Syksyistä kissakuvapostausta saattekin vielä hetken odotella, sillä en ole saanut kissaamme Mistyä poseeraamaan ulkona päivänvalon aikaan. Misja on jo kuvattu, joten saatte kuitenkin tässä pienen maistiaisen tulevista kuvista.
Niin, meillähän on siis kyllä kolmaskin kissa, Piksu. Piksu ei tule olemaan osallisena tuohon kissakuvapostaukseen, vaikka niin sitä toivoisinkin. Toivottavasti näemme Piksua edes jossakin tulevassa postauksessa vielä, sillä Piksu on ikävä kyllä kateissa. Ollut jo monta viikkoa, mutta mikään ei ole tuottanut tuloksia. Havaintoja ei ole tullut ainakaan kahteen viikkoon, joten etsijätkin ovat jo hieman lannistuneet. Jatkan silti partioimista, ja katoamisilmoitusten jakamista. Niitä on esille laittamisen lisäksi jaettu jokaiseen postilaatikkoon alueella, jolta havaintoja on tullut. Ajattelin tehdä uudenlaisen katoamisilmoituksen, jos se saisi alueen asukkaatkin taas innostumaan ilmoittamaan havainnoista. Ihmisethän alkavat unohtaa koko asian, kun ei heitä siitä muistuta. He voivat myös kuvitella, että kaksi kuukautta vanhat ilmoitukset ovat unohtuneet paikoilleen, ja että kissa olisi joko löydetty jo, tai etsinnöistä luovuttu. Kumpaakaan ei ikävä kyllä ole tapahtunut, mutta jatkan etsintöjä silti niin kauan, kunnes saan taas jotakin uutta tietooni. Minähän itseasiassa olen se, joka etsii kissaamme eniten. Voi olla, että siihen vaikuttaa huono omatuntonikin. Tuntuu kamalalta, että Piksu on kateissa, jossakin tuolla ulkona, minun takiani. Se otti niin nokkiinsa Misjan muutosta tähän taloon, että karkasi sen takia. Ja Misjahan on minun kissani; minä raahasin sen mukanani tähän taloon. Minusta siis tuntuu siltä, että on minun syytäni, että vanha, rakas kissamme on jossakin teillä tietämättömillä. Lisäksi katoamisilmoituksien tekeminen on hankalaa, sillä Piksusta ei ole yhtään hyvää kuvaa, kiitos vain tietokoneeni, joka kadotti kaikki kuvani. Yksi, viime jouluna otettu huono kuva on, sekin Googlen kuvahausta pienikokoisena, sillä bloggerhan on viime joulun kuvapostauksestani mystisesti kadottanut kaikki kuvat.
Aika siirtyä kissa-asioista blogimme päätähtiin, fretteihin. Fera ja Mojito, varsinkin Mojito, ovat alkaneet jo aikaa sitte valmistautua kylmään talveen. Talvimassaa, joka keväällä laihdutetaan taas pois, on kerätty oikein ahkerasti. Tytöt eivät kuitenkaan ole nyt yhtä läskejä, kuin viime vuonna, sillä osa painosta on lihastakin, enkä ole tänä syksynä antanut rasvaa freteille niin paljoa. Olemme varsinkin Feran kanssa treenanneet aika ahkerasti ulkona, niin lenkkien kuin fretti-agilityn, eli fregilityn parissa. Mojitokin on toki tehnyt molempia, oman jaksamisensa ja kapasiteettinsa rajoissa. Talviturkit ovat vielä hitusen kesken, mutta uskon niiden valmistuvan täysin seuraavaan frettinäyttelyyn, tämän kuun 30. päivä järjestettävään Capital! 2013:een. Ulkoilemme kuitenkin tyttöjen kanssa niin ahkerasti, että olisi ihme mikäli turkit olisivat vielä lähestulkoon kuukauden päästä keskeneräisiä.
