Miksi on väliä mistä frettisi hankit? | Taskuvarkaani

16. maaliskuuta 2013

Miksi on väliä mistä frettisi hankit?

Frettiä hankittaessa tai sen hankintaa suunnitellessa tulee väistämättä kartoitettua eri paikkoja, mistä fretin saisi hankittua. Tuon asian puimiseen kannattaakin käyttää huolellisesti aikaa ja resursseja, sillä fretin alkuperällä sekä elämän ensimmäisillä viikoilla saattaa olla odottamattomankin suuri merkitys sen terveyttä ja elämää ajatellen. Fretti, joka on geneettisesti sairas ja huonoista lähtökohdista, ei tule elämään pitkää ja tervettä elämää vaikka se pääsisi parhaimpaan mahdolliseen kotiin. Näin ollen kannattaa siis tosiaankin kiinnittää huomiota siihen, mistä se kullannuppusi on kotoisin ja minkälaiset lähtökohdat sillä on elämään. Fretin hankintaa suunnitellessasi muista kuitenkin pohtia myös, onko fretti sinulle sopiva lemmikki, ja onko sinulla varaa hoitaa frettiä kuten maksaa sen eläinlääkärikulut sekä ruokinta. Mieti myös, oletko valmis ruokkimaan frettiä lajinomaisesti. Vasta näiden asioiden pohtimisen jälkeen ala kartoittaa sitä mistä fretin aiot hankkia.

Fretin alkuperä ja taustat ovat erittäin oleellinen osa siinä, minkälaisen elämän fretti tulee elämään. Fretti on lajina suhteellisen sairas eläin; niillä on paljon erilaisia sairauksia ja ne ikävä kyllä sairastuvat niihin helposti. Tutkimuksien mukaan lemmikkieläimistä juuri freteillä on myös kaikkein eniten erilaisia kasvaimia. Jos fretin suvussa on ollut taipumusta tiettyihin sairauksiin, todennäköisesti sekin  sairastuu.  Pienenä, suhteellisen tutkimattomana ja monille eläinlääkäreille täysin tuntemattomana eläimenä frettiä on vaikea hoitaa eikä kaikkiin sairauksiin ole hoitokeinoa ollenkaan. Hyviä frettilinjoja ei ole tarpeeksi, valtaosa maailman frettilinjoista kantaa erilaisia sairauksia sekä rakenteellisia puutteita tai vikoja. Suurin osa koko maailman freteistä tuotetaan jättimäisillä frettifarmeilla, eli pentutehtailla, joista voit lukea tarkemmin täältätäältä ja täältä. Nämä fretit jatkavat matkaa eläinkauppoihin (siis ne jotka selviävät ja jotka eivät mene laboratorioihin koe-eläimiksi) joista ne päätyvät lemmikeiksi ja pimeille kasvattajille, jotka myyvät niillä teetettyjä pentuja eteenpäin sekä lemmikeiksi että muille pimeille kasvattajille jolloin lumipalloefekti on valmis, sillä nuo linjat kantavat todella pitkälle, jopa sille virolaiselle frettitrokarille jolta saatat fretin hankkia, tai joka on myynyt fretin sille Suomalaiselle puskakasvattajalle joka teettää sillä pennut. Muistakaa aina, ettei pimeillä kasvattajilla ole koskaan yhtä hyviä kasvatusyksilöitä kuin virallisilla kasvattajilla. Ne ovat aina huonompia vaihtoehtoja periyttämään geeninsä tulevalle lemmikillesi kuin kunnollinen kasvatusyksilö, joka on hyväksytetty kasvatuslautakunnan edessä. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei pimeän kasvattajan ole mahdollista mistään hyviä kasvatusyksilöitä saada. Suomessa kasvatusyksilöitä myydään ainoastaan SFL ry:n hyväksymille virallisille kasvattajille, toisten virallisien kasvattajien toimesta. Hyviä kasvatusyksilöitä ei ulkomailtakaan ihan noin vain hankita, sillä myös muualla maailmassa kasvattajat ovat tarkkoja siitä kenelle fretin kasvatukseen myyvät, ja he tietävät muiden maiden viralliset ja hyvät kasvattajat. Fretinkasvattajat tekevät tiivistä yhteistyötä ja pitävät yhteyttä toisiinsa myös valtioiden rajojen yli. Kukaan, jolta hyvän kasvatusyksilön voi saada, ei sellaista epämääräiselle kasvattajalle myy.

