West Coast Winter Ferret Show | Taskuvarkaani frettiblogi

5. helmikuuta 2013

West Coast Winter Ferret Show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


Nyt onkin aika kirjoittaa hieman tarkempaa raporttia frettinäyttelykauden viimeisestä näyttelystä, eli Naantalissa 26.01.2013 järjestetystä WCWFS:tä, joka oli tyttöjen viimeinen näyttely junioriluokassa. Edellisenä iltana pakkailin hieman tavaroita valmiiksi ja pesin sekä tytöt että nukkumapaikat. Perjantaina kävin myös hakemassa postista uuden kantokopan, joka onneksi ehti tulemaan juuri sopivasti ennen näyttelyä. Alunperin verkkokaupasta lähetettiin vahingossa aivan liian pieni kantokoppa, joka oli pakko vaihtaa. Nukkumaan pääsin joskus kahden maissa yöllä, ja herätyskello soi lauantaina jo aamuneljältä. Roudasin aamulla tavarat ja näädät Leppävaaran asemalle, jonne olin sopinut tällit erään Mojiton siskon omistajan, Emilian kanssa jolta sain kyydin näyttelypaikalle. 


Kantokopissa oli huomattava ero.. :D

Paikalle saavuimme sopivaan aikaan sisäänkirjaamisen alettua, ja saimmekin hyvän paikan aitauksellemme. Laitoimme tytöt samaan aitaukseen, osasyynä näyttelynjärjestäjän ilmoittama tilanpuute, ja osasyynä se, etten vain yksinkertaisesti jaksanut roudata painavaa aitausta Leppävaaran asemalle aamukuuden maissa. Lisäksi minun olisi pitänyt perjantaina käydä hakemassa aitaus äitini luota jonne se on jäänyt. Kuitenkaan itse näyttelypaikka ei tuntunut yhtään liian ahtaalta, vaan se oli juuri sopivan kokoinen! Tähän kuitenkin varmasti vaikutti se, että näyttelynjärjestäjät osoittivat aitauksille paikat eikä kukaan voinut vain mennä ja heittää omaa aitaustaan keskelle salia. Tämän lisäksi monilla freteillä oli pienempiä aitauksia, tai yhteisiä kuten meillä. Meidän neljän tyttönäädän yhdistelmä ei kuitenkaan aivan niin ongelmattomasti sujunutkaan kuin olin odottanut. Mojiton Veela-sisko oli nimittäin alkupäivästä aikamoinen kiusankappale kiimahormonien hyrrätessä. Veela näytti isommille tytöille kaapin (ja terävien hampaidensa) paikan ja kävikin Mojitoon ja Feraan välillä hurjan kovasti kiinni. Eräällä kerralla pelkäsinkin, että Mojitolta lähtee kohta silmä irti päästä kun Veela tarrasi oikein kovasti silmäkulmaan kiinni. Vaikka Mojito on paljon isompi kuin siskonsa, on tämä meidän vauva niin nössykkä, ettei raasu osannut laittaa vastaan. Eihän Mojito Ferallekkaan ole koskaan laittanut vastaan kun Fera on tyttöä kurittanut oikein huolella. Feran reaktiosta Veelan hampailuun olinkin taas todella yllättynyt, sillä tämä tyttöhän on kurittanut vaikka minkämoisia otuksia eikä koskaan ole antanut kenenkään talloa itseänsä (jep, Mojito sai kerran turpaansa ihan vain koska käveli Feran päältä, voin sanoa sen olleen jo hieman koomista).Feraan kuitenkin aina näyttelyissä iskee ihmeellinen näyttelyväsymys, ja neiti on aivan vetelä koko päivän ja hereillä ollessaan vaeltaa tyhjä katse silmissään päämäärättömästi. Fera siis antoikin Veelan vain raahata itseään niskasta ympäri aitausta. :D Ja minä kun pelkäsin meidän kiimaisen neidin pistävän muut lyttyyn, mutta pelko osoittautuikin aivan turhaksi. Mojitohan ei edes ollut näyttänyt mitään merkkejä kiiman aloittamisestakaan, mutta olenkin aina pitänyt Mojitoa jotenkin hieman... lapsempana kuin muita pentuja. 

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Meidän aitauksen värisuora.
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

