Hyvää Syntymäpäivää! | Taskuvarkaani frettiblogi

5. elokuuta 2012

Hyvää Syntymäpäivää!

Niin, minulle. Otsikonmukaisesti tänään, 05.08, on minun syntymäpäiväni. Täytän 19-vuotta, eikä minulla ole aikomuksena mitenkään aivan kamalasti ainakaan lähteä juhlimaan. Päivä siinä missä muutkin, vaikka onhan se toki mukavaa, että on synttärit ja saa muutaman lahjankin. On tässä päivässä tosin jotakin hieman erikoisempaakin.. ei nimittäin ole ainoastaan minun syntymäpäiväni, vaan myös Doussin, rakkaan ensifrettini. Eli hyvää syntymäpäivää myös Doussille, joka täyttäisi tänään kaksi vuotta. Tämän vuoksi ajattelinkin tehdä poitsusta pienen muistopostauksen. 






Dozee from FC eli kotoisammin Doussi, oli ensimmäinen frettini. Doussilla on aivan sattumalta sama syntymäpäivä kuin minulla, jota en edes tajunnut kuin vasta pojan hakureissun jälkeen kotona huomasin tämän sen passista. Kohtaloa, ajattelin minä. Ainakin myöhemmin, ja muistaakseni samantienkin. Uskon edelleen, että se oli jonkinlaista kohtaloa. Doussi ja minä olimme tarkoitettu yhteen (ja sitten minä mokasin sen. No ei, mutta noin kyllä ajattelin joskus). Omasta mielestäni meidän tietenkin kuuluisi edelleen olla yhdessä.


Oli talvinen, hiukan viileä ja luminen päivä, kun olin hakemassa poikaa. Matkalla takaisin kotiin, muistan kuinka junassa puhuin poikaystäväni kanssa puhelimessa. Doussi oli kantokopassa lattialla penkkini vieressä, ja laitoin kättäni lähemmäs kantokopan ovea. Poika vaikutti kiinnostuneelta, mutta rauhalliselta, joten työnsin varovasti sormeni kantokopan oven raosta sisään. Muistan fiilikseni, kun Doussi nuoli sormeani pitkään ja hartaasti, kunnes se nappasi sormestani todella kovaa kiinni. Huudahdin, ja puhelimeni lensi lattialle ja puhelu kundikaverini kanssa poikkesi. Onneksi poika päästi kohtalaisen nopeasti irti, mutta sormestani vuosi paljon verta. Kanssamatkustajat katsoivat niin ihmeissään. Oikein tuijottivat. Varmaankin pitivät Doussia oikeana petona; eiväthän he tienneet, että olin juuri hakenut poitsun, ja ettei se vielä edes tuntenut minua. No, kanssamatkustajani olivat väärässä: pojasta kuoriutui mitä ihanin fretti. Tosin vasta jonkin ajan kuluttua.

Ensimmäiset viikot poika oli jopa aggressiivinenkin. Hyökkäili varpaisiin kiinni sohvien alta, ja puri kovaa. Poikaystäväni nukkui yöt kengät jalassa, sanoisinko noin kuukauden ajan. Itse en näin toiminut, enkä tosin olisi halunnut hänenkään toimivan niin, mutta ymmärtäähän sen. Poika oli todella kova niittailemaan. Muistan edelleenkin, että toimin kerran todella typerästi, kun Doussi oli tosiaankin ihan hyökkäämässä jalkojeni kimppuun, niin typeränä unenpöpperössä oikein hyppäsin lipaston päälle turvaan! Enkä tullut alas ennen kuin Doussi oli lähtenyt muualle. Kuitenkin, pitkäjänteisellä kieltämisellä ja palkitsemisella poika oppi olemaan purematta, ja luottamuskin välillämme vahvistui vahvistumistaan. Vietin pojan kanssa todella paljon aikaa leikkien, ulkoillen ja vain olemalla. Pikkuhiljaa luottamuksemme alkoi olla täydellinen; minä luotin Doussiin täysin, tiesin ettei se pure minua vaikka mikä olisi, ja Doussi luotti olevansa turvassa minun kanssani. Tähän tulokseen tosin kului aikaa ehkäpä muutama kuukausi.


