Totuttelukysymyksiä

Näköjään olen onnistunut muuttamaan sanojen 'huominen' ja 'ylihuominen' merkitystä, kun kirjoitin 02.09.2012 väsääväni uuden postauksen vauvelimme Mojiton kotiutumisesta huomenna tai ylihuomenna. Käsitteet venyivätkin viideksi päiväksi kotiutumiskiireiden vuoksi.

Hain pienenpienen hillerivauvamme kotiin myöhään maanantai-iltana. Siis tosiaankin pienen; kasvattaja punnitsi Mojiton painavan jotakin 800grammaa, kun kaikki veljet ja siskot ovat jo satoja grammoja suurempia. Eihän Mojito siis normaaliksi fretinpennuksi mikään pieni ole, eihän se herranjestas ole vasta kuin vajaa kolme kuukautta iältään, mutta pieni se on sisaruksiinsa verrattuna. Toivottavasti tyttö saa otettua sisaruksensa kiinni kasvussa.

Mojito on todella eläväinen, iloinen ja leikkisä tyttö. Koko ajan pitää olla leikkimässä jollakin (mielellään keskellä yötä mahdollisimman kovaa ja kimeää ääntä tuottavalla lelulla). Mojitohan ei itsekään ole todellakaan fretti mistään hiljaisimmasta päästä, tyttö ei ole hereillä ollessaan minuuttiakaan hiljaa. Mojito lähinnä putputtelee, uikuttelee, välillä tyttö saattaa vingahtaa, mutta hiljaisuus on tosiaan tytölle tuntematon käsite. Tämä on ihan hyvä juttu, ei ole varmaan mitään piristävämpää kuin pienen leikkisän fretin iloisuutta, uteliaisuutta ja leikkisyyttä kuvaavat  äännähdykset. Olenkin kaivannut tuollaista elämäniloa tänne, sillä kotimme oli ennen Feran tuloa muutaman kuukauden ajan haudanhiljainen. Ai niin, mutta taisinkin unohtaa mainita, että Fera on varmaankin hiljaisin fretti jonka olen koskaan tavannut. Tyttö kyllä sähisee, sihisee ja tuhisee, mutta siinähän se koko äänivarasto sitten olikin. Joten on ihan mukavaa piristystä kun asunnosta kuuluu taas elämäniloisia, kimeitä äännähdyksiä v*******neen tuhinan sijaan. Ja tätähän tuhinaa olemmekin saaneet Mojiton saapumisen jälkeen kuunnella myöskin tauotta, mutta onneksi pienet painiottelut ovat lisänneet Ferankin äänivalikoimaan hieman uusia ääniä, tosin nekin kaikki kuvaavat tuota yllä mainittua v*********suutta, ärsyyntyneisyyttä, turhautuneisuutta ja niin edespäin...

Nukkuessaan enkeli, valveilla itse piru.