Mojito oli taas vaihteen vuoksi tuomarille hankala kuten aina, mutta onneksi muutamalla tikullisella nutriplussaa tämäkin tyttö saatiin arvosteltua. Feraa taas tuomarit kuulemma rakastivat, neiti oli ensin nukahtanut tuomarin syliin jonka jälkeen oli alkanut pussailemaan tuomarin naamaa. Hahaa, Fera on vihdoinkin oppinut miten tuomareita käsitellään >:) Feran arvostelua en itse nähnyt, sillä olin tällä aikaa hankkimassa hieman energiaa loppupäivälle läheisessä Hesburgerissa, jossa söin hitsin hyvän kasvishampurilaisen. Olen kuitenkin näköjään todella hidas syömään, sillä kun kaikki muut olivat syöneet, oli minulla vielä puoli hampparia jäljellä minkä pakkasin kivasti taskuuni ja söin sitten loput kasvisateriastani pitkin päivää näyttelypäikalla. :D
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Mojito arvostelussa.
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Tuomareita nauratti. :)
Päivä menikin aika myöhään, mutta aika kului kuitenkin nopeasti jutellessa ihmisten kanssa ja kuvaillessa kaikenmoisia frettejä uudella kamerallani. Tämä olikin ensimmäinen näyttely, jossa järkkärini oli mukana ja tästedes se kulkee mukana niissä jokaikisessä. Illemmalla tuli uudelleenkutsujen ja palkintojenjaon aika, ja Fera käytiinkin taas hakemassa minulta uusintakatsaukseen. Kuitenkaan neidin pisteissä ei tapahtunut mitään muutosta, mutta tällä kertaa tuli Ferankin vuoro nousta palkintopallille. Fera tuli hienosti luokkansa toiseksi pistein 88,5 (eli samoin pistein kuin Capitalissa) yhdentoista fretin luokassa. Huomasin itsekin Ferasta kehittyneen todella nätti frettineiti, varsinkin nyt kun neiti on laihtunut ja on entiseen painoon verrattuna todella solakka. Ensimmäiseenkään sijaan ei ollut eroa kuin puoli pistettä!  

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show+voittaja+winner+sijoitukset
Minä unten mailla olevalle Feralle: "Yritä nyt prkl näyttää innostuneemmalta."
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Värien parhaat. Vasemmalla Feran hieno sisko Minttu joka oli paras soopeli. :)
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Koko näyttelyn parhaat näädät: VSP ja Best In Show.
Mojiton kanssa odotukset nyt eivät ole koskaan ollut kovin korkealla (ilkeästi sanottu, mutta minkään suhteen :D), ja ennustaja kun olen tiesin meidän vauvan jäävän luokkansa viimeiseksi luokassa ollessa pelkästään Mojiton hienoja siskoja. Mojiton pistemäärä oli hurjat 74,5 ja arvostelupaperin käteen saadessani leukani loksahti lattiaan asti kuten monilla muillakin junioreiden omistajilla. Ferankin pistemäärästä yllätyin, sillä olin edellisessä näyttelyssä pitänyt samaa pistemäärää huonona. Junioreiden pisteiden keskiarvo oli näyttelyssä todella alhainen, sillä junnut olivat saaneet todella tiukan tuomarin jonka fretti-ihanne ei ollut yhtenäinen junioreiden linjan kanssa. Alin pistemäärä koko näyttelyssä oli hieman yli 60, ja monet junioriluokan frettien omistajat ihmettelivätkin pisteitä suuresti, sillä Suomessa ei olla näin erilaisiin arvosteluperiaatteisiin totuttu. Kuitenkin tuomareiden välillä on aina eroja, ja pistemäärään vaikuttaa fretin rakenteen ja ulkonäön lisäksi myös tuomarin oma mielipide siitä, millainen fretin tulisi olla sekä arvostelevan tuomarin kotimaan frettistandardi. Unkarissa ollaan varmasti totuttu pienempään ja sirompaan linjaan, kun Suomessa kuitenkin niin suurella osalla freteistä on venäläistä verta linjassaan. Vanhempien frettien luokkien tuomareiden antamat pistemäärät olivat lähempänä sitä luokkaa, mihin me Suomen frettinäyttelyissä olemmekin tottuneet, mutta huomattavissa oli myös suuriakin eroja. Nimittäin tässä näyttelyssä monet sellaiset fretit jotka saavat muissa näyttelyissä huonoimpia pisteitä, saivatkin tällä kertaa todella hyvät pisteet! Todella hieno juttu, että myös huonompikuntoisten frettien kauneus nähdään joskus, eikä niitä aina vain lytätä näyttelyiden jumbosijoille. :-)

Päivä oli kaikin puolin todella mukava ja rento näyttelypäivä, eikä väsymyskään tällä kertaa ollut hirveän uuvuttava vaikka päivä venyikin hieman pitkäksi (olin kotona vasta puolen yön aikaan). Aika kului kuin siivillä jutellessa muiden fretinomistajien kanssa, kuvaillessa näyttelyn tapahtumia ja frettejä sekä viettäessä aikaa hieman oman ikäluokkani fretinomistajien kanssa! Näyttelypäivästä jäikin todella hyvät fiilikset käteen, suuret kiitokset kaikille jotka olivat paikalla tekemässä päivästä niin hienon kuin se olikin! Nyt kyllä oikein harmittaakin että seuraavat Suomessa järjestettävät frettinäyttelyt ovat vasta elokuun tienoilla. Tässä onkin sitten todella pitkä tauko seuraavaa näyttelykautta odotellessa, jolloin taas kaikki näyttelyt kerääntyvät samaan kasaan. Toivoisinkin, että jossakin lähi-naapurimaassamme järjestettäisiin kesäkuun tienoilla näyttely jonne voisimme suunnata! :-)