Doussin ensimmäinen lelu oli Herra Kilppari eli pieni kilpikonnalelu, joka on ollut minulla monia monia vuosia. Ostin sen joskus ehkä 7-vuotiaana Pelastusarmeijan kirpputorilta, ja se kelpasikin poitsulle niin hyvin. Se kantoi sitä hampaissaan aina mukanaan; sen oli pakko olla samassa huoneessa kun Doussin itsenkin! Tuosta lelusta pidettiin myös kaikkein lujimpaa kiinni, jos leikin ns. vetoleikkiä Doussin kanssa sillä. Herra Kilppari on edelleen täsmälleen samalla kunnossa kuin silloinkin, kun sen Doussille annoin. Siinä ei ole hampaanjälkiä, se ei ole mistään rikki, eikä se ole ihan kuolainen ja kulunut. Minulla on se edelleen tallessa ja tulee aina olemaankin. Enkä anna yhdenkään frettini nyt enkä tulevaisuudessa koskea siihen, vaan säilytän sitä Doussin uurnan kanssa samassa, visusti turvallisessa paikassa.  Muut pojan vanhat lelut kyllä olen antanut käyttöön freteille, osan olen taas antanut pois, mutta tätä en anna kenellekkään.

Doussin toinen lempilelu, kilinähiiri tuhkattiin pojan mukana. Doussi piti tästäkin lelusta yli kaiken. Pojan lempilelut olivatkin Herra Kilppari ja kilinähiiri. Muistan kun eräs ystäväni oli ostanut Doussille kilinähiiren, ja kun hän antoi sen sille, alkoi aivan järjetön pomppiminen ja hyppiminen ja putputus samantien kun poika sai sen hampaisiinsa! Aina kun hiirestä kuului kilinää, poitsu alkoi hyppiä seinille - kirjaimellisesti. Hypittiin etuperin, takaperin ja sivuttain ja ties miten, ja lopulta Doussi aina törmäsi seinään, pöydän jalkaan tai johonkin muuhun lähellä olleeseen tavaraan. Alunperin minulle sanottiin, ettei mitään leluja voida tuhkata eläimen mukana, ettei tuhkaamossa vain kertakaikkiaan suostuta siihen, se oli kuulemma jokin sääntö. Minulle kuitenkin oli todella tärkeää, että Doussi saa toisen lempilelunsa mukaan, ja onnistuinkin onneksi suostuttelemaan heidät tuhkaamaan lelun pojan mukaan. Kilinähiiri oli kuitenkin todella pieni lelu, ja halusin aivan välttämättä, että poitsu saa matkalleen mukaan lelun, jottei hän olisi aivan yksin. Alla olevassa kuvassa on Doussin uurna ja Herra Kilppari.


Tasan vuosi sitten, eli 05.08.2011, kun Doussi täytti yhden vuoden (ja minä 18), menin itse illalla ensin parin kaverin kanssa ulos, ja tulin kotiin ystävineni jo joskus puolen yön aikoihin. Annoin Doussille ihan materiaalisen lahjan lisäksi muutaman tunnin lenkin ulkona, keskellä yötä. Lähdimme ehkä joskus kahden maissa ulos, oli todella pimeää, niinkuin elokuussa öisin jo onkin. Lähes pilkkoppimeää. Lähdimme asuntomme takana sijaitsevan urheilupuiston/lenkkipolun/metsän suunnille kävelemään; ensin menimme urheilukentälle, jossa Doussi juoksi aivan innoissaan. Itse kentällä poika juoksi suuren kentän halki iloisesti putputellen, ja pomppien poitsu johdatti meidät eräiden kiviportaiden luokse. Ravasimme näitä portaita edestakas monta kertaa, jonka jälkeen lähdimme ilosta pomppien, hyppien ja putputellen kiiruhtamaan eteenpäin (niin tai siis Doussi lähti pomppien ja hyppien.. en minä). Lenkki kesti noin neljä tuntia, ja oli todella vauhdikas. Doussi tosiaankin liikkui eteenpäin hyppelehtimällä ja pomppimalla ja piti niin iloista ääntä, etten voi unohtaa sitä koskaan. Joskin välillä pidimme kylläkin pieniä taukoja, ja istahdimme alas, kun me ihmiset emme enää jaksaneet siinä tahdissa. Olin vain niin yllättynyt siihen, kuinka suuri ero pojassa oli huomattavissa, kun vertasi päivisin lenkkeilyyn. Aivan uskomaton ero. Päivisin matelimme aina hitaasti eteenpäin, ja piti jäädä tutkimaan jok'ikistä kasvia, kiveä ja sientä ja jokaiseen lehtikasaan oli pakko jäädä pyörimään ja kaivautumaan. Todellakin siis matelimme etananvauhtia. Kuitenkin, tuona yönä poitsu oli aivan päinvastainen; ei ollut aikaa jäädä edes nuuskimaan mitään kun oli niin kova kiire mennä eteenpäin! Voi kun pääsisin tänäänkin viemään pojan samanlaiselle lenkille. Antaisin mitä vain, jos kuulisin pojan iloisesti putputtelevan äänen vielä.