Fera siis suhtautuu pieneen, kimeä-ääniseen valkoiseen punaisin silmin varustettuun ihmeotukseen hieman nihkeästi. Nuo kaksi ovat käytännössä hereillä ollessaan aivan koko ajan kiinni toisissaan, eikä Mojitolla lähestulkoon puoli kiloa kevyempänä ole mitään saumaa päästä läskin Feran alta painiotteesta irti. Fera kurittaa pentua aivan liian rajusti, puree naamasta ja repii korvia. Muutaman kerran olenkin joutunut ne erottamaan toisistaan ja laittamaan isomman jäähylle parvekkeelle. En toki haluaisi aina laittaa Feraa eristykseen, mutta kun se on aina se joka satuttaa toista. Laitan toki Mojitonkin jäähylle heti, näen sen joskus hyökkäävän Feran kimppuun ja purevan liian rajusti mutta eihän se millään pääse niskan päälle, ja se sitäpaitsi vain puolustaa itseään isomman hyökätessä sen kimppuun. Ymmärtäisin Feraa vähän paremmin jos Mojito ärsyttäisi sitä tai tulisi koko ajan liian lähelle, mutta kun ei. Riittää, että Fera näkee Mojiton. Oikeastaan Feran ei edes tarvitse nähdä pikkuista, kun se yrittää etsiä sitä vain ja ainoastaan käydäkseen kiinni. Viime päivinä nuo kaksi ovatkin nukkuneet ainoastaan öisin. Pävisin ne ovat taukoamatta, siis aivan koko ajan kiinni toisissaan. Sen verran käytöstapoja kummaltakin löytyy, että kesken painin annetaan toisen käydä rauhassa hiekkalaatikolla, ruokakupilla ja juomassa. Sitten taas jatkuu. Vaikka Mojito yrittäisi puuhailla jotakin omiaan, on Feran pakko oikein etsiä se vain käydäkseen sen kimppuun. Ärsyttävää toimintaa, vaikkakin olin onneksi osannut varautua tähän. Silti se ei ole mukavaa kuunnella kun pienempi huutaa kuin syötävä, vaikkei se ole mitään tehnyt. Ymmärränhän minä että Feran on osoitettava pikkuiselle paikkansa ja näytettävä olevansa pomo talossa, mutta tietäähän se nyt itsekin ettei Mojito se diktatuuria täällä uhkaa. Mojito kun haluaisi vain leikkiä, se tuskin tajuaakaan miksi se tuollaista kurittamista saa osakseen. Sitä tuskin edes kiinnostaisi olla kahden fretin "lauman" johtaja. Onhan tämä toki Ferallekin äärimmäisen hämmentävää, se kun on talossa ollessaan ollut nämä kokonaiset kolme kuukautta ainoa fretti, ja on näin ollen näistä kahdesta siis se ensimmäinen. Tottakai tämä on Feran reviiriä, jonne Mojito on luvatta tunkeutunut. Tosin, minähän sen tänne ilman Feran lupaa tungin, sikäli kun tosiaan tarvitsenkin luvan fretiltäni emh.. yhtään mihinkään.

Fera ei myöskään päästä Mojitoa omimiinsa paikkoihin, kuten muunmuassa sohvan alle, keittiön nurkkaan tai nukkumisputkeen. Neiti myös on piilottanut paitsi kaikki omat lelunsa, myös Mojitonkin uudet lelut, keneltäpäs muultakaan kun Mojitolta tietenkin. Fera on siis erittäin omistushaluinen, määräileva ja omasta mielestäni hieman kohtuuton pentua kohtaan. Siis hieman kohtuuton vai? Pentu ei saa edes leikkiä rauhassa, ei edes muutamaa minuuttia kun Fera jo syöksyy viivana paikalle. Eilen, kun Mojito leikki eräällä omalla lelullaan iloisena, Fera tuli viemään lelun pennun suusta ja jemmasi sen sohvan alla olevan, sohvan rakenteisiin kuuluvan laudan päälle jota se käyttää hyllynä. Mojitohan ei tuonne tietenkään ylety ja oletankin Feran tienneen sen varsin hyvin. Siltä se ainakin näytti. Musta-oranssi nukkumisputkikin on ollut erittäin suosittu.

