappujen etsimisen, siis) saatiin fretit kirjattua sisään ja näyttelyaitauksellekin löytyi sopiva paikka keskeltä salia.

Meinasin saada sydänhalvauksen huomattuani että Feran luokka oli aika alkupäässä, mutta arvosteluthan eivät kulkeneet iha numerojärjestyksessä. Onneksi näyttelypaikan seinälle ilmestyi luokkien arvioidut arvosteluajat, niin ei tarvinnut hätäillä. Ehdin ihan hyvin laittaa fretit valmiiksi, joskin Mojiton kanssa jäi kynsien viimeistely tekemättä. Neiti kyllä tykkääkin manikyyreistä niin vähän, että aika vääntöä se varmasti olisi ollutkin. Porukkaa oli paikalla hyvin, ja paikkakin oli ihan mukava.

Erikoista näyttelyssä oli italialaiset tuomarit, jotka olivat kaikille täysin uusia tuttavuuksia. Kukaan ei siis osannut odottaa minkälaisia tuloksia sieltä tuleekaan. Italiassahan fretit ovat reilusti pienempiä kuin pohjoismaiset köriläät, ja etukäteen oli paha sanoa, onko se koko sitten tuomarien mielestä hyvä vai huono juttu. Tuomarointi sujui nopeasti, ja arvostelu erosi todella paljon totutusta arvostelutavasta. Tuomarit jättivät freteiltä kokonaan tai lähes kokonaan vähentämättä pisteitä asioista, joihin mielestäni täytyy kiinnittää huomiota, ja yleensä aina kiinnitetäänkin. Tarkoitan siis esimerkiksi karvatonta häntää, poikenneita, puuttuvia tai huonokuntoisia hampaita, huonoa turkkia tai vaikkapa ruvella olevaa niskaa. Suurimmalta osalta freteistä ei vähennetty juuri ollenkaan pisteitä näistä eikä niihin jokaisen fretin rakenteellisiinkaan pikkuvikoihin kummoisemmin puututtu. Meiltä nyt oli lähtenyt pisteitä mm. tuomareiden mielestä liian pitkistä kynsistä ja käytöksestä. Puoli pistettä korvien asennosta toiselta. Tuomarit eivät myöskään uskaltaneet käsitellä hybridejä (tai niiden näköisiä, tummia frettejä) puremisen pelossa. Ikävää näiden frettien kannalta olikin, että tuomari saattoi käännyttää tällaisen fretin samantien pois ja merkata arvostelulomakkeeseen sitten tämän olemattomaksi jääneen kohtaamisen perusteella pisteet. Arvosteluperiaatteet poikkesivatkin tutusta tavasta siis todella paljon.

On toki hyvä, että ulkomailta tulee uusia tuomareita näyttelyihin ja näin saadaan vaihtelevuutta tuloksiin ja pistemääriin. Mielelläni myös kuulenkin usean tuomarin arvion fretistäni kuten kaikki muutkin, joten on vain hyvä ettei aina näyttelyissä ole samoja tuomareita. Kuitenkin arvosteluperiaatteiden tulisi mielestäni kohdata edes jonkin verran. On tylsää, jos tuomarin omat mieltymykset ja mielipiteet vaikuttavat arvosteluun liikaa. Tässäkin näyttelyssä esimerkiksi eräs upea, rakenteellisesti hyvä fretti oli saanut luokkansa huonoimmat pisteet, vaikka se on ominaisuuksiltaan ennemminkin sitä voittajaluokkaa. Tämä todennäköisesti johtui siitä, että tuomari on luultavasti pitänyt frettiä tumman värinsä vuoksi hybridinä. Vaihtelu kuitenkin virkistää, ja seuraavassa näyttelyssä asiat ovatkin taas aivan eri tavalla!

Päivä eteni verkkaisesti, ja pian tulikin palkintojenjaon aika. Kukaan ei tiennyt mitä odottaa.. Voittajissa olikin moniakin täydellisiä yllätyksiä, yksi sellainen oli meidän Mojito. Rakas Mojito-rassu ei ollut koskaan ennen voittanut vielä mitään, ja tässä näyttelyssä Moissukka voittikin elämänsä ensimmäisen palkinnon olemalla Luokkansa ensimmäisellä sijalla! Mojito sai oikein nätin ruusukkeen ja hienon palkintoesineen (en keksinyt sille sanaa, verrattavissa pieneen pokaaliin). Fera puolestaan sijoittui luokan 2. sijalle. Noh, arvelinkin oikeastaan että Mojito voisi hyvinkin tulla näyttelyssä toiselle sijalle, kun näyttelyluottelosta luin luokkaan osallistuvia frettejä, mutta yllätyshän tuo silti oli. On se hienoa, että tämäkin pikkuinen sai vihdoin päivänsä. Veikkaisin toisilla tuomareilla tyttöjen sijoituksien vain menneen toisinpäin, joten meidän tuloksiamme ei hirmuisesti muuttanut uudet tuomarituttavuudet. Näyttelyn paras fretti olikin muuten Mojiton veli, suurikokoinen poika sekin! :)

Palkintojenjakokuvista kiitos Saara Liimanille!

