17. lokakuuta 2012

Finnish Ferret Festival -näyttelypäivän kulkua

Nyt olen vihdoin toipunut tarpeeksi kahdesta nukkumattomasta yöstä, sekä erittäin raskaasta näyttelypäivästä kirjoittaakseni näyttelyn tunnelmista ja tapahtumista hieman tännekin. Näyttely järjestettiin siis Suomen Frettiliiton toimesta Lempäälän Manttaalitalolla lauantaina 13.10.2012. Näyttelyn kapasiteetti oli 100 frettiä, joista vain muutama oli jäänyt saapumatta paikalle.

Perjantai-iltana menin nukkumaan jonkin verran yli 02:00 ja heräisin aamuneljältä juoksemaan ympäri asuntoa pää kolmantena jalkana ja keräilemään viimeisiä tavaroita kasaan huolimattomasti. Lähes kaiken kuitenkin muistin, ja kello 06:19 lähtikin jo juna Helsingistä Lemäälää kohti. Tosin matka tästä Meilahdesta Rautatientorille oli jo tuskaa, sillä tytöt koppineen painavat kuin synti, ja toisella kädellä vedin perässäni kärryä johon oli sitten kasattu kaikki loput tavarat, kuten varmaankin noin 10kg painava Playpen-aitaus. Lisäksi ratikka keskustaan, jonka olin jo etukäteen katsonut netistä, tulikin 4 minuuttia liian aikaisin, joten jouduin sitten kuormineni siihen juoksemaan. Sporassa sisällä meinasin melkein oksentaa väsymyksestä ja siitä juoksemisesta.

Tikkurilan kohdalla junaan tuli onneksi muitakin näyttelyyn tulevia ihmisiä, ettei matka yksin ihan tylsäksi käynyt. Junaan nousivat siis Noora Allu-frettinsä kanssa sekä Milla Hiro ja Neela -fretteineen. Riihimäen kohdalla kävin ostamassa konnarilta lastenlipun (olen laiska eikä minulla ole opiskelijakorttia) Lempäälään, joka maksoi 6,50e. Tästä saan kiittää täysin Mantaa, että minulla edes oli matkarahat. Ihana, pelastava enkeli Manta siis lainasi aamuviideltä tuon 6,5e tililleni kun olin pari tuntia aiemmin Facebookissa panikoinut matkarahojen puuttumista syystä että poikaystäväni olikin kadottanut rahat.



Pikkuruinen Neela -tyttönen nukkumassa turvallisessa
pesässään. Tuonne ei muilla freteillä ollut asiaa.    
Perille päästyämme löysimme näyttelypaikalle nopeasti, ja saimme hyvät paikat aitauksillemmekin. Kanssamatkustajani olivat juuri tätä näyttelyä varten tilanneet netistä aitauksen, ja ikävä kyllä saimmekin huomata, että pikkuruinen Neela -neiti mahtui aitauksen kaltereiden rakojen läpi. Näin ollen siirsimme Neelan Feran ja Mojiton aitaukseen. Eikä mennyt aikaakaan kun aitauksessani olikin jo viisi frettiä. Voitte varmaankin kuvitella, millaista on koko ajan siistiä ja korjailla aitausta viiden fretin jäljiltä kun alustana oli pelkkä lakana, eikä Playpenille tarkoitettua pohjakangasta joka olisi pitänyt koko hökötyksen kasassa. Tosin Fera ja Mojito olisivat saaneet sen ihan yksinkin tuollaiseen kuntoon, eikä kaikki viisi olleet koko aikaa ko. aitauksessa. Lisäksi Neela nukkui koko päivän eikä todellakaan osallistunut aitauksen sotkemiseen. Loppupäivästä en enää jaksanut korjailla aitausta, vaan annoin sen vain olla. Voin ihan suoraan sanoa, että minun aitaukseni oli koko näyttelypaikan rumin ja hirvein kaaos. x)



Fera loikoilemassa tyytyväisenä kaaoksen keskellä.. Riippumatto roikkuu lattiaan asti kun tämä tyttö siihen asettuu. ;)


Hiro, eli Quicksilver Hero Hector syömässä
tyytyväisenä tyttöjen kanansydämiä ihan      
varta vasten aitauksen vieraita varten laitetun
kuivaruoan sijaan. Näytti maistuvan.. :P 

Näyttelypäivä eteni suhteellisen hitaasti väsyneissä merkeissä, ja minut saattoikin välillä löytää aitauksemme vierestä nukkumasta. Pahoittelen kaikille vielä sitä, että olin niin epäsosiaalinen ja väsynyt zombi, ettei minusta pahemmin juttuseuraa ollut. Olisin halunnut jutella niin monien sellaisten ihmisten kanssa, joita hädin tuskin ehdin paikalla edes näkemäänkään. Hiukan harmittaa myös se, että joitakin ihmisiä en nähnyt koko päivän aikana ollenkaan, vaikka he paikalla olivatkin.