Frettejä voi ostaa monista paikoista, kuten virallisilta frettikasvattajilta, pimeiltä "kasvattajilta" ja pentutehtailijoilta, harvoista eläinkaupoista sekä netin erilaisilta osto- ja myyntipalstoilta. Internetin palstoilla myydään yksityisten ihmisten toimesta kotia vailla olevia frettejä, eli kodinvaihtajia, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat uuden kodin. Näistä monet saattavat olla kiertäneet jo useammassa kodissa, joissa valtaosasta tapauksista frettiä ei olla osattu käsitellä oikein mikä on voinut johtaa luottamuksenpuutteeseen ihmisiä kohtaan. Tämä näkyy usein ei-toivottuna käyttäytymisenä taas uudessa kodissa, kuten esimerkiksi pitkään jatkuvana puremisena, arkuutena tai pelokkuutena, tai hiekkalaatikkokäyttäytymisen olemattomuutena. Tämä ei siis suinkaan koske kaikkia kodinvaihtajia, eivätkä kaikki netissä myytävät fretit ole kiertäneet monessa kodissa. Kuitenkin kannattaa pitää mielessä se, ettei myyntipalstoille virallisten kasvattajien pentuja, sillä mikäli omistaja joutuu fretistä luopumaan etsitään sille uusi koti kasvattajan toimesta tai kasvattajan avustuksella. Myyntipalstoilta löytyvät fretit ovat siis pimeiden kasvattajien tuotoksia, jotka uusi (tai vanha) omistaja myy eteenpäin. Kannattaa siis  muistaa ettei kaikilla näistä freteistä välttämättä ole parhaita mahdollisia edellytyksiä elämään, vaan niillä saattaa piillä suurempi sairauksien tai terveysongelmien riski kuten suoraan pimeältä kasvattajalta ostettaessakin, nämä fretit vain tulevat välikäsien kautta. Kuitenkin, oli fretin alkuperä tai syy kotia vailla olemiseen sitten mikä tahansa, ansaitsee jokainen näistä freteistä pysyvän kodin, jossa ne saavat oikeanlaista huolenpitoa ja kaiken mitä fretti tarvitseekin. Jokaisella näistäkin freteistä on oikeus hyvään kotiin, ja arvostan ihmisiä jotka sellaisen kodinvaihtajille tarjoavat vaikkeivät fretin taustoista mitään tietäisivätkään.


Mutta, ei myöskään pidä unohtaa että netin erilaisilla palstoilla pentujaan kaupittelevat myös suoraan pimeät kasvattajat, joskin usein ilmoituksessa on tällöin mainittu pentuja olevan suurempi lukumäärä kuin yksi. Tästä pääsemmekin siirtymään pimeisiin kasvattajiin, joita on erilaisia. Vaikka ihmiset ovatkin yksilöllisiä ja toimivat erilaisin motiivein ja tavoin, voi valtaosan pimeistä kasvattajista luokitella helposti. On puskakasvattajia, jotka vain haluavat teettää lemmikeillään pennut tai parit, pimeitä kasvattajia joiden silmissä kiiluu raha tai halu kasvattaa frettejä riskiväreillä niiden sairauksista huolimatta, sekä virolaisia frettitrokareita jotka tehtailevat frettejä (ja usein myös muitakin eläimiä saman kasvattajan toimesta) ainoastaan rahan takia ja jotka tuovat pennun satamaan uudelle tietämättömälle ostajalle. On lukemattomia syitä, miksei frettiä koskaan kannata tällaisista oloista ottaa, ja luettelenkin teille osan niistä tässä.