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Palkintopöydän houkuttimia...
Ja seuraavaksi saatte ihailla näyttelyn muuta kuvasaldoa jota kertyikin aika mukavasti aitauksia kierrellessä. Kaikkia kuvia en kuitenkaan blogiin voinut laittaa, sillä niitä oli jotakin kolmensadan paikkeilla, mutta parhaimmistoa on valittu tänne. :)

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show


frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Fera osaa ottaa rennosti...
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Samoin onneksi päivän päätteeksi väsähtäneet Mojito ja Veela-sisko. :)
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show

Fera ja sisko Minttu Mintun omistajan Janniinan sylissä:
frettinäyttely+wcwfs+ferret+showfrettinäyttely+wcwfs+ferret+show

Mojito ja Pink-sisko Pinkin omistajan siirin sylissä. Kuten huomattu, ei Mojito ole mikään sylinäätä...

frettinäyttely+wcwfs+ferret+show
Näätäkasa nimeltään sisarukset Minttu, Fera ja Veeti.
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show+fretti
Fera ja Minttu.
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show+fretti
Fera ja Veeti.
frettinäyttely+wcwfs+ferret+show+fretti
Veeti... :D Näköjään näyttelyväsymys kulkee suvussa.. 
Fera ottaa edelleen rennosti..





14 kommenttia :

  1. Ei hitto tuon Veetin kanssa. Niin normaalia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuttu näky meilläkin tuon Feran kanssa, varsinkin erityisesti näyttelyissä. Mutta toi oli jo jotain aika koomista... :D Kai Veeti on näyttelyn jälkeen osoittanut jotain elonmerkkejä vai olisko siellä pitäny työntää peili kuonon eteen ja testata hengittääkö se....? :D

      Poista
  2. Ihania eläimiä ja ihan mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, fretit ovat huippuhyviä malleja ja muutenkin ihan mahtiotuksia! :)

      Poista
  3. Hittis on selvästi loukkaantunut tuomareiden naureskelusta ja katselee vaivaantuneena muualle. Onhan se nyt jumalauta kun hänen suurta korpisoturiuttaan ei arvosteta samperi.

    VastaaPoista
  4. Hahaa voi Hittavais-parka! :D Toivottavasti vielä tulee vastaan tuomari joka osaa arvostaa Hittiksenkin ominaisuuksia. ;-)

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi miten kivannäkösiä nää on! Onks nää kivoja lemmikkieläimenä? Näin joskus juuri näitä eläimiä eläinpuistossa ähtärissä mutta ne oli vaan villissä ympäristössä. Sopeutuuko ne hyvin sisälemmikeiks? Missäs näitä myydään ja mihin hintaan siis onko kalliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa (ja melkein kaikki kasvattajat ulkomaillakin) fretit kasvatetaan sisätiloissa, joten niiden ei tarvitse 'sopeutua' elämään sisätiloissa kun ne kerran ovat sisätiloissa koko elämänsä asustaneetkin. Näkemäsi eläimet taas olivat minkkejä, jotka ovat fretin ja villihillerin lähisukulaisia. Villihän se ympäristö eläintarhassa ei missään nimessä ole, vaikka se yrittääkin luonnonmukaiselta näyttääkkin.

      Fretit ovat todella ihania lemmikkejä ihmiselle, joka osaa niitä käsitellä ja jolla on tarpeeksi tietoa freteistä - eivät tosiaan sovi kaikille. Frettejä saa Suomen frettiliiton hyväksymiltä kasvattajilta, joista on lista sivupalkissani. Lemmikkipennun hinta on 350e. Toivottavasti et ole suin päin suunnittelemassa fretin hankkimista eläintarhassa näkemiesi eläimien perusteella tai sen takia että ne ovat 'söpöjä.' Fretin hankintaa suunnitellessa on tehtävä paljon taustatyötä ja perehdyttävä lajiin kunnolla, ettei tule ikäviä yllätyksiä sillä tietämättömälle fretti voi olla aivan hirveä lemmikki.

      Poista
  6. Ihania! <3 Ihanaa kun kuvaat näyttelyissä aina suunnilleen koko näyttelyn näädät! Vähänkö ootan ite että kun saan sen fretin et pääsen viemään sen johonkin frettinäyttelyyn. :) Ja onnea Feralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista, Ferakin kiittää. :)
      Mikä olisikaan raportti frettinäyttelystä ilman kuvia! Jos fretin nyt saat, kannattaa ehdottomasti käydä näyttelyissä. Ne ovat todella mukavia päiviä ja erinomaisia tilaisuuksia tutustua muihin fretti-ihmisiin.

      Poista
  7. Aivan ihania frettejä, saitte uuden lukijan! :)

    http://www.melissanelaimet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat fretit kiittävät (tai ainakin omani). ;) Kiva että tykkäät, käynkin tsekkaamassa blogisi aamulla.

      Poista
  8. Mustakin sait uuden lukijan! :) Mun kaverille on tulossa fretti ihan kohta ja se on saanu mutki innostumaan niistä aika paljon.. :D

    VastaaPoista
  9. Aina mahtuu uusia lukijoita. Heh, eihän näistä voi olla innostumatta. ;-)

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!