Feran herkutteluhetki | Taskuvarkaani frettiblogi

14. tammikuuta 2014

Feran herkutteluhetki


Lunta, vihdoin! Itse en välitä lumesta sen kummemmin, vaikka pidänkin sen tuomasta valoisuudesta. Yllätyin huomatessani ettei tuolla edes tule enää kovin pimeää. Ero edelliseen lumettomaan päivään on huima! Mutta fretit tykkäävät. Lumessa on ihanaakin ihanampaa peuhata, kieriä, sukellella ja kaivella koloja. Niinpä nappasin kameran mukaan ja lähdin heti lumen saavuttua Feran ja Mojiton kanssa pitkälle lenkille tuonne valoisuuden mekkaan. Siis hetkinen, valoisuuden? Ehei, viimeistään kameran takana huomaat ettei "valoisa" ole sama asia kuin valoisa. Kuvausmielessä ei siis kannata lähteä ulos iltapäivällä, vaan sinne täytyy oikeasti mennä aamulla tai päivällä. En ole tässä vielä onnistunut, yritetään huomenna. Fretit toki mieluiten lähtisivät lenkille illan tai vaikka yön pimeydessä, mutta välillä niidenkin on taivuttava päästäkseen lenkkeilemään metsäpolulle (joka ei siis ole valaistu) ja jotta omistaja saisi kivoja kuvia esiteltäväksi blogissaan. 


fretti+ferret


Kuvista ei kuitenkaan tuolla lenkillä kuitenkaan tullut mitään, joten laitan tänne frettihuoneessa otettuja kuvia Feran herkkuhetkestä. Oikeastaan mieleni olisi tehnyt heittää koko kamera romukoppaan, vaikka toki valovoimaisemmalla objektiivilla tuonkin asian saa korjattua. Nyt jos koskaan sellaisen tarpeen tosiaankin huomaa, joten tämä hyppäsi hankintalistan viimeisiltä sijoilta suoraan kärkeen. Tuolla reilu puolisen vuotta vanhalla Canon EOS 600D:llä olen jonkun aikaa päättänyt pärjääväni, joten täytyy nyt alkaa panostaa objektiiveihinkin, jotta saan enemmän irti kamerasta. Tuota ostaessanihan mietin todella pitkään tuon ja 60D:n väliltä, mutta päädyin sitten tuohon, se kun tuntui kädessä mukavammalta ja paremman malliselta. Tai oikeastaan päädyin uudempaan kosketusnäytölliseen 650D:hen, mutta olin niin malttamaton että kamera piti saada nyt ja heti, tuo kun olisi pitänyt tilata netistä ja odotella viikko tai pari. Sellaisella kameralla siis kuvaan, sitä ei missään täällä blogin puolella olekaan tainnut lukea.


fretti+ferret
fretti+ferret

Seuraava postaus tuleekin sitten todennäköisesti olemaan frettinäyttelyraportti lauantaina Turun alueella järjestettävästä WCWFS:tä eli West Coast Winter Ferret Show-näyttelystä. Frettejä tulee olemaan paljon ja olen kameroineni paikalla, kannattaa siis varautua pieneen kuvatulvaan. Näyttelyn tuomarit ovat italialaisia, joten lopputulos saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen. Ei välttämättä, mutta sen näkee sitten palkintojenjaossa. Meidän osalta en siis tuloksia tällä kertaa välttämättä odota, mutta odotan mielenkiinnolla palkintojenjaon seuraamista, että minkälaisia frettejä on tuomaroitu voittoon. Mikäli näyttely kiinnostaa, ota selvää minkälainen oli viime vuoden West Coast Winter Ferret Show!

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferretfretti+ferret



fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret


13 kommenttia :

  1. Paljonko noi syö päivässä? Mietittiin tuolla palstalla kuinka paljon näin pienet eläimet voi oikein syödä kun tulee ruokkiminen niin kalliiksi (kulukatsaukseesi viitaten siis).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ole tarkemmin punninnut paljonko grammoina menee, mutta näin talvella nuo ovat kyllä pieniä rohmuja. Sanoisin että puolen kilon jauhelihapaketista menee noin puolet vuorokaudessa. :) Toki siis ruokinnan hintaa nostaa huimasti se, että olen ostanut ruoat pienemmissä pakkauksissa joko kivijalkaeläinkaupasta tai tilannut, jolloin saa hitusen halvemmalla. Todella harvoin on ollut tilaa pakastimessa niin paljon, että olen saanut tilattua kymmenen kilon lootan tiettyä ruokaa, joka on todella, todella paljon halvempaa. Niillä on oikeasti uskomattoman suuri hintaero, riippuen lajista saattaa olla jopa puolet halvempaa suurissa pakkauksissa.