-Harrastelijakasvattajat: Jotkut ihmiset haluavat vain pentujen teettämisen ilosta teettää lemmikeillään pennut, jossa ei sinällään mitään väärääkään ole. Yleensä nämä pennut hoidetaan hyvin, niille pidetään seuraa ja annetaan huomiota ja ne syövät freteille tarkoitettua ruokaa. Ongelma onkin siinä, että mikä näiden frettien alkuperä on, joilla pennut teetetään. Virallisen kasvattajan kasvateilla ei saa pentuja teettää, joten nämä lemmikkifretit ovat tulleet jostakin muualta, kuten eläinkaupasta, pimeältä kasvattajalta, frettitrokarilta tai kodinvaihtajina (eli alunperin pimeältä kasvattajalta). Nämä yksilöt eivät todennäköisesti kelpaisi kasvatusfreteiksi, ja kun näillä yksilöillä teetetään pennut, ei niiden geneettisestä perimästä eikä suvussa ilmenevistä mahdollisista sairauksista, rakenteellisista vioista tai terveysongelmista ole mitään tietoa. Vaikka tällä harrastelijakasvattajalla olisikin sukupuu pennuille, täytyy muistaa että se erittäin epätodennäköisesti olisi aito, sillä henkilö jolta hän on frettinsä hankkinut on voinut valehdella tekaistulla sukupuulla. Tai hänelle ollaan voitu valehdella sitä aiemmin, pimeät pentujentuottajat kun sitä tekevät hyvinkin yleisesti.



-Puskakasvattajat, jotka teettävät pentuja rahan toivossa. Jos pentuja teetetään ainoastaan rahan takia, on jotakin pahasti vialla. Asianmukaisesti toimimalla frettien kasvattamisella ei nimittäin jää voitolle. Tämä tarkoittaa sitä, että jostakin on tingitty, kuten emon ja pentujen oikeanlaisesta ruokinnasta jolla on suuri merkitys imetys- ja pennun kasvuvaiheessa. Liian heikko ravitsemus ja ravintoainepuutokset vaikuttavat lähtemättömästi pennun kasvuun ja kehitykseen. Kun pentuja teetetään rahan vuoksi, yleensä kaikessa mahdollisessa on tingitty, pentuja ei ole mikrosirutettu tai käytetty eläinlääkärin tarkastuksessa, emoa ei välttämättä ole rokotettu asianmukaisesti jolloin pennuillakaan ei ole suojausta. Vaikka tällainen kasvattaja sanoisi pentujen olevan rokotettuja ennen luovutusta, sitä ei koskaan kannata uskoa. Jos kasvattajalla on antaa siitä tositteet sekä toimenpiteen tehneen eläinlääkärin yhteystiedot, jolta asian voi tarkistaa, hyvä. Jos ei, frettiä ei ole rokotettu ja se on rokotettava omistajan toimesta penikkatautia vastaan. Muista, että vaikka saisit asiakirjan jonka mukaan fretti on rokotettu, se voi olla (ja rahan takia kasvattamistapauksissa lähes poikkeuksetta onkin) väärennetty. Jotkut henkilöt vain väittävät pentujen olevan rokotettuja, jotta he vaikuttaisivat luotettavammalta lemmikinmyyjältä ostajan silmissä. Olen myös törmännyt tapauksiin joissa on väitetty pentujen olevan rekisteröityjä. Tämäkin on valetta, sillä vain ja ainoastaan viralliset kasvattajat voivat pentueensa rekisteröidä, muussa tapauksessa lemmikin omistaja voi tehdä sen fretin täytettyä 6 kuukautta. Tällaisen kasvattajan "kasvatusyksilöt" ovat yleensä hankittu mistä nyt ollaan satuttu saamaan, pääasia että niillä saa teetettyä pentuja. Näinollen geeniperimästä tai suvusta ylipäänsä ei yleensä ole minkäänlaista tietoa, sillä sukupuut ja muut asiakirjat jotka ostaja saa pennun mukana, jos saa, ovat joko täysin tekaistuja tai ainakin kaunisteltuja. Harvoissa tapauksissa sukupuut edes sivuavat mitään aitoa, vaan niillä ei ole sen enempää tekemistä totuuden kanssa kuin väärennetyllä rahalla. Sen lisäksi että sillä ei ole mitään väliä minne he pennut saavat myytyä kunhan vain kaupaksi menee, nämä kasvattajat eivät yleensä myöskään vietä pentujen kanssa aikaa, käsittele niitä millään tavoin, opeta käytöstapoja niin puremisen kuin hiekkalaatikonkaan suhteen, joten pahimmassa tapauksessa uusi, täysin tietämätön omistaja on pulassa raivokkaasti purevan eläimen kanssa. Turha nimittäin odottaa, että kasvattajaa kiinnostaisi enää sen jälkeen kun pennusta on saatu rahat kouraan, joten neuvoja tai apua on turha pyytää, samoin kuin sitä että kasvattaja ottaisi pentua takaisin jos ostaja ei sitä voisi tai haluaisikaan pitää.