Pennun kotiutumisaika on siis erittäin turhauttavaa, pelkästään Feran suhtautumisen vuoksi. Olisihan se mukava jos Mojitokin saisi kotiutua ihan rauhassa, mutta tämä ei nyt sitten onnistu ennenkuin tämä isompi rauhoittuu. Ärsyttää pitää tyttöjä yöt erillään; Mojito on vessassa ja Fera keittiössä. Siellä ne nukkuu molemmat erittäin tyytyväisinä hyvät ja pitkät yöunet, jotka siis kestävät Feralla ainakin koko yön. Ne ovatkin siis herättyään sopivan pirteitä ja energisiä riehumaan koko päivän toistensa kurkuissa kiinni. Tämä siis jatkuu herkeämättä yöhön asti, kunnes laitan molemmat taas lukittujen ovien taakse nukkumaan. Onneksi kummallakaan ei kuitenkaan ole mitään suurempia naarmuja tai rupia, eikä muutakaan pahempaa näkyvää vauriota tappelemisesta, mutta inhottavaa tämä siltikin on. Tai siis, Ferallahan ei tietenkään ole naarmun naarmua, sehän se koko ajan niskan päällä on. Onneksi Mojitollakaan ei ole muutamia pieniä naarmuja lukuunottamatta mitään jälkiä. Asiaa pahentaa vielä se, että otuksia tosiaan on vain nuo kaksi ja pieni kerrostaloasunto, eikä mitään muuta tarpeeksi kiinnostavaa johon kiinnittää niiden huomiota välillä. Jos olisi esimerkiksi enemmän frettejä, olisi jompikumpi pakosti välillä kiinnittynyt riehumaan jonkun muun kanssa. Tai jos olisi 80-neliöinen asunto, voisivat tytöt olla eri puolilla asuntoa melkeinpä kuulemattakaan toisiaan. Toivottavasti tätä ei kestä kauaa ja Ferakin tuosta rauhoittuu. Olisi todella mahtavaa jos nuo nyt asettuisi tuosta lyhyemmässä ajassa, sillä vaikkei kaksikaan viikkoa ole oikeasti pitkä aika, on se mielestäni pienen frettivauvan rääkkämiselle aivan liian pitkä aika. Toivottavasti Fera tajuaa nopeasti, että pieni valkoinen on tullut jäädäkseen. Kyllähän ne tuosta toisiinsa totuttuaan ystävystyvätkin vielä varmasti - niiden on pakko. Ne tulevat viettämään yhdessä vuosia, joten olisi kyllä parempi alkaa tulemaan toimeen. ;)

Sitten hieman vielä Mojitosta, kun koko postaus keskittyykin vain tyttöjen suhtautumisesta toisiinsa. Mojito on todella upean näköinen, puhtaanvalkoinen tyttö. Pienokainen on ollut nämä alkupäivät todella hienosti, tyttö on käynyt hiekkalaatikolla hyvin vaikka tosin ensimmäisenä päivänä vatsan ollessa sekaisin tuli muutama huti, mutta se onkin täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Tämän lisäksi tyttö ei ole purrut minua kertaakaan, josta olenkin todella iloinen. Se ei pure varpaitakaan samalla tavalla kuin Fera tapasi pienenpänä. Tokihan Mojito on varmasti erittäin hämmentynyt tästä tilanteesta ja järjestelystä, kuten muutenkin pentu on muuttaessaan uuteen kotiin. Feran käytöshän nyt ei yhtään tietenkään auta asiaa. Eiköhän sekin tuosta rohkaistu kun saa kunnolla asetuttua uuteen kotiinsa jossa se tuleekin viettämään loppuelämänsä. Tai ei nyt tietenkään varmasti tule viettämään loppuelämäänsä tässä kodissa, kuten ei Ferakaan, sillä aivan varmasti muutan jossakin vaiheessa näätineni. Mojito on vielä todella pikkuinen, mutta eiköhän se tämän talon frettien ruokavaliolla äkkiä kerää massaa lisää. Uskonkin Mojiton kasvavan melkeinpä suuremmanksi kuin Fera, mutta sen näkee vasta pitkän ajan kuluttua. Onhan tuo Ferakin jo aikamoinen möhkäle nimittäin, ja sen tunteekin joka kerta kun sen nostaa syliin. Tuo neiti vain tuntuu niin painavalta käsissä noin pieneksi otukseksi.

Tämä oli tällainen hieman nopeammin kirjoitettu teksti, mutta päivittelen tilannetta pian! Toivottavasti seuraavasti postauksestani saadaan lukea Ferankin rauhoittuneen ja rauhan olevan taas maassa. Se nähdään pian... Lopuksi vielä muutama kuva Mojitosta!