Feran arvostelun kanssa minulla kävi pienoinen kämmi.. Tuomareiden tauon oli nimittäin ilmoitettu alkavan noin klo 12, joten lähdimme sitten joskus vartin yli kaksitoista etsimään jotakin ruokapaikkaa, sillä minä ainakin olin niin nälän nujertama kuin vain olla voi."Pienen" etsiskelyn ja kierelyn jälkeen löysimmekin sopivan huoltoaseman suoraan näyttelypaikan vierestä, josta tilasin lounassetelillä kasvishampurilaisaterian, vegaani kun olen. Ikäväkseni kuitenkin huomasin, että hampurilaisen välissä oli juustoa, mutten tällä kertaa jaksanut välittää vaan vedin sapuskast naamaani tyytyväisenä. Harmittaa niin, etten tajunnut ottaa tuosta ateriasta kuvaa, sillä olisin niin mielelläni sen tähän laittanut. Paikassa oli todella isot hampurilaiset ja himoitsen tälläkin hetkellä, aamupuuroa keittäessäni tuollaista hampurilaisateriaa.. :D Heh.


Niin, ja nyt niihin Feran arvosteluihin. Tosiaan lähtiessämme arvostelussa oli luokka 12. Oletimme tuomareiden arvostelevan tuon luokan loppuun, ja arvostelevan luokan 13, jossa Ferakin oli, vasta tauon jälkeen. Feran arvostelunumero oli siis 13.6, ja kuinka ollakaan tullessani takaisin näyttelypaikalle on arvostelussa juuri 13.7 ja minulle lykätään kummallisen näköinen (mutta tosi hieno, tulikin heti tarve ostaa uusi kantokoppa) kantokoppa, jossa Fera oli käynyt arvosteltavana. Jälleen kerran saan kiittää Mantaa, sillä kukas muukaan kuin hän oli käynyt nappaamassa tämän unikeon aitauksesta kantokoppaan. (: Harmittaa tosin, etten nähnyt Feran arvostelua, ja todella hauskaa että siellä ollaan etsiskelty ja huudeltu että missä on numero 13.6. Onneksi kaikki kuitenkin järjestyi parhain päin. Kävi ilmi, että tuomarit eivät olleetkaan pitäneet ruokataukoaan silloin, vaan se oli sitten tunnin myöhässä, klo 13 kun luokka 13 oli arvosteltu loppuun.. Oma vikani, kun en jäänyt katsomaan että pidetäänkö se tauko varmasti juuri silloin kuin alunperin oli ilmoitettukin.


Tytöt sijoittuivat hienosti molemmat luokkiensa kolmansiksi, mutta valitettavasti luokissa 13 ja 14 palkittiin vain sijat 1.-2. Mojito saakin syyttää minua, ettei neiti saanut uutta ja hienoa riippumattoa, sillä putsasin Mojiton korvat todella huolimattomasti ja tästähän oli pisteitä rokotettu. Myös turkin kellertävyydestä oli tullut miinuspiste, ja kuka olikaan huolimattomasti pessyt tytöt edellisenä iltana kymmenessä minuutissa.. Tosin, jos Mojito olisi sen yhden pisteen enemmän saanut, olisi sitten ollut luokan kaikilla kolmella ensimmäisellä 92 pistettä, joten voipi olla, että Moisku olisi silti jäänyt kolmanneksi. Tosiaan, ihmettelin tässä itsekseni juuri sitä, että luokan ensimmäinen on Pickpocket's Mai Tai eli Maikki 92 pisteellä ja luokan toinen Pickposket's Cosmopolitan eli Pink myöskin 92 pisteellä. Mojiton pistemäärä oli siis 91 ja Feran 90. Feralle tuli vielä uusintakutsu arvosteluun, jossa neiti taisteli luokkansa 2.sijasta. Feralta vähennettiin yhteensä piste, puoli pistettä yhdessä takavarpaassa olevasta kovettumasta ja toinen puoli kaulan valkoisesta laikusta, joka koostuu kuudesta pienestä, valkoisesta karvasta (älkää naurako, minä ihan oikesti laskin ne..). Näyttelyn tulokset löydätte täältä. Tytöt pärjäsivät mielestäni kuitenkin todella hyvin, ja olihan kyseessä neitosten ensimmäinen näyttelykin. (:


Kuvissa arvosteltava Mojito numerolla 14.4. Arvostelijana toimii tuomari ja näyttelysihteerinä Mojiton kasvattaja Lisa Hyöky.