-Frettitrokareihin pätee lähestulkoon koko ylempi litania, sillä he kasvattajat puhtaasti rahasta ja tinkivät frettien terveyden kustannuksella. Lähestulkoon poikkeuksetta fretit syövät marketista saatavaa kissan tai koiran purkkiruokaa joka aiheuttaa vakavia puutostiloja ja häiriöitä pennun kasvussa ja kehityksessä. Frettejä ei käsitellä lainkaan, pakkotilanteissakin usein hanskat kädessä (esim. ostajille fretin antamista varten voidaan laittaa hanskat ihan varta vasten sitä varten käteen), joten tästäkin voi jo päätella paljon. Monet virolaisilta frettitrokareilta tulleet pennut ovatkin niitä pahimpia purijoita joiden kanssa voi joutua tekemään äärettömän paljon töitä puremisen lopettamiseksi, sillä ne ovat täysin ihmiseen tottumattomia. Jos ostaja saakin raivokkaasti verille purevan pennun eikä kokemusta, osaamista tai halua löydy tarpeeksi paljon  on uusi omistaja pulassa. Aika usein tällaiset pennut myydäänkin sitten netissä eteenpäin ja ne joutuvat kiertoon. Kasvatusyksilöistä ei varmaan tarvitse edes mainita, miksi turhaan toistaisin samoja asioita joita olen jo useampaankin kertaan tässä tekstissä luetellut. Huonon hoidon seurauksena kasvatusyksilöt kuitenkin ovat yleensä todellahuonokuntoisia, eikä niillä välttämättä ole rokotuksia ollenkaan. Pennun ostajan onkin siis välittömästi vietävä fretti rokotettavaksi penikkatautia vastaan. Trokarit tuovat fretin ostajalle ihan satamaan tai rautatieasemalla asti. Trokarilta saat yleensä lemmikkieläimen EU-passin, jossa on merkintä ainakin rabiesrokotuksesta ja yleensä mikrosirunumero, mahdollisesti pennun mukana saa sukupuunkin. Asiakirjat voi näin kärjistettynä samantien vaikka heittää roskikseen, sillä ne ovat väärennettyjä todennäköisesti rabiesmerkintää myöten. Sukupuutkaan harvemmin ovat muuta kuin itse väsätty A4. Useat frettitrokarit ovat lähinnä pentutehtailijoita jotka teettävät pentuja useammallakin eläinlajilla, eivät ainoastaan freteillä. 