Kuvallinen säläpostaus

Jottei postauksien väliajat nyt taas veny aivan liian pitkiksi, laiskana ihmisenä päätin läntätä teille vain kasan kuvia Ferasta, jotka löysin tietokoneeni uumenista tänään kun laittelin ne myös kuuluisaan täysin yliarvostettuun sosiaaliseen mediaan, Facebookiin. Huomenna tai ylihuomenna luvassa on postaus uuden tulokkaan, Mojiton kotiutumisesta ja tyttöjen suhtautumisesta toisiinta. Noudan tytön kotiin kasvattajalta nimittäin jo huomenna maanantaina! Tuskin malttaisi enää edes odottaa että pääsen rutistamaan pikkuisen syliini, ja erittäin todennäköisesti saan samalla hampaasta. Täytyy se riski ottaa.

Nauttikaa valokuvaelämyksestä!  ;)

Heh, heti kahden ensimmäisen kuvan jälkeen keskeytin yllamäinitun valokuva'elämyksenne.'

Olen viime aikoina paininut blogin ulkoasun kanssa, yrittäen epätoivoisesti saada tumman ruskeaa ja vihreää tai turkoosia toimimaan keskenään. En vain halua luovuttaa ja vetää blogin tekstipohjaa valkoiseksi. Yritän paraikaa kehittää blogin ulkoasua mahdollisimman järkeväksi sekä mukavan näköiseksi, joten hyvää kannattaa osottaa! ;)

Pian onneksi saan blogiin uuden, upean bannerinkin, sillä löysin erään blogin jonka kirjoittaja on aivan mahdottoman hyvä tekemään bannereita blogeihin, eikä hintakaan ole mikään huima. Aion siis tilata blogiini bannerin MaiSulta, kunhan ensin odotan uuden vauvamme Mojiton kotiutumista jotta molemmat tytöt pääsevät banneriin. (:

Tuskin maltan edes odottaa saavani blogin ulkoasua parannettua.

 

Kuten kuvista näkyy, olemme ulkoilleet Feran kanssa erittäin ahkerasti. Fera pitää ulkoilusta todella paljon, kuten varmasti tuleva pikkusiskopuolensakin. Olemme sään salliessa käyneet vähintään tunnin lenkillä päivittäin, vaikka useimmiten on tosin venynyt hieman pidempäänkin kun olemme jääneet juttelemaan joka toisen ohikulkijan kanssa.. On muuten ollut todella hauska huomata miten paikalliset koirat suhtautuvat Feraan. Suhtautuminen on siis täysin erilaista kun löllykkäpoikaamme Doussiin. ;)

Koirat ovat tulleet innoissaan, ihmeissään ja leikkisinä tytön luokse joka on touhunnut omiaan. Suurimman osan kanssa on nyt käynyt niin, että aina Feran kääntyessä koiraa kohti nopeasti koira on säikähtänyt ja pompannut äkkiä kauemmas. Hauskaa, miten näinkin pieni otus voi aiheuttaa tuollaisen reaktion paljon isommissa eläimissä. Vaikka täällähän ei yksikään tapaamistamme koirista ole kuulemma ennen nähnytkään frettiä, joten sinänsä tuo reaktio ei ole täysi yllätys. Enhän minä itsekään ole sattumalta kadulla törmännyt muihin fretteihin kovinkaan usein Stadissa. Mitä nyt kahteen; ensimmäinen oli albiino tyttöfretti, joka oli bussissa Munkkiniemeen menossa olevan turkismummelin sylissä. Toivottavasti turkis ei ollu lajitovereista tehtyä... Toinen fretti, johon olen aivan sattumalta täällä törmännyt oli nyt taiteiden yönä Kallion hirveässä ihmis-, auto-, valo- ja metelivilinähässäkässä. Tämä oli hieman kellertävä rounifretti joka vilisti hirmuista vauhtia omistajansa perässä hihnassa pujotellen ihan tuosta noin vain ihmisien läpi, välittämättä kaikesta ympärillään olleesta hälinästä. En tokikaan laske tähän tuttavien ja ystävieni frettejä joita olen nähnyt, mutta nämä kaksi frettiä ovat olleet ainoat joihin olen vain sattunut törmäämään ulkona kaupungilla. Ei näitä hirveän usein siis näe, joten eipä ihmekään ettei monet täällä edes tiedä mikä fretti on. Kuitenkin niinkin suureen kaupunkiin kuin Helsinki mahtuu niin paljon monenlaisia ihmisiä.