      Poista
  2. eiköhän se vika oo ihan käyttäjäs jos ei 600sella saa hyviä kuvia. et sä sillä 60sellä saisi yhtään sen kummempia kuvia jos kameraa ei kerran osaa käyttää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti vika on käyttäjässä, ojbjektiivissa ja olosuhteissa, kuka typerys nyt lähtee edes talvella kuvaamaan hämärässä! :D Tiedän toki, etten millään 60D:llä olisi yhtään sen parempia kuvia saanut, ei näissä sen puolesta ole nimeksikään eroa (jos ollenkaan?), ja itse en kuitenkaan ole niin kehittynyt kuvaaja että tarvitsisin sen eron, kuvat olisivat varmasti aivan samanlaisia 60D:llä. Lähinnä kyse oli muista ominaisuuksista joiden perusteella näiden kahden väliltä mietin, mutta 600D voitti aivan kirkkaasti näiltä osin. :)

      Poista
  3. ^Oikeastaan näissä suomen pimeämmän vuodenajan olosuhteissa sehän on enemmän kiinni objektiivista. Mutta totta että huono kuvaaja ei sais hyviä kuvia kyllä millään kameralla. :D

    Ihana Fera noissa kuvissa missä se seisoo ^^ Sulla on muutenkin tosi kiva blogi, käyn säännöllisesti kurkkimassa tänne ja on kyllä päivän piristys nähdä näitä frettejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että fretit piristävät päivääsi! Täytyy kyllä myöntää, ettei voi murjottaa kun katselee näitä otuksia, ei vain voi. :)

      Olet oikeassa, näihin hämäriin olosuhteisiin tarvitsisi valovoimaisemman objektiivin, kuten postauksessa totesinkin. Sen tarpeen huomasi heti hieman hämärämmällä (ja pimeä tuli kyllä sitten melkein heti kun olin päässyt alkuun, joten lähdin liian myöhään frettien kanssa ulos). Ja ei, paraskaan kamera ei pelasta mikäli et oikeasti ymmärrä sen päälle mitään. Ennen paremman järkkärin hankkimista tulisi osata kuvata sillä huonommallakin, muuten uuden (ja kalliimman) kameran potentiaali menee täysin hukkaan, etkä saa yhtään sen parempia kuvia.

      Poista
  4. Toisella anonyymillä on selvästi kyseinen kamera :D Sun kuvaus taidoissa tuskin on mitään vikaa kun oot kuvataiteellisesti muutenkin lahjakas, mutta aina pitää ottaa huomioon että fretin tai muun aktiivisen ja miellyttämishaluttoman eläimen kuvaaminen on ihan törkeen vaikeeta verrattuna johonkin luontokuvaan. Noita on niin hiton vaikee saada pysyyn ees paikallaan että :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, täytyy ottaa se fretin aktiivisuuskin huomioon kuvatessa. Mikäli se on täysin yliaktiivisella päällä, ei kannata edes yrittää. Parempi onkin lähteä kuvaamaan silloin, kun fretti on hieman rauhallisempi ja pysyy paikoillaan. Itse nyt kuitenkin roikotan vähän väliä lenkillä kameraa mukana, joten ei niin haittaa jos fretit ovat ylienergisiä tai olosuhteet eivät olekaan ihanteelliset; en ole nähnyt mitään vaivaa ripustaessani kameran kaulaan, joten voin hyvin olla kuvaamattakin jos siltä tuntuu. Joskus olen muuten joutunut säätämään asetukset uudelleen, kun sen jälkeen huomaankin että nyt on fretit päättäneet että otetaankin ihan erilainen kuva, kun aluksi ajattelin. :D

