Kuvallinen säläpostaus | Taskuvarkaani frettiblogi

2. syyskuuta 2012

Kuvallinen säläpostaus

Jottei postauksien väliajat nyt taas veny aivan liian pitkiksi, laiskana ihmisenä päätin läntätä teille vain kasan kuvia Ferasta, jotka löysin tietokoneeni uumenista tänään kun laittelin ne myös kuuluisaan täysin yliarvostettuun sosiaaliseen mediaan, Facebookiin. Huomenna tai ylihuomenna luvassa on postaus uuden tulokkaan, Mojiton kotiutumisesta ja tyttöjen suhtautumisesta toisiinta. Noudan tytön kotiin kasvattajalta nimittäin jo huomenna maanantaina! Tuskin malttaisi enää edes odottaa että pääsen rutistamaan pikkuisen syliini, ja erittäin todennäköisesti saan samalla hampaasta. Täytyy se riski ottaa.

Nauttikaa valokuvaelämyksestä!  ;)



Heh, heti kahden ensimmäisen kuvan jälkeen keskeytin yllamäinitun valokuva'elämyksenne.'
Olen viime aikoina paininut blogin ulkoasun kanssa, yrittäen epätoivoisesti saada tumman ruskeaa ja vihreää tai turkoosia toimimaan keskenään. En vain halua luovuttaa ja vetää blogin tekstipohjaa valkoiseksi. Yritän paraikaa kehittää blogin ulkoasua mahdollisimman järkeväksi sekä mukavan näköiseksi, joten hyvää kannattaa osottaa! ;)
Pian onneksi saan blogiin uuden, upean bannerinkin, sillä löysin erään blogin jonka kirjoittaja on aivan mahdottoman hyvä tekemään bannereita blogeihin, eikä hintakaan ole mikään huima. Aion siis tilata blogiini bannerin MaiSulta, kunhan ensin odotan uuden vauvamme Mojiton kotiutumista jotta molemmat tytöt pääsevät banneriin. (:
Tuskin maltan edes odottaa saavani blogin ulkoasua parannettua.





 

Kuten kuvista näkyy, olemme ulkoilleet Feran kanssa erittäin ahkerasti. Fera pitää ulkoilusta todella paljon, kuten varmasti tuleva pikkusiskopuolensakin. Olemme sään salliessa käyneet vähintään tunnin lenkillä päivittäin, vaikka useimmiten on tosin venynyt hieman pidempäänkin kun olemme jääneet juttelemaan joka toisen ohikulkijan kanssa.. On muuten ollut todella hauska huomata miten paikalliset koirat suhtautuvat Feraan. Suhtautuminen on siis täysin erilaista kun löllykkäpoikaamme Doussiin. ;)
Koirat ovat tulleet innoissaan, ihmeissään ja leikkisinä tytön luokse joka on touhunnut omiaan. Suurimman osan kanssa on nyt käynyt niin, että aina Feran kääntyessä koiraa kohti nopeasti koira on säikähtänyt ja pompannut äkkiä kauemmas. Hauskaa, miten näinkin pieni otus voi aiheuttaa tuollaisen reaktion paljon isommissa eläimissä. Vaikka täällähän ei yksikään tapaamistamme koirista ole kuulemma ennen nähnytkään frettiä, joten sinänsä tuo reaktio ei ole täysi yllätys. Enhän minä itsekään ole sattumalta kadulla törmännyt muihin fretteihin kovinkaan usein Stadissa. Mitä nyt kahteen; ensimmäinen oli albiino tyttöfretti, joka oli bussissa Munkkiniemeen menossa olevan turkismummelin sylissä. Toivottavasti turkis ei ollu lajitovereista tehtyä... Toinen fretti, johon olen aivan sattumalta täällä törmännyt oli nyt taiteiden yönä Kallion hirveässä ihmis-, auto-, valo- ja metelivilinähässäkässä. Tämä oli hieman kellertävä rounifretti joka vilisti hirmuista vauhtia omistajansa perässä hihnassa pujotellen ihan tuosta noin vain ihmisien läpi, välittämättä kaikesta ympärillään olleesta hälinästä. En tokikaan laske tähän tuttavien ja ystävieni frettejä joita olen nähnyt, mutta nämä kaksi frettiä ovat olleet ainoat joihin olen vain sattunut törmäämään ulkona kaupungilla. Ei näitä hirveän usein siis näe, joten eipä ihmekään ettei monet täällä edes tiedä mikä fretti on. Kuitenkin niinkin suureen kaupunkiin kuin Helsinki mahtuu niin paljon monenlaisia ihmisiä.