Vaihdettiin keittiön hiekkalaatikkoon uudet hiekat, ja kun kaupassa ei ollut pellettejä ollenkaan, jouduin ostamaan tavallista kissanhiekkaa. :( Sitä ei sitten vain niin millään voinut jättää rauhaan. Huom. Tässä ei ole läheskään kaikkia kuvia, ainoastaan parhaat. Hiekkasukellus -kuvia oli useampiakin johtuen siitä että kelloni mukaan Fera oli yhteen putkeen pää hiekan alla lähestulkoon kaksi minuuttia. Sitten ongin tytön ulos tarkistaakseni ettei se ole onnistunut hukkumaan hiekkalaatikkoonsa..

Viimeinen, varmaan kaikkein edustavin kuva Ferasta ikinä, on otettu kun tyttö on ollut hieman unenpöpperössä vielä. Tuolta minäkin varmaan näyttäsin jos joku tulisi salamavalojen kanssa räpsimään kuvia ollessani sängyssä vasta heräilemässä.

Kamalaa kun Fera on sotkenut tuon keittiön lattian aivan kaameaan kuntoon viimeisen kuvan ottohetkellä. Hyi. Toivottavasti nautitte kuvista ja maltatte odottaa päivän tai pari, jotta pääsen kertomaan täällä ensihetkistämme Mojiton kanssa! Pahoitteluni erittäin lyhyestä ja asiattomasta postauksesta. Kyseessä onkin vain pieni välietappi postauksien välillä jottei välit nyt aivan liian pitkiksi taas veny.

Pickpocket's Mojito!

Kuten kaikki, jotka tätä blogia tai minun hehkutuksiani muualla internetin syövereissä ovat tarkemmin seurannut, varmaankin tiedätte minun odottavan edelleen perheenlisäystä. Nyt ajattelinkin hieman esitellä etukäteen tulevaa perheenjäsentämme, Mojitoa, jonka pääsen hakemaan kotiin syyskuun alkupuolella.

Kuva  © Lisa Hyöky

Mojito, eli viralliselta nimeltään Pickpocket's Mojito on Helsinkiläisen kokeneen frettikasvattaja Lisa Hyökyn kasvattama, ja tyttö on syntynyt 11.06.2012. Kuten varmaankin syntymäajasta voittekin päätellä, Mojito on meille tullessaan siis jo kolmen kuukauden ikäinen. Olenkin jotakin Mojitosta (joka jää myös tytön kutsumanimeksi) jo blogissa kertonutkin, joten älkää välittäkö jos kirjoitan osan asioista kahteen kertaan! Mojiton asumiseen kasvattajan luona kolmen kuukauden ikään asti, on harvinaisen hyvä syy. Pentueen emo, Isla synnytti suurikokoisen pentueen, ja imetysajan alkuvaiheissa tuli ongelmia maidontuotannon kanssa, joka vaikutti pentujen ravintoaineiden, kuten mm. kalsiumin ja raudan imeytymiseen. Tästä syystä myös joiden pentujen luut ovat todennäköisesti olleet hieman heikompia kuin toisten (eli isompien ja ahneempien syöjien 8D), kun pennut ovat olleet todella pieniä. Joillakin pennuilla kävikin niin köpelösti, että heillä tuli ongelmia takajalkojensa kanssa. Jaloissa on ollut mm. virheasentoja, ja murtumia sekä muutamilla pennuilla on ollut vaikeuksia kävelemisessä. Onneksi suurin osa pentueesta olivat täysin terveitä, ja nämäkin jalkaongelmaiset pennut ovat aivan upeita, pirteitä ja leikkisiä frettilapsosia. Onneksi pennut selvisivät, ja ne saadaan hyviin koteihin joissa niiden tarpeista huolehditaan ja niille annetaan tarvitsemaansa huomiota ja hoivaa. Mojiton jalka oli selvinneistä pennuista pahimmassa kunnossa, ja se on ollut murtunut. Tästä syystä tyttö jäi kasvattajan tarkkailtavaksi ja hoidettavaksi kuukaudeksi pidempään, kuin terveet pennut. Myös muita pentuja jäi kasvattajalle tarkkailtavaksi, mutta Mojito jäi pisimmäksi ajaksi ja on Lisan luona edelleen, tälläkin hetkellä. (:

Alunperin puhuimme kasvattajan kanssa toisesta albiinotyttöpennusta tästä samasta pentueesta. Tämä tyttö olisi ollut täysin terve, mutta yllättäen kävikin niin että tämä tyttönen lähtikin ulkomaille kasvatukseen pentueen isän Matun omistajalle. Minua tämä ei haittaa tippaakaan, ja otan Mojiton enemmän kuin mielelläni meidän luokse asumaan, ja odotankin tyttöä jo niin malttamattomana! Vaikka Mojiton toinen takajalka saattaa jäädä virheasentoon, tai voi olla ettei siitä tule koskaan täysin samalla tavalla toimivaa kuin muista jaloista, voi jalka kuitekin korjaantua täysin normaaliksi pennun kasvaessa. Kasvattajan mukaan kyseinen takajalka ei kuitenkaan tule aiheuttamaan minkäänlaisia ongelmia myöhemmällä iällä, mikä on aivan mahtava juttu.

 Kuva  © Lisa Hyöky
Kuvasta puuttuu 4 pentua

Kyseessä on siis Cheers! -pentue, jonka vanhemmat ovat aivan uskomattoman upeita, kookkaita yksilöitä. Linkki johtaa suoraan pentueen sivuille, josta voitte ihailla vanhempia Islaa, eli Malen'Koe chudo Ilsaa joka on aivan upea Siperialainen tuuheaturkkinen frettinaaras, sekä pentueen isää Matua, todella mahtavaa pastelliurosta joka asuu Virossa Valgetuhkur-nimellä kasvattavan Heleri Haiban luona. Matu on viralliselta nimeltään Ferrets Beauty Vodka Martini. Myös Matu on täysin venäläistä linjaa, joten pentujen, Mojitonkin suku on puhdasta venäläistä. Tiedän, että jokaikisestä pennusta kasvaa aivan uskomattoman upeita frettejä tuuheine puhtaan lumenvalkoisine turkkeineen sekä punasine silmineen. Pastellipentujen kohdalla tietenkin hieman eri värit. :D

 Kuva  © Lisa Hyöky

Odotan Mojitosta kasvavan mitä ihanin, ja upein albiinotyttö ikinä, sillä mielestäni albiinopentua en olisi voinut paremmista vanhemmista saada. Olen todella kiitollinen siitä, että saan ikioman albiinotytön juuri tästä pentueesta, juuri näistä vanhemmista. Mojitosta varmaankin venäläisten sukujuuriensa sekä kookkaiden vanhempiensa myöten kasvaa myöskin suhteellisen kookas, mutta kaunis ja femiini tyttö. Isla on mielestäni kaikkein upein albiinofretti, jonka olen koskaan nähnyt, ja voittepa tekin vaikka huviksenne vilkaista Islan näyttelytuloksia, ja päätellä tästä jo jotakin. Parempaa isääkään pennuille en olisi voinut kuvitella, kuin Matu.

Odotamme Feran kanssa jo niin innoissamme tytön saapumista, menisipä aika nopeammin. ;)

Onneksi Mojiton tuloon on enää todella lyhyt aika, ja kohta saan syleillä pientä niin paljon kuin vain jaksan (paitsi jos se puree paljon..). Ferahan nyt ei tietenkään ole edes tietoinen siitä, että meille on toinenkin frettineiti saapumassa, vaikka olenkin työntänyt tytön naaman kiinni tietokoneen kuvaruutuun ja näyttänyt Mojiton kuvaa. :D

Ensi kerralla luvassa Ferankin kuulumisia, ja toivottavasti jo Mojitonkin! Pyrin kuitenkin kirjoittamaan uuden postauksen niin pian, että tuskin tyttö on ehtinyt vielä meille kotiutua silloin. Pahoittelut lyhyestä postauksesta!