                                                                                                                                          

Fera sai todella kovasti kehuja neidin pehmeästä ja silkkisestä turkistaan, vaikka en minä kyllä ole huomannut sen olevan yhtään erityisen pehmeä. :D Noh, neitihän olikin saanut talviturkkinsa valmiiksi juuri sopivasti ennen näyttelyä. Minulta myös kysyttiin muutamaan otteeseen, miten ruokin tyttöjä, mitä lisäravinteita annan ja kuinka paljon ja että syötänkö niille suunnilleen kolme kiloa kananrasvaa kuukaudessa. Tästä postauksesta löydätte vastaukset näihin kysymyksiin. Ja ei, en syötä sitä broilerin rasvaa kiloittain tytöille. ;) Tuosta linkistä pääsette siis aiemmin kirjoittamaani postaukseen, joka käsittelee tyttöjen ruokavaliota. Tekstissä on myös lueteltu lisäravinteet, joita tytöille annan.

Pahoittelen näyttelyn kuvasatoa, joka on laadultaan todella surkeaa. Joudutte kuitenkin nyt vain tyytymään näihin, sillä edelleenkin elättelen toivoa, että saisin vanhemmiltani joululahjaksi järkkärin tuon surkea kamerani tilalle. Saa nähdä miten käy.. Kyllä tuollakin saa ulkona mitä hienoimpia kuvia, mutta sisätiloissa se sitten aina päättää pettää minut. :( Musta tuntuu, että tuo kamera on mennyt vain huonommaksi koko ajan, mutta voipi olla, että olen vain sössinyt asetukset siitä. Vaikka muistaakseni kyllä juuri säädin sen takaisin tehdasasetuksille....

Arvosteltavana numerolla 15.1 Nightshade's Hydreigon eli Allu/ Almond.
Numerolla 10.6 arvostelussa on Frettikolon Elämä On Laiffii! eli Elmer.


Pickpocket's New York Super Fudge Chunk eli Töpö ja Rhea, Pickpocket's Breakaway.





Nightshade's Jacquart eli Hatti sekä Pickpocket's Chunky Monkey eli Taavi.



"Ihana frettikasa! Otanpa siitä kuvan nyt kun ne pysyy tuossa paikoillaan, eeeeei älkää viekö sitä pois!!"



Feran sisko Minttu ja viime vuoden pentueesta isoveli Veeti. 




Aivan mahtavan pirteä mäyräkuvioinen mininäätä, Yuno (Yuno von den Fellnasen).




Mojiton veli Eeli, eli Pickpocket's Singapore Sling.




ACH's Krasnoyarsk eli Dante.






Aivan ihana minialbiinotyttönen, Genuine Ferrets Aura.

Jälleen kerran Töpö, tavoittelemassa kamerani hihnaa. x)
 





Siinä se nyt sitten oli ja meni. Takaisintulomatkasta en sano sanaakaa, koska se pilasi päiväni totaalisesti. Sen voin sanoa, että olin joskus 22:30 kotona, matka kesti ikuisuuden ja jäin junalipuista melkein 40 euroa velkaa koska junat menivät päin helvettiä. Piti siis mennä ylikalliilla IC-romulla, ostaa vielä lemmikkipaikkakin eikä tuo ollut yhtään sen nopeampi juna kuin lähijuna R, jolla olen ennen kulkenut Stadi-Lempäälä väliä sekä toisinpäin. Kaikinpuolin oli mukava, vaikkakin väsynyt näyttelypäivä vaikka illalla olinkin sitä mieltä, että koko reissun olisi voinut jättää väliin. Päätin myös, että pakkohan minun on ensi vuoden puolella hankkia se perhanan ajokortti, eihän tästä tule yhtään mitään jos pitää kauas lähteä näyttelyihin ilman autoa! Ja Lempäälähän on vielä aika lähellä, että tämä oli reissu helpoimmasta päästä siis... Seuraavaa näyttelyä, eli Vantaan Rekolassa järjestettävää Capitalia odotellaan jo innolla. Voipi olla, että WCWFS jää meiltä väliin ellen jostaki repäise kyytiä, sillä perhana Naantaliin asti minua ei tuollaisen samanlaisen 100000kg painavan kuorman kanssa saa millään lähtemään julkisilla, mutta eiköhän jonkun autosta löydy paikka. 


            

Mojito valloittamassa Neelan turvapaikkaa..