Vaihdettiin keittiön hiekkalaatikkoon uudet hiekat, ja kun kaupassa ei ollut pellettejä ollenkaan, jouduin ostamaan tavallista kissanhiekkaa. :( Sitä ei sitten vain niin millään voinut jättää rauhaan. Huom. Tässä ei ole läheskään kaikkia kuvia, ainoastaan parhaat. Hiekkasukellus -kuvia oli useampiakin johtuen siitä että kelloni mukaan Fera oli yhteen putkeen pää hiekan alla lähestulkoon kaksi minuuttia. Sitten ongin tytön ulos tarkistaakseni ettei se ole onnistunut hukkumaan hiekkalaatikkoonsa..




Viimeinen, varmaan kaikkein edustavin kuva Ferasta ikinä, on otettu kun tyttö on ollut hieman unenpöpperössä vielä. Tuolta minäkin varmaan näyttäsin jos joku tulisi salamavalojen kanssa räpsimään kuvia ollessani sängyssä vasta heräilemässä.

Kamalaa kun Fera on sotkenut tuon keittiön lattian aivan kaameaan kuntoon viimeisen kuvan ottohetkellä. Hyi. Toivottavasti nautitte kuvista ja maltatte odottaa päivän tai pari, jotta pääsen kertomaan täällä ensihetkistämme Mojiton kanssa! Pahoitteluni erittäin lyhyestä ja asiattomasta postauksesta. Kyseessä onkin vain pieni välietappi postauksien välillä jottei välit nyt aivan liian pitkiksi taas veny.

3 kommenttia :

  1. Hei, ja kertokaa hyvät ihmiset minulle ajatuksianne blogin ulkoasusta samalla! Olen nyt tänään kokeillut uusia taustoja (muutenkin pitäsi hieman parannella ulkoasuja, ja uusi banneri luvassa kun saan kuvan jossa molemmat tytöt ovat), ja miettinyt pääni puhki minkälainen tausta tänne sopisi.

    Kertokaa nyt hyvät ihmiset mielipiteenne, ja ehdotuksia otetaan vastaan: Minkä värinen? Kuvallinen, yksivärinen, monivärinen? Räikeä vai hempeä? Kunhan ehdin, muokkaan myös tekstipohjaa hiema vaaleammaksi, siis tosiaan vain hieman. Täytyy yrittää saada tuo vihreä toimimaan kun se on lempivärinikin. Tai ehkäpä jokin tummanruskea vihrein/turkoosein rajauksin voisi olla hyvä! Tuota täytyykin kokeilla!

    Joten älkää välittäkö jos blogi on tällä hetkellä täysi sekasotku..

    VastaaPoista
  2. liityin muuten lukijaks. Miksi sulla ei ole tossa sivupalkissa lukijat-listaa ja sitä liity nappulaa? Ihmisten olis paljon helpompi liittyä kun ei ihmisrt aina jaksa erikseen käyä laittaan. Kannattaa laittaa näkyviun niin saat enemmän lukioita. :-)

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea, olenkin ajatellut laittavani sen jossakin vaiheessa tuohon. Siihen sivupalkkiin on tulossa vielä muutakin, Frettiliiton viralliset kasvattajat eli linkit heidän sivuillern sekä tapahtumakalenteri. Myöhemmin siihen tulee lista kirjoittamistani asiapostauksista. Blogini kehittyy kehittymistään ja on vielä vaiheessa kun en ole noita kaikkia ehtinyt vielä tehdä. Ulkoasukin tulee muuttumaan vielä lähiaikoina.

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!