      Poista
  5. Muuten ei juurikaan kiinnosta, mutta jos täällä spekuloidaan kamerasta jolla itse kuvasin edeltävät kaksi vuotta kuutta frettiäni, niin vähän täytyy puuttua asiaan. Ensinnäkin, 600D on helvetin hyvä kamera, mutta silläkään on turha uneksia saavansa hyviä kuvia mikäli ei ymmärrä manuaaliasetusten päälle lainkaan. Toiseksi, sen mukana tulevassa kittiputkessa ei järin häävi valovoimaisuus ole, mutta omasta mielestäni olen saanut sillä varsin kivoja kuvia. Ja kolmanneksi, frettien (ihan samoin kuin esim. esteratsastuksen) kuvaaminen on taitolaji, ja tätä tuskin kukaan kiistää. Canonin 50mm 1.8 on hyvä ja halpa muovirele jonka avulla kuvaaminen helpottuu ainakin valovoimaisuuden puolesta, mutta edelleen sitä kameraa ja etenkin sen asetuksia pitää osata käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos tiedosta, ettei muuten juurikaan kiinnosta. Täällä tosin taidettiin enemmän spekuloida mun kuvaustaitoja. :) Olet oikeassa, tuo 600D on oikeasti helvetin hyvä kamera, varsinkin verrattuna siihen aiempaan järkkäriini. Kyllä niiden välillä huomaa jo suuren eron, paljon suuremman kuin esimerkiksi tämän ja tuon puhutun 60D:n välillä olisi ollut. Vika ei missään nimessä ollut itse kamerassa, vaan nimenomaan objektiivissa (ja kuvausolosuhteissa), siinä valovoimaisuudessa. Tosin äkkiä tuli kyllä niin pimeää ettei kyllä valovoimaisinkaan objektiivi sitä olisi parantanut, joten ihan oma moka että otin kameran mukaan kun en huomannut olevan jo liian hämärää. Vaikka se ikkunasta näytti vielä valoisalta, on ero aamupäivään järkyttävä siinä kolmen-puoli neljän maissa. Ja kyllä, frettien ja muiden liikkuvien kohteiden kuvaaminenhan on täysin eri asia, kuin paikoillaan pysyvien kohteiden tai ihmisien kuvaaminen. Siinä täytyy ottaa huomioon eläimen liike, ja ehkä hieman ennustaakin mitä se seuraavaksi tekee seuratakseen sitä kameralla. Jep, kyllä tuolla kittiputkella on saanut paljon tosi kivoja kuvia, mutta nyt talven hämäryydessä kyllä todella huomaa sen valovoimaisuuden tarpeen, kuten mainitsinkin. Eihän sitä kesällä tullut edes mieleen, vaikka objektiiviostokset jossain ajatusten takasopukoissa olivat silloinkin. Kiitos suosituksesta, itseasiassa se 50mm f/1.8 taitaakin olla se jonka nyt ostan, se nyt on tosiaan niin perusrele että melkein kuuluu joka toisen kuvaajan hyllyyn. Vasta sen jälkeen vuorossa on Canonin 40mm f/2.8 jota olen jo jonkin aikaa halunnut, mutta nyt kun nimenomaan valovoimaisuutta tarvitaan, kannattaakin tehdä näin päin. Ja totta, jos käyttää automaattia on järkkäri kuin järkkäri vaan vähänkuin yksi iso ja kallis pokkari, ideahan on nimenomaan se, että säädetään jokaista kuvaa, tilannetta tai kuvauskertaa varten sopivimmat asetukset jotta saisi haluamansa lopputuloksen. Tosin itse en ole kovinkaan taiteellisia asetuksia koskaan käyttänyt, varmaan kannattaisi objektiivihankintojen jälkeen kokeilla.

      Poista
  6. Fretit on niin suloisia♥!
    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Ah, rakastuin! ♥♥
    Ihanat fretit!

    VastaaPoista
  8. Woah! I'm really loving the template/theme of this site.
    It's simple, yet effective. A lot of times it's very hard to get that "perfect balance" between superb
    usability and visual appeal. I must say you've done a superb job with this.
    Additionally, the blog loads extremely quick for me on Chrome.
    Exceptional Blog!

    my blog - Ilmaiset kotisivut

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!