Tarkentaakseni hieman väitteitäni kerron esimerkkinä erään tapauksen jonka pohjalta osa tiedoistani trokareista onkin. Tiedän henkilön joka on ostanut frettinsä Keltaisen pörssin ilmoituksen kautta virolaiselta frettitrokarilta. Fretti maksoi samanverran kuin Suomessa viralliseltakin kasvattajalta, ja se tuotiin satamaan laivalla. Tyttö oli alaikäinen ja hän sai ostettua fretin ilman vanhempien lupaa. Kertomansa mukaan hän tapasi satamassa mieshenkilön, joka oli ensin myymässä tytölle chihuahuaa, mutta lopulta kaivoi laukkunsa pohjalta vaatteiden alta fretin pienessä muovipurkissa jossa oli ilmareiät. Koira oli kantokopassa, mutta fretti piilotettu vaatteiden alle kassiin, mikä mielestäni viittaa siihen ettei fretti ole matkustanut maahan ihan sääntöjen mukaisesti. Siirtäessään fretin tytön kantokoppaan oli mies laittanut käsiinsä hanskat (miksiköhän?). Fretin mukana sai kuin saikin sen EU-passin jonka mukaan fretillä oli rabiesrokotus, mikrosiru ja fretti oli iältään sillä hetkellä noin 4-5 kuukautta. Nyt tuleekin paras kohta; näistä mikään ei ollut totta. Fretin oli pakko olla iältään vanhempi, sillä kun kävin frettiä tapaamassa huomasin samantien että sillä on ollut kiima jo silloin kun se on uuteen kotiinsa saapunut, kiima oli silloin nimittäin aivan täysillä päällä vaikka fretin kotiutumisesta oli ehkä kuukausi aikaa (kyseessä oli siis urosfretti, joten jättimäisiä kiveksiä ei ole vaikea huomata). Fretti sairastui vain kahta kuukautta myöhemmin ja menehtyi tuntemattomasta syystä. Eläinlääkärissä kuitenkin oli skannattu koko eläin läpi mikrosirun löytymiseksi, mutta vaikka passissa oli näin väitetty, ei koko sirua ollut ollenkaan. Tämä vain tukee vielä enemmän sitä että eläin on salakuljetettu laivalla Suomeen, sillä käsittääkseni fretin täytyy olla rabiesrokotuksen lisäksi mikrosirutettu jotta se voisi saada EU-passin ja matkustaa maasta toiseen. Ai niin, ja tämän kolmen kuukauden aikana tyttö ei ollut saanut frettiä lopettamaan tai edes vähentämään puremista. 



Muistakaa kuitenkin, että nuo ylläluettelemani esimerkit pätevät todennäköisesti suurimpaan osaan pimeistä kasvattajista, mutta jokainen ihminen on erilainen, enkä minä, tai kukaan voi maailman jokaista ihmistä yleistää juuri tietynlaiseksi.

fretti kasvattaja pentu pentutehdas pimeä virallinen kasvattaja ferret breeder
Upeat, ihanat ja terveet virallisilta kasvattajilta otetut tyttöni.  

Tämänkin blogin sivupalkista löytyy linkkilista, josta löytyy Suomen Frettiliitto ry:n hyväksymät, viralliset kasvattajat kotisivuineen. Tämä onkin ainoa reitti, jota pitkin suosittelen fretin hankkimaan (poikkeuksena toki kodinvaihtajat, joista jokainen tarvitsee kodin). Virallinen kasvattajanimi on tae ostajalle siitä, että hän voi luottaa kasvattajaan, että sukupuut ovat aitoja ja että fretin suvussa ei ole ollut sairauksia. Kasvattajat ovat ensinnäkin sitoutunut noudattamaan tiettyjä sääntöjä, eli Frettiliiton kasvattajasitoumusta. Lisäksi liitto tosiaankin valvoo että sääntöjä noudatetaan, että kasvattajat hoitavat frettinsä huolella ja jokaikiselle kasvatusyhdistelmälle täytyy hakea hyväksyntä. Jokaikinen kasvatusfretiksi rekisteröity fretti on tarkistettu kasvatuslautakunnan toimesta, jolloin sen on päätetty kelpaavan kasvatusyksilöksi. Kasvatusyksilöt ovat huolella valittuja, hyvältä kasvattajalta hankittuja ja on tarkistettu ettei niiden suvussa tai taustalla ole perinnöllisiä sairauksia. Monet kasvattajat ovat tehneet vuosien työn parantaakseen linjojaan yhdistämällä aina parhaiten sopivan parin yhteen, ja näiden linjojen taustalla on jonkun toisen kasvattajan vuosien työ, sillä jostain nekin fretit ovat hankittu. Viralliset kasvattajat tekevät työtä Suomen frettikannan parantamiseksi ja uuden veren saamiseksi linjoihin. Tarkoituksena on kasvattaa aina vain pitkäikäisempiä, parempirakenteisempia ja terveempiä lemmikkejä ihmisille, käyttämällä vain kaikkein terveimpiä ja hyvärakenteisimpia frettejä kasvatukseen. Jokainen pentu on rekisteröity, saat sen mukana sukupuun, saat käydä katsomassa pentuja kasvattajan kotona, sen mukana tulee rokotuskortti jossa on merkintä eläinlääkärin tarkastuksesta, pennun mukana tulee pieni pentupaketti jonka sisältö riippuu kasvattajasta sekä kaikkein tärkeimpänä kasvattajan elinikäinen tuki. Saat henkilön jolta kysyä neuvoa tai apua koska tahansa, ja joka on kiinnostunut kasvattinsa kuulumisista. Lisäksi kasvattaja ottaa aina pennun takaisin ja etsii sille itse uuden kodin jos et voikaan sitä pitää.


