4. toukokuuta 2013

Pet Expon tunnelmia jälkikäteen

Tässä postauksessa huijaan vähän; säädän julkaisuaikaa taaksepäin lähemmäs tapahtuman ajankohtaa, vaikka itse teksti onkin kirjoitettu myöhemmin. Olimme siis tyttöjen kanssa Pet Expo -lemmikkimessuilla 27. ja 28.4 esittelemässä frettejä Pääkaupunkiseudun fretit ry:n toimesta monien muiden frettien, ja muutaman fretinomistajan kanssa. Frettiosaston aitaus ja fregilityrata (frettiagility) sijaitsivat koirien kanssa samassa hallissa, nurkassa, jonne pääsikin mukavasti vähän joka suunnasta. 

Paikalla olleiden frettien lukumäärää en kuollaksenikaan muista, mutta välillä frettejä oli enemmän, toisinaan taas vain muutama. Frettiläiset tulivat onneksi hyvin toimeen keskenään määrästä huolimatta ja suuremmilta kärhämiltä vältyttiin, joskin kyllä Mojiton niska oli tapahtuman jälkeen aika ruvella. Onneksi näätäsillä oli kuitenkin jos jonkinlaista härpäkettä aitauksessaan toistensa seuran lisäksi, ettei tekeminen loppunut kesken. Ja innokkaista silittelijöistä puhumattakaan, välillä osastolla oli huima vilinä ja väenpaljous, kun taas silloin tällöin oli aivan hiljaista. Ferasta sain taas olla ylpeä, sillä neiti roikkui sylissäni vaikka kuinka kauan ihmettelijöiden ja ihailijoiden siliteltävänä, syliteltävänä ja kosketeltavana - en ehtinyt edes laskea välissä maahan! Jossakin vaiheessa tosin, neiti hermostui pitkään jatkuneeseen huomioon ja päätti näykkäistä erästä silittelijää, jolloin minäkin ymmärsin että väsymys alkaa painaa ja alas olisi päästävä. Fera pääsi nukkumaan "rankan" sylissälötköttelyn päätteeksi. Mojitoa en ihan niin huolettomasti olisikaan uskaltanut pitää esillä pienten lasten ja muiden kiinnostuneiden siliteltävänä, sillä tämä neitihän olisi aivan varmasti puraissut jotakuta. Ja Mojiton leukavoimat tuntien, olisi siinä aikuisellakin ihmisellä ollut huuleen puremisen aihetta, joten entäs sitten metrinpituisilla lapsilla? Tästä syystä Mojito sai nauttia huomion keskipisteenä olemisesta vain ollessaan väsynyt, jolloin se roikkui sylissäni puolinukuksissa. Lasten annoin silittää neitiä selästä, kun tämä oli pää minuun päin, sillä en tietenkään halunnut käyvän ikäviä kommelluksia! 



Messuilla oli eläimiä aivan tuhottomasti, koiria, kissoja, lintuja, kaneja, matelijoita, kaloja, jyrsijöitä... Ikäväkseni en tajunnut käydä oikein kuvailemassa frettiosaston ulkopuolella, ja minua jäikin harmittamaan aivan vietävästi se, etten kertaakaan käynyt kissapuolella! Ensi kerralla en kyllä missään nimessä tee samaa virhettä, vaan tallustan kamera kaulassa kissahalliin kuvailemaan, kyllä ne fretit siellä pärjäävät ilman minuakin! Ja sitten pieneen pahoittelun aiheeseen, nimittäin kuviin. Oman kamerani oltua.. ei-käytettävissä, minulla oli käytössä lainakamera kämppikseni äidiltä. Ja kyseinen kamera oli muistaakseni vuosimallia 2005 oleva järjestelmäkamera, jota en todellakaan osannut käyttää. Megapikseleitäkin oli vain muutama, sillä ammattikuvaajahan antaa tietenkin lainaan kaikkein huonoimman kameransa - näin minäkin tekisin. Suurin osa kuvista oli käyttökelvotonta suttua, mutta muutamat olosuhteisiin nähden kuitenkin suhteellisen siedettäviä (eli siis suhteettoman hirveitä), sillä niistä saa edes jotakin selvää. Yritin hieman terävöitellä kuvia koneella, mutta jos ei ole mitään terävöitettävää, on vaikea terävöittää. Ja lisäksi kohinan määrä kuvissa on huomattava, onneksi enää ikinä ei tarvitse kuvata tuollaisella ikälopulla kameralla! :)





Paikalle oli kaikeksi onneksi kasattu frettien oma agilityratakin, ja frettien kesken järjestettiin pienet kilpailut. Feran kanssa en ehtinyt ikävä kyllä kokeilemaan kumpanakaan päivänä, sillä oli aikaa juosta  kävellä rata läpi vain yhden fretin kanssa. Tiesin Feran kieltäytyvän moisesta toihusta, joten en yrittänytkään houkutella neitiä radan läpi minkään herkkujen tai vinkulelujen kanssa. Feraa kun ei herkut pahemmin kiinnosta ja vinkulelukaan tuskin saisi tätä omapäistä neitiä tanssahtelemaan pillini mukaan. Fera olisi ollut se nopeampi fretti, mutta Mojito on paljon helpommin vietävissä. Näin ollen siis läpäisimme radan molempina päivinä Mojiton kanssa Nutriplus-tuubin avulla, joka oli koko matkan korkeintaan muutaman sentin päässä Mojiton kuonosta. Kieli lipitti siis koko radan, mutta pääsimme kuitenkin läpi hitaasti, mutta varmasti! Aikamme oli sitten sellaiset yli 8 minuuttia, kun Mojiton sisko voitti kipittämällä ajan 27 sekunnissa! Oli kuitenkin mukava päästä kokeilemaan fregilityä, ja suunnitelmissa onkin rakentaa tytöille jossakin vaiheessa oma agilityrata! Se taitaa kuitenkin jäädä vasta ensi kesään, sillä tämän kesän urakkana on ulkotarha takapihallemme!


Fregilityrata


Muistakaa siis, että näiden kuvien tarkoituksena on vain antaa kuvaa tapahtumasta, ne eivät siis yritä olla minkäänlaista taiteellista ilmaisua..!