Doussi oli elämäniloinen, sekä todella persoonallinen fretti. Pojasta kehkeytyi kasvaessaan ja aikuistuessaan mitä kiltein, ihanin ja täydellisin frettipoika. Doussi nukkui sylissäni sohvalla monet kerrat rauhallisesti tietäen olevansa turvassa käsivarteni tiukasti ympärillään. Kaikkein ihanin tunne, mitä Doussi on ikinä antanut minulle, on niin suuri luottamuksen ja kiintymyksen osoitus, että poika tuli itse nukkumaan viereeni. Tämä merkitsi minulle paljon. Ensimmäisellä kerralla, heräsin yöllä unenpöpperössä vessaan, ja kun tulin takaisin sänkyyn nukkumaan, huomasin Doussin nukkuvan tyytyväisenä kerällä sen kohdan, jossa minä nukuin ja seinän välissä. Tämä oli tuolloin minulle täysi yllätys, sillä Doussi ei ollut koskaan ennen nukkunut vieressäni sängyssä, ja tulin niin onnelliseksi tästä. Eräänä toisena yönä Doussi hiipi taas viereeni, kainalooni nukkumaan kun itse en ollut vielä edes nukahtanut. Sen nukkui siinä tyytyväisenä aamuyöhön asti kunnes heräsin siihen, että Doussi nousi sängystä ja lähti pois. Se siitä sitten, ajattelin ennenkuin huomasin ettei Doussi ei lähtenytkään pois, vaan poitsu kävi vain keittiössä syömässä ja tuli viereeni takaisin nukkumaan! Tämä nyt on varmasti monille näädänomistajille tuttua, että fretit nukkuvat sängyssä omistajan vieressä, mutta itselleni tuo oli todella suuri luottamuksen ja kiintymyksen osoitus, ja minulle tuli sanoinkuvaamattoman hyvä mieli siitä, että poitsu itse halusi nukkua vieressäni. Doussi kun oli ehkä vähän hitaastilämpeävää tyyppiä, enkä olisi siitä uskonut tulevan niin läheistä sylivauvaa. Ainakaan pentuajan käytöksen perusteella olisi voinut kuvitella, että kyseessä on sitten hieman etäisempi fretti. Poitsu monesti nukkui myös minun ja poikaystäväni välissä; se nukkui tyynyjemme välissä välillä röhnöttäen puoliksi tyynylläni ja puoliksi patjalla, tai välillä jopa puoliksi naamallani. Kylminä talviöinä oli myös todella mukavaa, kun Doussi tuli nukkumaan rintani päälle yöksi. Lämmitti mukavasti tuollainen pieni hyrisevä karvakasa. ♥

Ennen kuin Doussi lähti autuaammille putputusmaille, ehdimme vielä käydä yhdessä ulkona. Oli siis talvi, viime helmikuussa, ja lämpötila oli hieman yli nollan asteen. Oli todella lumista, emmekä olleet kauaa ulkona. Kävellessämme ulos ulko-ovesta, Doussin tassut viuhtoi täysillä vetäen takaisin sisälle päin. Doussi kaivoi toki lumeen pari koloa, ja pomppi vähän hangessa, mutta poika halusi aika nopeasti sisälle, sillä tuli niin kylmä. Poitsulla oli koko ajan sellainen 'ota mut syliin' ilme, ja se yritti kaikin tavoin välttää kylmään lumeen osumista. Doussi oikein tärisikin kylmyydestä, ja heti kun menimme sisälle, menin lattialle istumaan ja painoin pojan tiukasti syliini lämmittääkseni poitsua. Istuin lattialla talvitakki ja -vaatteet päällä lähestulkoon tunnin lämmitämässä Doussia, joka tärisi melkein koko ajan, eikä poika edes yrittänyt lähteä sylistäni vaan halusi olla lämpimässä. Samalla poika puristi tassullaan lujasti sormestani. Raukalle tuli niin kylmä. Onneksi olin paikalla lämmittämässä poikaa.