              
P.s. Hieman ei-mitenkään-aiheeseen-liittyvää mutta osallistuinpas tällaisen Nailway to Heaven -blogin arvontaan. Oli pakko osallistua, sillä vaikken nyt lähiaikoina olekaan kynsiäni pahemmin lakkaillut, innostun aina välillä oikein kunnolla loihtimaan kynsiini taideteoksia. ;)
Mainostamalla blogissaan saa yhden lisäarvan (olen myynyt itseni, mainostan blogissani.. xD)

11. lokakuuta 2012

Syksyistä kuvasatoa

Kuten lupasin, tässä tulee loput kuvat joiden oli alunperin tarkoitus tulla tähän, eli edelliseen postaukseen jonka juuri tänään julkaisin. Tosin päivämääräksi laitoin eilisen, sillä kirjoitin postauksen aiemmin. Ei näitä kuvia nyt niin kovin montaa ollut, mutta yhdessä edellisen postauksen kuvien kanssa tarpeeksi jumittamaan tietokoneen. Lisäksi edelliseen postaukseen ei mielestäni olisi välttämättä oikein enempää kuvia sopinutkaan, joten oli parempi laittaa ne aivan omaan postaukseensa. Oikeastaan tuon edellisen postauksen kuvat olivat syksyisemmän näköisiä, mutta mielestäni nämä kuvat ovat melkeinpä parempia, osa ainakin. Äskeisellä lauseella viittasin siis postauksen otsikkoon. Sinänsä taas toisaalta minua hieman ärsyttää tehdä tämä, erillinen postaus pelkille kuville, sillä nyt tämän postauksen ollessa viimeisin julkaistu, on tämä myös päällimmäisenä näkyvissä kun lukijoita blogiini eksyy. Usein tällainen nopeasti edellisen jälkeen tehty postaus saattaa viedä edelliseltä huomiota. Onneksi asiaa kuitenkin teille vähän avasin, joten uskon teidän löytävän myös tuon edellisen postauksen. :D


Syysauringon vaikutukset kuvaamisessa. Tai ehkäpä olen vain unohtanut putsata kameran linssin..?










Ferasta sain vähemmän kuvia, mutta Mojito taas yllätti kuvauksellisuudellaan. Sain albiinolapsestamme nimittäin todella paljon kuvia. Mojito jähmettyi paikoilleen kuultuaan jonkin äänen, ja minähän tietenkin käytin kameroineni tilanteen hyväksi. Ehkäpä seuraavalla kerralla Fera on se kuvauksellisempi, vaikka ulkona se yleensäkin menee kyllä juuri niin päin että Fera on se höyryveturi joka painaa kilometrin edessäni juosten ympyrää hihnassaan jossen kävele tarpeeksi nopeasti Mojiton roikkuessa puoli kilometriä (vain puoli kilsaa, koska Mojitolla on lyhyempi hihna kuin Feralla) takanani jääden hidastelemaan ja pysähtelemään muutaman metrin välein. (: Hehee, pitäisi varmaankin totutella Mojitoa enemmän ulkoiluun ihan kahdestaan ilman Feraa, jotta voisimme alkaa lenkkeilemään Mojitolle sopivaan tahtiin, mutta kuitenkin niin että voin sitä tarpeen mukaan ohjata oikeaan suuntaan. En ole nimittäin montaa kertaa ollut Mojiton kanssa ulkona kahdestaan ilman Feraa.

Tällä kertaa ulkoilu oli enemmän Mojiton kuin Feran mieleen, sillä olimme ensin suunnilleen puolisen tuntia rappumme edessä pusikoissa ja pyörimässä upean värisessä vaahteranlehtikasassa. Tämän jälkeen menimme talomme takana sijaitsevalle rinteelle, johon sitten jämähdimme ensimmäisen vastaan tulleen puun juurelle kaivelemaan yli tunniksi. 
















  Feran erittäin sulava laskeutuminen puusta.

Mojiton vielä sulavampi laskeutuminen puusta... x)





Siinähän ne nyt sitten olikin. Nyt valmistautumaan ylihuomiseen frettinäyttelyyn, Finnish Ferret Festivaliin jota odotamme tyttöjen kanssa jo innoissamme (tai minä odotan, tytöillä ei ole tietoakaan aikomuksistani). Seuraavissa kuvissa saattekin sitten nähdä Mojiton upouudet, hihnan väriin sopivat valjaat. Nuo punaiset liivimalliset ovat nimittäin hirmuisesti kasvaneelle neidille jo aivan liian pienet, ja ne eivät oikein pysy enää päällä. Hyvä että sain valjaat edes kiinni kun viimeksi kävimme ulkona, ja sainkin todeta niiden olevan liian pienet tarranauhojen repeytyessä auki ja Mojiton päästessä irti valjaista. Onneksi minulla on kuitenkin joko todella ihania, tai sitten todella urpoja näätiä. Ehkä niillä ei vain ole tarvetta pinkoa pää kolmantena jalkana pusikkoon päästessään valjaistaan irti. Voi toki myös olla, etteivät tytöt ole ihan joka kerta edes tajunneet, että valjaat ovat lähteneet irti, vaikka kyllä ne aika tietoisia siitä ovat näyttäneet olevankin. Onneksi nyt molemmilla on kunnolliset valjaat, eikä tarvitse pelätä että ne ihan heti päältä tippuisivat (vaikka olenkin kyllä täysin varma siitä, että Fera pääsisi omistaan irti samantien jos haluaisi).