Hyvää Syntymäpäivää!

Niin, minulle. Otsikonmukaisesti tänään, 05.08, on minun syntymäpäiväni. Täytän 19-vuotta, eikä minulla ole aikomuksena mitenkään aivan kamalasti ainakaan lähteä juhlimaan. Päivä siinä missä muutkin, vaikka onhan se toki mukavaa, että on synttärit ja saa muutaman lahjankin. On tässä päivässä tosin jotakin hieman erikoisempaakin.. ei nimittäin ole ainoastaan minun syntymäpäiväni, vaan myös Doussin, rakkaan ensifrettini. Eli hyvää syntymäpäivää myös Doussille, joka täyttäisi tänään kaksi vuotta. Tämän vuoksi ajattelinkin tehdä poitsusta pienen muistopostauksen. ♥

Dozee from FC eli kotoisammin Doussi, oli ensimmäinen frettini. Doussilla on aivan sattumalta sama syntymäpäivä kuin minulla, jota en edes tajunnut kuin vasta pojan hakureissun jälkeen kotona huomasin tämän sen passista. Kohtaloa, ajattelin minä. Ainakin myöhemmin, ja muistaakseni samantienkin. Uskon edelleen, että se oli jonkinlaista kohtaloa. Doussi ja minä olimme tarkoitettu yhteen (ja sitten minä mokasin sen. No ei, mutta noin kyllä ajattelin joskus). Omasta mielestäni meidän tietenkin kuuluisi edelleen olla yhdessä.

Oli talvinen, hiukan viileä ja luminen päivä, kun olin hakemassa poikaa. Matkalla takaisin kotiin, muistan kuinka junassa puhuin poikaystäväni kanssa puhelimessa. Doussi oli kantokopassa lattialla penkkini vieressä, ja laitoin kättäni lähemmäs kantokopan ovea. Poika vaikutti kiinnostuneelta, mutta rauhalliselta, joten työnsin varovasti sormeni kantokopan oven raosta sisään. Muistan fiilikseni, kun Doussi nuoli sormeani pitkään ja hartaasti, kunnes se nappasi sormestani todella kovaa kiinni. Huudahdin, ja puhelimeni lensi lattialle ja puhelu kundikaverini kanssa poikkesi. Onneksi poika päästi kohtalaisen nopeasti irti, mutta sormestani vuosi paljon verta. Kanssamatkustajat katsoivat niin ihmeissään. Oikein tuijottivat. Varmaankin pitivät Doussia oikeana petona; eiväthän he tienneet, että olin juuri hakenut poitsun, ja ettei se vielä edes tuntenut minua. No, kanssamatkustajani olivat väärässä: pojasta kuoriutui mitä ihanin fretti. Tosin vasta jonkin ajan kuluttua.

Ensimmäiset viikot poika oli jopa aggressiivinenkin. Hyökkäili varpaisiin kiinni sohvien alta, ja puri kovaa. Poikaystäväni nukkui yöt kengät jalassa, sanoisinko noin kuukauden ajan. Itse en näin toiminut, enkä tosin olisi halunnut hänenkään toimivan niin, mutta ymmärtäähän sen. Poika oli todella kova niittailemaan. Muistan edelleenkin, että toimin kerran todella typerästi, kun Doussi oli tosiaankin ihan hyökkäämässä jalkojeni kimppuun, niin typeränä unenpöpperössä oikein hyppäsin lipaston päälle turvaan! Enkä tullut alas ennen kuin Doussi oli lähtenyt muualle. Kuitenkin, pitkäjänteisellä kieltämisellä ja palkitsemisella poika oppi olemaan purematta, ja luottamuskin välillämme vahvistui vahvistumistaan. Vietin pojan kanssa todella paljon aikaa leikkien, ulkoillen ja vain olemalla. Pikkuhiljaa luottamuksemme alkoi olla täydellinen; minä luotin Doussiin täysin, tiesin ettei se pure minua vaikka mikä olisi, ja Doussi luotti olevansa turvassa minun kanssani. Tähän tulokseen tosin kului aikaa ehkäpä muutama kuukausi.