Doussin lähdettyä kaikki tuntui niin oudolta, tyhjältä ja ehkä jopa merkityksettömältä. En edes jaksanut siivota kotona, eihän minulla ollut enää edes mitään syytä pitää asuntoa siistinä, kun ennen se oli pidettävä putsina Doussin takia. Millekkään ei enää vain ollut mitään syytä, tai merkitystä. Minulla ei ollut enää ketää, jonka kanssa olisin jakanut kaakaomuroni! Doussin menettäminen oli minulle todella kova pala, ja mielestäni poika olisi ansainnut pidemmän elämän, pojalla olikin aivan liian lyhyt elämä. Tämä on mielestäni niin epäreilua Doussia kohtaan, poika ei edes ehtinyt kokea kaikkea, mitä olisi pitänyt.

Pari päivää Doussin poismenon jälkeen huomasin tavaalla pienen, mutta kirkkaan tähden, jota en koskaan ennen ollut huomannut. Ajattelin sen ilmestyneen Doussin mentyä, ja vieläkin joskus katselen sitä samaa tähteä iltaisin parvekkeelta. Jonkin aikaa rakkaan pojuni lähdön jälkeen kerroin joka päivä Doussille siitä, kuinka ikävä minulla on ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Kohdistin katseeni tuohon tähteen, vaikka päivisin valossa sitä olikin mahdotonta nähdä. Ihmiset varmaankin pitivät minua aivan hulluna, kun puhun yksikseni kävellessäni kotiin, mutta se ei minua haitannut. En tiedä, miksi minun piti tehdä niin.

Minulla on todella vähän kuvia poitsusta, koska lähestulkoon kaikki kuvat Doussista oli tietokoneellani, joka sitten meni kaatumaan kadottaen kaikki korvaamattomat kuvat. Tässä on melkein kaikki kuvat, mitä minulle pojasta on jäänyt, sillä nämä kuvat olivat jääneet kameraani turvaan. Ärsyttää. Kuvia ei saa mistään takaisin. Eikä videoita. Minulle jäi pojasta yksi ainoa videonpätkä, jonka kuvasin vahingossa, kun yritin ottaa valokuvaa. Video kestää noin 2 sekuntia, mutta olen monesti katsonut sitä putkeen vaikka kuinka kauan. Kun sen laittaa tietokoneen playerilla pyörimään, se alkaa aina loputtuaan alusta, eli se pyörii niinkauan kunnes sen itse stoppaa. Laitan videon kuitenkin tänne, se on ainoaa liikkuvaa kuvaa jota poitsusta on tallella. Pahoittelen kuvien huonoa laatua ja epämääräisiä kuvakulmia ja rajauksia, eivät ole mitään laatukamaa mutta ne ovat ainoat, jotka minulla on jäljellä.


Hyvää 2-vuotis -syntymäpäivää Doussi! Olet minulle rakkain aina, ja tekisin mitä vain saadakseni sinut takaisin. En vain voi käsittää, miten lähdit noin yhtäkkiä. Kiitos yhteisistä hetkistämme, elät muistoissani ikuisesti. Toivottavasti tapaamme vielä joskus. Sinua niin kovasti ikävöiden


On taivaalle syttynyt uusi tähti, se syttyi kun sinä lähdit.
Vaimeni ääni tassujen, hiljeni sydän kultainen.
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen saat kulkea niityillä ajattomuuden.
Olet kimallus tähden olet pilven lento,
olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen pimenevän illan myötä toivotat meille hyvää yötä.

Olit luonamme vain lyhyen hetken,
silti jätit sydämiimme lähtemättömän jäljen.
Voi kun tämä olisi vain unta,
kyyneleet poskillani olisikin vain lunta.
Vieläkin nukuhdan sinua miettien,
kumpa heräisin taas viereltäsi..