Mikä tahansa fretti voi sairastua, se on totta. Mikä tahansa fretti voi menehtyä ennenaikaisesti, sekin on totta. Mutta kyse onkin siitä että otetaan se lemmikki sieltä, mistä kaikkein todennäköisimmin saat sen terveimmän ja pitkäikäisimmän lemmikin. On epätodennäköistä, että fretti jonka koko suku on ollut terve sairastuisi yhtäkkiä, mutta ei ole epätodennäköistä että fretti, jonka suvussa on paljon sairauksia ja huonoa rakennetta sairastuisi vakavastikin. Jo ennen lemmikin hankkimista tulisi ajatella eläimen parasta ja päätyä ottamaan sellainen pentu, joka kaikkein todennäköisimmin saa elää pitkän elämän terveenä ja onnellisena. Monet vähät välittää näistä sanoista, ja tukee jopa mieluummin pimeiden kasvattajien ja epärehellisten ihmisten toimitaa ostamalla pentunsa heiltä ihan tarkoituksella, mutta kysyn vain sen, että onko se riskin arvoista? Kannattaako ottaa se riski, että saatkin pennun, joka sairastuu vakavasti tai menehtyy nuorena, tai että joudut frettisi loppuelämän huolehtimaan sairaasta eläimestä miettien, olisitko voinut saada terveen lemmikin jostakin muualta? Kannattaako tässä pelissä luottaa arpaonneen? Mielestäni lemmikin menettäminen on aivan liian kova hinta virheestä, mutta ikävän moni on senkin hinnan joutunut maksamaan. 




19 kommenttia :

  1. Tiedoksi lukijoille, etten todennäköisesti tule seuraavan viikon aikana kirjoittamaan postausta blogiin, taitaa yo-kirjoituksiin lukeminen viedä kaiken ajan ensi viikolla. Kommentteihin kuitenkin pyrin vastaamaan ihan normaalisti. :)

    VastaaPoista
  2. Vau, pitkä kirjoitus mutta himputin hyvä sellainen! Sain niin paljon sellaista tietoa jota minulla ei ennen ollut! Tätä voisin suositella kaikille jotka ovat frettiä hankkimassa, ja varmistuipahan sekin mistä oman frettini tulen hankkimaan. (-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, joo tämä tosiaan venähti hieman pitkäksi, oli pakko ihan senkin takia tuo yksi kuva tuonne väliin tunkea vaikkei tähän kuvia olisi tarvinnutkaan. Hienoa jos opit jotakin uutta, ja vielä hienompaa jos tekstini perusteella päätit ottavasi fretin viralliselta kasvattajalta. :) Jos edes yksikin fretti vähemmän otetaan pimeiltä kasvattajilta, olen onnistunut työssäni.

      Poista
  3. Täyttä asiaa jälleen kerran!! Sun pitäis kirjotella enemmän näitä asiapostauksia, en ymmärrä miten voit vaan olla noin hyvä kirjottaan. Ja jotenkin tää sun kirjotustyyli on vaan vakuuttavaa. En usko et kukaan joka tän lukee haluis enää hankkii frettii miltään pimeiltä kasvattajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pidit. :) Tarkoituksena toki olisi enemmänkin tällaisia järkeviä tekstejä kirjoittaa, mutta ikävä kyllä aika on rajallista. Pyrin kuitenkin tästedes pitämään näiden ns. asiapostauksien välit lyhyempinä. Ikävä kyllä sellaisiakin ihmisiä kyllä löytyy, jotka kaikesta huolimatta haluavat frettinsä hankkia pimeältä kasvattajalta, mutta kun he ovat näistä epäkohdista tietoisia ostohetkellä, ovat he tehneet tietoisen päätöksen eivätkä tietämättömyyttään. Tärkeintä onkin että nämä riskit ja ongelmat saadaan kaikkien tietoon ja jokainen voi siitä sitten itse tehdä päätöksensä sen mukaan.