Tällä kertaa - varmaankin nopeahkon arvostelun myötävaikutuksella - näyttely loppui jopa aikaisin, ja kotiin pääsi ihmisten aikoihin sen tavallisen puolenyön sijaan! Olin niin rättipoikki että osa automatkasta menikin nukkuen, ja kotiin päästyäni laitoin pikaisesti näädät välttämättömine tavaroineen huoneeseensa, ruokin ne ja kissat ja rojahdin tyytyväisenä sänkyyn!

Mojiton kuvat © Iitu Kaukolinna

Seuraavaan frettinäyttelyyn onkin nyt lähestulkoon puoli vuotta, sitä siis odotellessa! Melkein tuntuu liian pitkältä tämä tauko näyttelyissä. Tänä vuonna tarkoituksena olisikin osallistua kaikkiin Suomessa järjestettäviin frettinäyttelyihin, ja loppuvuoteen on suunnitelmissa yksi frettinäyttelymatkakin. Innolla odotammekin siis jo seuraavaa näyttelykautta!

Feran herkutteluhetki

Lunta, vihdoin! Itse en välitä lumesta sen kummemmin, vaikka pidänkin sen tuomasta valoisuudesta. Yllätyin huomatessani ettei tuolla edes tule enää kovin pimeää. Ero edelliseen lumettomaan päivään on huima! Mutta fretit tykkäävät. Lumessa on ihanaakin ihanampaa peuhata, kieriä, sukellella ja kaivella koloja. Niinpä nappasin kameran mukaan ja lähdin heti lumen saavuttua Feran ja Mojiton kanssa pitkälle lenkille tuonne valoisuuden mekkaan. Siis hetkinen, valoisuuden? Ehei, viimeistään kameran takana huomaat ettei "valoisa" ole sama asia kuin valoisa. Kuvausmielessä ei siis kannata lähteä ulos iltapäivällä, vaan sinne täytyy oikeasti mennä aamulla tai päivällä. En ole tässä vielä onnistunut, yritetään huomenna. Fretit toki mieluiten lähtisivät lenkille illan tai vaikka yön pimeydessä, mutta välillä niidenkin on taivuttava päästäkseen lenkkeilemään metsäpolulle (joka ei siis ole valaistu) ja jotta omistaja saisi kivoja kuvia esiteltäväksi blogissaan. 

Kuvista ei kuitenkaan tuolla lenkillä kuitenkaan tullut mitään, joten laitan tänne frettihuoneessa otettuja kuvia Feran herkkuhetkestä. Oikeastaan mieleni olisi tehnyt heittää koko kamera romukoppaan, vaikka toki valovoimaisemmalla objektiivilla tuonkin asian saa korjattua. Nyt jos koskaan sellaisen tarpeen tosiaankin huomaa, joten tämä hyppäsi hankintalistan viimeisiltä sijoilta suoraan kärkeen. Tuolla reilu puolisen vuotta vanhalla Canon EOS 600D:llä olen jonkun aikaa päättänyt pärjääväni, joten täytyy nyt alkaa panostaa objektiiveihinkin, jotta saan enemmän irti kamerasta. Tuota ostaessanihan mietin todella pitkään tuon ja 60D:n väliltä, mutta päädyin sitten tuohon, se kun tuntui kädessä mukavammalta ja paremman malliselta. Tai oikeastaan päädyin uudempaan kosketusnäytölliseen 650D:hen, mutta olin niin malttamaton että kamera piti saada nyt ja heti, tuo kun olisi pitänyt tilata netistä ja odotella viikko tai pari. Sellaisella kameralla siis kuvaan, sitä ei missään täällä blogin puolella olekaan tainnut lukea.

Seuraava postaus tuleekin sitten todennäköisesti olemaan frettinäyttelyraportti lauantaina Turun alueella järjestettävästä WCWFS:tä eli West Coast Winter Ferret Show-näyttelystä. Frettejä tulee olemaan paljon ja olen kameroineni paikalla, kannattaa siis varautua pieneen kuvatulvaan. Näyttelyn tuomarit ovat italialaisia, joten lopputulos saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen. Ei välttämättä, mutta sen näkee sitten palkintojenjaossa. Meidän osalta en siis tuloksia tällä kertaa välttämättä odota, mutta odotan mielenkiinnolla palkintojenjaon seuraamista, että minkälaisia frettejä on tuomaroitu voittoon. Mikäli näyttely kiinnostaa, ota selvää minkälainen oli viime vuoden West Coast Winter Ferret Show!