Kevään pentukuumeilua | Taskuvarkaani frettiblogi

26. maaliskuuta 2013

Kevään pentukuumeilua

Keväisinhän se aika on, nimittäin se aika kun fretinpentuja syntyy ympäri maailmaa ja suloisempiakin suloisempia vauvakuvia putkahtelee joka puolelle. Meilläkin on perheenlisäystä frettirintamalla tänäkin vuonna suunnitelmissa, ja toivonkin että kaikki menee suunnitelmien mukaan ja saan yhden poikafrettivauvelin tänne elämäämme ihastuttamaan ja vihastuttamaan. Sitten taitaakin tämän talon eläinkiintiö olla täynnä toistaiseksi kunnes saa isomman asunnon, sillä tänne alle 40 neliön asuntoon neljä karvakasaa on mielestäni aivan tarpeeksi, vajaa kymmenen neliömetriä per naama. Suuremmalla eläintarhalla alkaisi jo tulemaan hieman ahdasta kun meitä ihmisiäkin on kaksi.

fretti+ferret
Jännityksellähän tässä odotellaan, sillä noin neljän viikon kuluttua pentujen pitäisi syntyä jos astutus on onnistunut. Toivotaan siis että astutus on onnistunut ja kyseinen upea frettinaaras odottaa pentuja. Tällä erää en tarkemmin vielä pennun alkuperää kerro, mutta kyseessä on yhdistelmä, jonka urosta olen jo sen syntymävuodesta asti kuolannut ja päättänyt että joskus tulen tämän upean uroksen pennun itsellenikin hankkimaan. Naaras on samaa värisävyä kyseisen uroksen kanssa joten on varmaa, että oikean värisiä pentuja kyllä syntyy, kunhan vain tulee oikeaa sukupuoltakin. Tänä vuonna tuskin siis tulee käymään kuten viime vuonna, kun olin odottanut toista suklaanaaraspentua eräästä todella halutusta pentueesta, mutta koko pentue olikin "väärää" väriä. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen että niin kävi sillä näin päädyin ihanan, mutta hieman urpon Mojitoni omistajaksi. Olen jo pidemmän aikaa ollut vähän pentufiiliksissä, mutta odotusta on kyllä vielä luvassa, varsinkin kun vielä ei ole varmaa odottaako naaras pentuja. 

Saisi tämä kevät kyllä edetä hieman nopeammin, meillä pölisee edelleen koko kämppä karvoista, ja juuri vähän aikaa sitten pestyt frettien pedit ovat taas jo aivan karvoitettuja. Taitaakin siis olla viikonloppuna taas pyykkipäivä, mahdollisesti jo vähän aiemminkin kun en ole tässä jaksossa ollut koulussa joten tämä viikko on ainakin viellä lomaa. Minulla onkin lähiaikoina pyörinyt päässäni suuria suunnitelmia asuntomme ilmeen muuttamiseksi, ja olenkin tässä laskeskellut hieman mitä sisustamiseen tuleekaan rahaa menemään. Ensimmäiseksi meille tulee uusi jääkaappi-pakastin, jossa onkin sitten elukoidenkin ruoille enemmän tilaa kuin nykyisessä säälittävässä pakastelokerossa jota pitää täyttää ainakin kolme kertaa kuukaudessa. Tosin voipi olla että kannattaisi hankkia erillinen arkkupakastinkin nyt eläinmäärän lisääntyessä, mutta tuo ei onneksi ole viellä kiireellinen hankinta. Uusia verhoja olen jo metsästänyt useamman viikon, sillä vaikka kyseinen kuosi on tunnettu ei juuri haluamaani väriä enää oikein kaupoissa myydä sillä se on parin vuoden takaisesta mallistosta. Olen kuitenkin päättänyt ahkerasti haluamiani verhoja metsästää ja kun sellaiset toivottavasti lähiaikoina onnistun käsiini hankkimaan, laitan tänne kyllä kuvan. Lisäksi hankintalistalla olisi kirjahyllyä, uutta tv-tasoa ja vaikka mitä muuta. Katsotaan nyt minne kaikkialle tässä kuun vaihteessa repeän, mutta jotakin muutosta asuntoon on kuitenkin tulossa. Voisinpa tehdä tänne blogiinkin sitten vaikkapa postauksen jossa esittelen pienen mutta kodikkaan asuntomme, kunhan saan ensin hieman sisustettua ja odotettua että lumet sulaa pois jotta saan siivottua parvekkeen ja laitettua frettien kesäuimahallin sinne taas pystyyn. :D
Myös blogiin on tulossa pieni kevätsiivous, ja sekä ulkoasua että sisältöä hieman siistitään (mitään postauksia ei tietenkään poisteta), sivupalkinkin sisältöä hieman uusitaan ja muunmuassa tunnistelista tulee lukijoiden käytettäväksi. 