Poikkeuksena nyt Mojito parka, joka ei ole päässyt yli viikkoon lenkeille mukaan. Mojito astui noin reilu viikko sitten lenkillä ilmeisesti lasinsiruun, mikä viilsi jalkapohjassa sijaitsevaan polkuanturaan haavan. Jalka vuosi verta kahdesti, sillä haava aukesi seuraavana päivänä uudestaan. Onneksi frettien lääkekaapista löytyy tyrehdytyspulveria, jolla verenvuoto saatiin hetkessä loppumaan, sekä tassuvahaa joka on auttanut Mojiton tassua paranemaan nopeammin. Tänään Mojitokin pääsi ulos, sillä tassussa ei enää näy kuin pieni arpi, joka sekin tulee häviämään. Säikähdyksellä selvittiin, mutta inhottaa tuollaiset idiootit, jotka heittelevät metsään, lenkkipolulle lasinsiruja! Vihaan ylipäänsä lasinsirujen heittelyä ja pullojenrikkomista paikasta riippumatta, mutta että vielä lenkkipolulla! Sinänsä on kyllä ollut ihan mukavaakin käydä Feran kanssa kahdestaan lenkeillä, sillä kahdestaan voimme kävellä pidemmän lenkin, ja ripeämpään tahtiin kuin Mojiton kanssa. Juuri olimme Feran kanssa illalla kahden tunnin lenkillä, jonka aikana kävelimme (pikemminkin juoksimme) useita kilometrejä. Vaikka Mojitokin on ketteröitynyt todella paljon, täytyy sen kanssa ottaa hieman rauhallisemmin, eikä voi lähteä kovin kauas kotoa jos neiti väsähtääkin kesken kaiken. Kuitenkin Mojitonkin kanssa lenkki kestää aina vähintään tunnin, sen lyhyemmillä lenkeillä frettejä harvoin käytän, ellei ole aivan kamala koiranilma ja erittäin yliaktiivinen fretti, jonka on pakko päästä ulos purkamaan energiaa.
Mojiton ainoa ikävä sattumus ei ole ollut nuo lasinsirut tassunpohjassa, vaan myös eräs läheltä piti -tilanne lenkillä. Olimme Feran ja Mojiton kanssa kävelemässä kotitietämme pitkin kotiin lenkin jälkeen, tytöt tietysti nätisti hihnoissa kiinni kävelemässä suoraa päätä kotia kohti. Naapurin koira (ärsyttävä, räksyttävä mikälie-terrieri) olikin toista mieltä kotiinmenemisestämme. Se oli irrallaan omassa kotipihassaan, ja käveltyämme naapurimme portin ohi lähti koira juoksemaan hirveää vauhtia meitä kohti räksyttäen ja yritti hyökätä frettien kimppuun. Minulla ei ollut edes aikaa kumartua nostamaan frettejä syliini, vaan minun täytyi äkkiä kiskaista ne hihnoista ylös, turvaan syliini. Oli erittäin lähellä, ettei tuo koira ehtinyt purra Mojitoa, muutamasta sentistä kiinni. Onneksi kyse oli noin pienestä koirasta, että sain sen pidettyä loitolla sylissäni olevista freteistä. En edes uskalla ajatella mikä tilanne olisi ollut jonkun ison, minun kanssa yhtä painavan koiran kanssa.. Koiran omistaja juoksi paikalle tapahtuneen jälkeen, sillä tuo tapahtui sekunneissa. Sanoin pari tiukkaa sanaa tutulle omistajalle, että mikäli koirasi olisi ehtinyt osua Mojitoon sen yrittäessä purra, olisi tullut aika pirun kallis eläinlääkärilasku. Ja minähän en sitä laskua olisi tietenkään maksanut. Päästyäni kotipihaan, oli pakko ihan istua alas hengähtämään, kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Mojitokin säikähti kunnolla, sillä neiti puri minua pihassamme ja tärisi edelleen kotiovella. Onneksi ei käynyt pahemmin, ja parin päivän päästä tapahtuneesta oli naapurimme pihaan ilmestynyt koiralle juoksunaru. Hyvä niin, en halua tuollaisen koiran olevan irti kotimme lähellä, enkä halua enää koskaan joutua tilanteeseen, jossa minun täytyy suojella lemmikkejäni jonkin toisen eläimen hyökkäykseltä.
