Tammerferret 2014 näyttely | Taskuvarkaani frettiblogi

28. kesäkuuta 2014

Tammerferret 2014 näyttely

Tästä näyttelyreissusta ei voi kyllä sanoa muuta kuin että huh mikä reissu! Tähän mennessä elämäni hirvein ja kamalin näyttelyreissu. Näyttelyn järjestelythän oli toki hoidettu hienosti, eikä siinä itsessään ollut mitään vikaa. Kiitokset siis Tammerferretin järjestäjille! Kuten nimestä voi päätellä, järjestettiin näyttely Tampereella, Hervannassa lauantaina 14. kesäkuuta. Fretikapasiteetti oli 70 frettiä ja tuomarina toimi Hannah Munkhammar Ruotsista. 

Edellisenä päivänä minun oli tarkoitus laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, mutta tottakai matkaan tuli viivästyksiä. Pääsimme ystäväni Alinan kanssa meille vasta illalla käytyämme ruokkimassa hänen kissansa ja kaninsa sekä siivoamassa niiden jäljet. Herätys oli aamuneljältä, mutta kuinka ollakaan etten kerennyt menemään nukkumaan ollenkaan! Neljän maissa pesin nämä hapsuturkkiset frettini, ja laittelin kiireellä loput tavarat kasaan näyttelyä varten. Koska tällä kertaa ei ollut kyytiä saatavilla, olimme päättäneet tulla julkisilla. Junaan ehtiäksemme meidän piti kävellä bussipysäkille noin kolmen kilometrin matka. Ei siinä mitään, mutta hirveässä kiireessä, sillä kävelymatkan alkupuolella tavaroiden alta hajosi vetokärry, joten jouduimme kantamaan kaikki näyttelytavarat käsin. Frettien näyttelyaitaus, painoltaan noin 10 kiloa, kantokoppa sekä kassi jossa on loput tavarat. Sekä tottakai minulla oli selässä reppu joka painoi niin paljon että välillä teki mieli vain luhistua sen alle. Jo muiden tavaroiden kantaminenhan oli ihan täysin toivotonta, eikä tuollaista lastia pitäisi ikinä joutua kenenkään mielestäni kantamaan.



Ehdittiin kuitenkin bussiin ja junaan, itse junamatka olikin kaikkein rennoin osuus koko reissusta, ja ihanasti saimme onneksi Tampereen asemalta kyydin näyttelypaikalle (Kiitos Kati!), jottei tarvinnut alkaa leikkiä vieraan kaupungin bussiliikenteen kanssa. Tottakai tässä automatkalla vielä sattui pieni vastoinkäyminen, nimittäin autossa pahoinvoiva fretti. Mojito oksensi kantokoppaan juuri ennenkuin olimme perillä. Siitä sitten perillepäästyä pesemään fretit vessan lavuaarissa.. Mojitollahan oli kaiken lisäksi kiima, sillä neidin viime vuonna laitetu implantin vaikutus lakkasi jä kävin nakkaamassa uuden niskaan viikko ennen näyttelyä. Pientä hämmennystä silti aiheutti, että implantoitujen naaraiden luokassa on fretti jolla on kiima.

Päivä meni, yllätys yllätys, väsyneesti. Varsinkin loppupäivästä tuntui jo siltä, että on varsin totta että yksi nukkumaton yö vastaa noin promillen humalatilaa. Piilolinssien käyttäjällä on myös se huono puoli, että pitkän valveillaoloajan jälkeen linssit tuntuvat menevän vähän sumeiksi, eikä minulla tietenkään sitten ollut vaihtoyksilöitä tai laseja mukana, sekin vielä. 



Koko päivän suurin järkytys kuitenki tuli, kun hain tyttöjen arvostelulaput. Noh, ensinnäkin sain tietää Mojitolta puuttuvan synnynnäisesti yhden hampaan, mutta ei siinä mitään. Järkytys tuli Feran lappua lukiessa, kohdassa "hampaiden kunto". Poikennut kulmahammas. Siis toistan, poikennut kulmahammas!! En vain voinut sille mitään, mutta törkeän väsymyksen ja tämän tiedon nujerrettua minut en voinut muuta kuin alkaa itkemään hysteerisesti. Siis poikennut kulmahammas. Feralla. Kulmahammas. Katki. Poikki. Se miltä olen frettejäni yrittänyt suojella koko niiden elämän on tapahtunut toiselle. Juuri tästä syystä olen yleensä käyttänyt näyttelyreissuilla kevythäkkiä tai kantolaukkua metallikalterisen kopan sijasta. Onneksi kuitenkin tarkemmin hammasta tutkittuani pystyin rauhoittumaan; se ei ole oikeasti poikki, vaan kärjestä puuttuu ihan pieni palanen. Sain siis mielenrauhan asian suhteen, vaikka eläinlääkäriaika hampaiden hoitoon Feraa odottaakin. Tästä sitten myöhemmin kuitenkin lisää omassa postauksessaan.