      Poista
  4. Huh en meinannu jaksaa lukea. :p mutta oli se kyllä lujemisen arvosta, hienoa että jaksat käyttää aikaasi ja vaivaasi näiden kirjottamiseen kun niistä ihan oikeesti on hyötyä porukalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että pidit. Käytän mielelläni aikaani sellaisten auttamiseen frettiasioissa jotka apua tarvitsevatkin. Jos yhdenkin fretin elämänlaatu paranee kirjoituksieni vuoksi, olen enemmän kuin tyytyväinen. :) Muutaman fretin omistaja onki tuon ruokapostauksen lukemisen jälkeen vaihtanut tai lisännyt kuivaruokavalioon raakaruokaa, josta fretin terveys aina kiittää.

      Poista
  5. vitsi mua ärsyttää miten jotku kohtelee eläimii nii väärin ;(( ei eläimet oo rahantekoo varten!inhottavaa ;<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävän paljon eläimiä tässä maailmassa riistetään ja käytetään sekä kohdellaan pelkkinä rahantekovälineinä. Tuo ei toki rajoitu ainoastaan lemmikkieläimien tehtailluun eläimen terveyden kustannuksella, vaan pitää muistaa myös tuotantoeläimet ja turkiseläimet. Eläimien käyttäminen ainoastaan rahantekovälineinä on lähtenyt jo aivan käsistä.

      Poista
  6. Hyvä että jotkut jaksaa välittää näistä asioista, oli siis mikä tahansa lemmikkilaji kyseessä. Sait mut liittyyn lukijaks!

    VastaaPoista
  7. Kiva että pidit, tervetuloa lukijaksi! :) Pakkohan se on välittää muidenkin frettien hyvinvoinnista ja Suomen frettikannan terveydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tässä jokin virhe vai eikö muillakaan näy kommentoijien profiilikuvat vaan tuo bloggerin merkki? :o

      Poista
  8. aaa sulan noille freteille, oon aina halunnu hankkia sellasen mut tiedän ettei mulla riittäis sille aikaa eikä rahaa, valitettavasti.. :) ihana blogi, jään seurailee takasin! :)

    VastaaPoista
  9. Heh, kiva jos pidät blogistani. :) Fretit tosiaan ovat aivan uskomattoman ihania ja hassuja eläimiä joista on omistajalleen paljon iloa. Tuo on kuitenkin tosi hyvä juttu ettet hanki frettiä vain koska sellaisen haluat vaikka tiedät ettei sinulla riittäisi fretilla aikaa eikä rahaa. :)

    VastaaPoista
  10. Nice Blog :)

    You are invited to my "International Giveaway by Born Pretty Store".
    http://beauty-fulll.blogspot.com/2013/03/international-giveaway-by-born-pretty.html

    VastaaPoista
  11. olisi ollut kiva nähdä enemmän kuvia:)

    http://yksinalleyhdelletytolle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä postaus tosiaan on aika poikkeus, sillä kaikissa muissa postauksissa kyllä on paljon kuvia, heti jo tuossa edellisessäkin on jo aika paljon fretti- ja kissakuvia. :) Tämä kirjoitus on lähinnä suunnattu fretin hankintaa suunnitteleville ihmisille informaationa, mutta kevyempiä postauksia löytyy myös paljon. :)

      Poista
  12. Samaa mieltä riinan kanssa kuvista, mutta jaksoin lukea loppuun! En vaan voinut enää jättää kesken kun olin jo alkanu lukemaan. Hirveen mielenkiintosta! En tosiaan tienny että se on freteissä noin tarkkaa mistä se pitää ostaa kun koirat ja kissat saa melkein terveempänä jonkun sekarotuisen koiran tai kotikissan pennuista

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!