 |
|
 |
|
Rakennusprojektit ovat taas edistyneet todella hyvin, mutten vielä laita niistä kuvia. Ulkotarhasta teen sen valmistuttua ihan oman postauksen, frettihuoneen remontin mahdutan varmaankin samaan postaukseen muiden kuulumisien kanssa. Molemmissa projekteissahan kyllä tekemistä viellä riittää, mutta hyvällä mallilla kumpikin on. Frettihuoneen väliseinästä puuttuu enää pieni palanen vain portin lisäksi, ja osa seinästä on tapetoitukin jo. Ja täytyy kyllä myöntää, että itse tehdyksi se näyttää aivan uskomattoman hyvältä. Toivottavasti te lukijatkin saatte pian nähdä sen! Seinässähän on myös lattianrajassa pieni ikkuna, joka on tehty minkkiverkosta. Näin fretit voivat seurata käytävällä liikkuvia ihmisiä, eivätkä ne ole täysin eristettynä 125cm korkean seinän takana. Myös nyt, kun freteillä on suurempi tila, voi siellä olla useampi ihminen kerralla pitämässä niille seuraa. Tämänhetkiseen väliaikaisratkaisuun ei mahdu änkemättä kuin yksi henkilö kerrallaan, aiemmin mahtui kaksi. Frettien väliaikaisen aitauksen koko ja muotohan ovat siis koko ajan muuttuneet sen mukaan kun huoneeseen on väliseinää tehty, ja minkälainen aitaus sinne juuri sillä hetkellä mahtuu. Odotan jo innolla, että pääsen sisustamaan uutta frettihuonetta, sillä olen suunnitellut sinne (kuin myös ulkotarhaankin) vaikka ja mitä kivaa freteille! Ensi kesänä katsotaankin sitten sitä tunnelia frettihuoneen ja ulkotarhan välille, jotta fretit saisivat itse kulkea vapaasti tarhan ja huoneensa välillä. Olen jo saanut nimittäin äitini myöntymään tunnelin rakentamiseen, mikäli siitä tulee hieno ja se sopii taloomme.
 |
| Ihana pikkuveljeni leikkimässä frettien kanssa. ♥ Fera kiipesi veljeni vaatteita pitkin suoraan hihaan. |
Oivoi, tosi kurjaa että kissanne on kadoksissa. :( Toivottavasti kissa löytyy! Kurja juttu myös Mojiton onnettomuudet, toivottavasti onnesi kääntyy pian paremmaksi! Ihania kuvia kuitenkin jokatapauksessa.
VastaaPoistaKurjaahan se tosiaan on, ja toivon koko sydämestäni että Piksu-raukka löytyisi. Todennäköisesti joku on alkanut ruokkimaan sitä, ja se on sen takia jäänyt tietylle alueelle, sillä kyseiseltä pieneltä alueelta tuli todella paljon havaintoja eräässä vaiheessa pitkältä aikaväliltä. Ikävä kyllä havainnot ovat loppuneet, mutta toivottavasti Piksu edelleen liikkuu samalla alueella, ja on kunnossa. /:
VastaaPoistaHarmittaa niin, ettei Misja osaa käyttäytyä muiden kissojen kanssa, vaan se ryntää aina toisen kissan nähdessään päätä pahkaa sen luokse, josta taas syntyy helposti tappelu. En halua Misjasta missään nimessä luopua, mutta mikäli toinenkin kissamme alkaa olemaan enemmän ulkona, ja on vaarassa että sekin katoaisi, on jotakin pakko tehdä. Toivottavasti saisimme pitää kaikki kolme kissaamme.
Voie että, nuo lasinsirut ovat kyllä tosi hankalia huomata maasta. Varsinkin näin syys- ja talvipimeällä!
VastaaPoistaMeidän naapuri pitää koiraansa vapaana pihalla. Asutaan taajama-alueella ja tyyppi ulkoiluttaa koiraansa vapaana kerrostalon pihalla. Hirvittää tuollaiset!
http://www.vauva.fi/keskustelu/3944126/ketju/naapuriin_muutti_fretti_enka_voi_pitaa_koiraa_enaa_pihallani_ei_vitsi
VastaaPoista