Kotimatkan junasekoiluista ja säätämisistä ei sitten mainintaakaan, mutta sen sanon että koko reissu oli kyllä niin surullinen koominen ettei kotiinpäästyään enää voinut muuta kuin nauraa, vaikka matkan varrella nauramisen sijasta olisi tosiaan tehnyt kyllä mieli itkeä. Seuraava näyttelyreissu hoidetaan sitten kyllä täysin eri tavalla.










Ps. Rakastuin näihin kahteen alimpaan söpöläiseen (viimeiset kolme kuvaa, muistaakseni kaksi alinta ovat nimittäin eri fretistä kuin ylempi)! Aivan uskomattoman nättejä ja kauniita, varsinkin ylempi, ja alempi sulatti sydämeni söpöllä hännänheilutuksellaan. Neiti heilutti häntäänsä aina syliin halutessaan! Harmi ettei hännänheilutusta saa ilmenemään kuvista!

4 kommenttia :

  1. Hei! Siis vitsi nää on ihania pikkuisia! ♡ Mä oon siis TOSI kiinnostunu freteistä ja haluisinkin kysyä sulta muutamia juttuja freteistä jos ei haittaa. :-)
    1. Kuinka iso tila fretille pitää olla?
    2. Minkä värisiä frettejä on? Onko mitään väliä minkä värisen hankkii?
    3. Osaatko suositella hyvää kasvattajaa?
    4. Kuinka paljon ja mitä ne tarkalleen syö? Kuinka usein pitää ruokkia?
    5. Ja viimeinen, kuinka usein niitä pitää käyttää ulkona ja oppiiko ne tekemään tarpeensa johonkin tiettyyn paikkaan?
    6. Siis tämä on vika. :D Miten iso häkki pitää olla, maksaako paljon?

    Kiitus jos vastaat! ^^ terveisin Utelias frettiä ottamassa olija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli pakko tulla vastaamaan tähän Unissakinlle vaikken nyt blogin kirjoittaja olekkaan. Toivottavasti ei haittaa, bloggari voi sit korjata. Unissakin: Minkä ikäinen oikein olet? Veikkaan ettei sulla sitä ikää paljon ole ja kuulostat ihan liian nuorelta fretin ottamiseen. Alaikäiselle ei edes myydä frettiä. Fretit on lemmikkinä ihan eriasia kun nää yleiset koirat, kissat ja kanit. Se on vaativa ja pennut puree kun raivohullut ja jossei omistaja osaa kouluttaa frettiä kunnolla koko fretti voi mennä "pilalle"

      Freteille pitää olla ISO tila. Oma huone vähintään. Ne ei ole mitään pikkujyrsijöitä jotka on häkki eläimiä. Värejä on paljon. mm. soopeli, albiino, musta soopeli, suklaa. Se ettet tiedä mitä fretit edes syö todistaa ettet ole ottanut niistä mitään selvää vaan olet joku 12v tyttö joka on nähnyt jossain söpön fretin tai sen kuvan ja on nyt ihan "iiih ihaniasöpöjä ihku pakkosaada heti mulle söpö ihana karvapallo hihii <33<3333!!!!1" Ota selvää ennenkun tulet kyselemään typeriä.. Ärsyttää ihmiset jotka ajattelevat vain itseään että MULLE heti kaikki pakko saada kaikki MÄ haluan tollasen heti ihanaa söpöä tietämärttä mitään mistään.

      Poista
  2. Ihavnia! <3 awww mitesb söpöjä

    VastaaPoista
  3. Moikkamoi! Hei mulla olisi tämmönen pikkunen toivomus postauksien suhteen. :) Voisitko millään kirjoittaa lisää noita sivupalkissa olevia infopostauksia freteistä? :) Esim. vaikka yleensä fretin hoidosta ja terveydestä ja sellaisesta. :) Olisin todella kiitollinen ja iloinen lukija sen jälkeen. :) ps. mahtava blogi! <3

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!