14 kommenttia :

  1. Ihana tarina :) meinasi tulla oikein kyynel silmään :/ Voimia sinulle ja onnea syntymäpäiväsi johdosta ! <3

    VastaaPoista
  2. Tuli vain niin kovasti tunteet pintaan kun kuitenkin oli Doussin syntymäpäivä, niin eihän sitä voi olla ajattelematta. Näinköhän se on, että tästedes joka vuosi lopunelämäni synttäreinäni istun tyyliin yksin kotona angstaamassa ja katselemassa Doussin kuvia :'D No ei, tuskin.

    VastaaPoista
  3. Sä asutkin niin lähellä että me voitaisiin miitata joskus ! Mulla on tosiaan toi oma näätä ja 2 hoito näätää nyt ja tosiaan toinen oma ens kuussa :))

    VastaaPoista
  4. Piti oikein blogistasi tarkistaa, missäpäin asut. :D Voitaisiin toki! Minulle ainakin sopii (: Miltäs kasvattajalta muuten odottelet pentua? Meille on myös viimeistään ensi kuun alussa tulossa pieni albiinotyttö, jotta Feralla olisi täällä seuraa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tulossa virosta Valgetuhkur kasvattajalta pieni poika Valgetuhkur Nicrosil :) Pidetään yhteyttä! Mut voi esim lisätä facebookissa kaveriksi :) -Emma Pikkupirtti

      ps. Vaihdoin kommentin paikan vain tähän, siksi tuo poistettu kommentti :D

      Poista
  5. Voi vitsi miten ihana frettipoika! Doussilla on tosi upea ja voimakas maskikin. (-:
    Otan osaa suruusi pojan poismenosta vaikka siitä onkin jo kulunut aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos osanotostasi. Doussi tosiaan oli mitä ihanin ja kiltein frettipoju, ja ikävä on edelleen niin kova.

      Pojalla tosiaan oli aika upea maski, se näkyy tuosta kolmannesta kuvasta kait parhaiten. (:

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ahaa ihmettelinkin vähän tuota poistettua kommenttia (:
    Oi teillekkin on tulossa perheenlisäystä! Täälläkin odotellaan tuota albiinotyttö innolla, jonka tulo tosin hieman viivästyi.
    Hah joo, lisään sut nyt sitten samantien Facessa kaveriksi (:

    VastaaPoista
  8. Voi miten koskettava ja liikuttava tarina, ihan tuli kyynel silmään. Tuo runo on todella kaunis. <3 Tämä on se lemmikinomistajan tuskaisin ja kauhein hetki lemmikin elämän aikana. Harmi että poika joutui lähtemään noin nuorena.. :'(

    VastaaPoista
  9. Tuo tosiaan on se ainoa huono asia lemmikin omistamisessa. Lemmikkiä ei kuitenkaan menettämisen pelon vuoksi kannata jättää ottamatta, sillä elämänsä aikana se antaa omistajalleen niin paljon. Itseäni harmittaa Doussin puolesta se, ettei poika saanut olla täällä niin pitkään kuin olisi pitänyt, eikä ehtinyt nähdä ja kokea kaikkea hyvää mitä olisi voinut. Mielestäni se on poikaa kohtaan epäreilua, mutta eihän elämä koskaan ole mitään reilua.

    VastaaPoista
  10. Video kyllä toimii ainakin Google Chrome selaimella Huaweissa johon juuri päivitin uusimman androidin, 10.jotain se oli. Kannattaa ilmoittaa kirjoittajalle millä laitteella, käyttiksellä ja selaimella/sen versiolla videot ei toimi. Muuten kukaan muu ei tiedä ettei ne näy tietyillä laitteilla tai selaimilla. Tuskin todella vanhalla androidilla, IOS:olla, Windowsilla tai esim Linuxillakaana toimii. Näin ainakin monesti asia. Android 4:sella ei tee mitään ja iPhone 6 ja kohta 7:kin ovat turhia kun ei ole enää tukea. Ja sama monen muun valmistajan laitteilla varmasti.

    Mutta itse postaukaeen. Se kosketti tämänkin lukijan kyyneleen partaalle varsinkin kesällä oman 10 vuotiaasta asti minulla olleen eläimeni menettäneenä. Se on kuin yhen parhaimmista ystävistä menettäisi.

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!