Fera on aika pitkälti jo karvansa pudottanut ja kasvattaa hyvää vauhtia uutta kesälookkiaan kuntoon, mutta hieman hitaanpuoleinen Mojito on vielä hieman vaiheessa. Kuitenkin hyvässä vaiheessa siinä mielessä että edes jotakin on alkanut vihdoin tapahtua, mutta kyseessä onkin se kaikkein painajaismaisin vaihe jolloin karvaa lähtee enemmän kuin tuon kokoisesta eläimestä voisi uskoa edes lähtevän. Pari kertaa olen melkein nyrkin kokoisen karvapallon saanut irti harjailtua, mutta muutos ei silti kovin silminnähtävä ole. Onneksi kohta Mojitokin tiputtaa likaisen talviturkkinsa kokonaan pois ja kasvattaa tilalle toivon mukaan täysin puhtaan ja valkoisen turkin, sillä vaikka neiti on jo pidemmän aikaa ollut pesua vailla en sitä ole viitsinyt pestä koska en halua turhaan kuitenkaan ihoa rasittaa, olen vain odottanut luonnon hoitavan tehtävänsä. Mojito on nimittäin tosiaankin ollut sanan kirjaimellisessa muodossa likainen. Sen siitä saa kun vie albiinofrettiä ulos kaivelemaan ihanan rusehtavanharmahtavia lumikasoja. Sen suuremmitta puheitta loppuihin kuviin jotka tuossa juuri äsken räpsin kun tajusin ettei kamerassa ole yhtään uusia kuvia. :)

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret


fretti+ferret


Pidin Mojiton kanssa pienehköt kuvaussessiot Moiskun omassa nurkkauksessa jossa Ferakin on alkanut aika paljon aikaa viettämään. Kuvailin tyytyväisenä Mojitoa vaikka kuinka pitkään kunnes yhtäkkiä odottamatta Ferakin työnsi päänsä tuon pinkin pyyhkeen alta esiin. Olin ollut autuaan tietämätön koko Feran olinpaikasta vaikka se oli siellä koko ajan ollut.. :D


fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

9 kommenttia :

  1. Tsihii, meillä on muuttunut suunnitelmat pennun suhteen ja toivon itekkin että olisi onni matkassa! :)

    Karva alkoi pöllyämään täälläkin D: Kamala kun kaikki on täynnä karvaaa! D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti teilläkin olisi uuden pentusuunnitelman kanssa onni matkassa. :)
      Hehe, kevät on aina fretinomistajan kamalinta aikaa kun koko tuuhea ja paksu talviturkki siirtyy eläimestä ilmaan pölisemään. Kannattaa siis tottua! ;D

      Poista
    2. Tjaah, hyväuskoinen minä.. Korjaan, siis toivottavasti MEILLÄ olisi onni matkassa, kiinni jäit :D

      Poista
  2. Aivan ihania! Ja onnea pentu suunnitelmille :)

    VastaaPoista
  3. Heh, fretit ovat kyllä todella ihania eläimiä. Kiitoksia, toivon mukaan kaikki menee suunnitelmien mukaan. :)

    VastaaPoista
  4. Oiii, ompa söpöjä! Minkäs ikäisiä frettejä?
    Liityin lukijas :)

    http://my-lovely-life1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tytöt osaavat kyllä söpöstellä. :D Molemmat ovat viime vuoden pentuja, Fera täyttää vuoden parin viikon päästä ja Mojito kesäkuussa. Kiva, tervetuloa mukaan. :)

      Poista
  5. Oi onnea pennun hankintaan! Toivottavasti kaikki menee hyvin! Niin ihania nämä fretit, olisi ihanaa nähdä kuvia pienokaisesta kun se saapuu. <3

    VastaaPoista
  6. Ihania!! <3 liityin lukiaks, olitki jo käyny mun blogissa, mut kommentteihin vastailu vähän jääny niin tulin tänne suoraan kommentoimaan! :)

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!