Doussin ensimmäinen lelu oli Herra Kilppari eli pieni kilpikonnalelu, joka on ollut minulla monia monia vuosia. Ostin sen joskus ehkä 7-vuotiaana Pelastusarmeijan kirpputorilta, ja se kelpasikin poitsulle niin hyvin. Se kantoi sitä hampaissaan aina mukanaan; sen oli pakko olla samassa huoneessa kun Doussin itsenkin! Tuosta lelusta pidettiin myös kaikkein lujimpaa kiinni, jos leikin ns. vetoleikkiä Doussin kanssa sillä. Herra Kilppari on edelleen täsmälleen samalla kunnossa kuin silloinkin, kun sen Doussille annoin. Siinä ei ole hampaanjälkiä, se ei ole mistään rikki, eikä se ole ihan kuolainen ja kulunut. Minulla on se edelleen tallessa ja tulee aina olemaankin. Enkä anna yhdenkään frettini nyt enkä tulevaisuudessa koskea siihen, vaan säilytän sitä Doussin uurnan kanssa samassa, visusti turvallisessa paikassa.  Muut pojan vanhat lelut kyllä olen antanut käyttöön freteille, osan olen taas antanut pois, mutta tätä en anna kenellekkään.

Doussin toinen lempilelu, kilinähiiri tuhkattiin pojan mukana. Doussi piti tästäkin lelusta yli kaiken. Pojan lempilelut olivatkin Herra Kilppari ja kilinähiiri. Muistan kun eräs ystäväni oli ostanut Doussille kilinähiiren, ja kun hän antoi sen sille, alkoi aivan järjetön pomppiminen ja hyppiminen ja putputus samantien kun poika sai sen hampaisiinsa! Aina kun hiirestä kuului kilinää, poitsu alkoi hyppiä seinille - kirjaimellisesti. Hypittiin etuperin, takaperin ja sivuttain ja ties miten, ja lopulta Doussi aina törmäsi seinään, pöydän jalkaan tai johonkin muuhun lähellä olleeseen tavaraan. Alunperin minulle sanottiin, ettei mitään leluja voida tuhkata eläimen mukana, ettei tuhkaamossa vain kertakaikkiaan suostuta siihen, se oli kuulemma jokin sääntö. Minulle kuitenkin oli todella tärkeää, että Doussi saa toisen lempilelunsa mukaan, ja onnistuinkin onneksi suostuttelemaan heidät tuhkaamaan lelun pojan mukaan. Kilinähiiri oli kuitenkin todella pieni lelu, ja halusin aivan välttämättä, että poitsu saa matkalleen mukaan lelun, jottei hän olisi aivan yksin. Alla olevassa kuvassa on Doussin uurna ja Herra Kilppari.

Tasan vuosi sitten, eli 05.08.2011, kun Doussi täytti yhden vuoden (ja minä 18), menin itse illalla ensin parin kaverin kanssa ulos, ja tulin kotiin ystävineni jo joskus puolen yön aikoihin. Annoin Doussille ihan materiaalisen lahjan lisäksi muutaman tunnin lenkin ulkona, keskellä yötä. Lähdimme ehkä joskus kahden maissa ulos, oli todella pimeää, niinkuin elokuussa öisin jo onkin. Lähes pilkkoppimeää. Lähdimme asuntomme takana sijaitsevan urheilupuiston/lenkkipolun/metsän suunnille kävelemään; ensin menimme urheilukentälle, jossa Doussi juoksi aivan innoissaan. Itse kentällä poika juoksi suuren kentän halki iloisesti putputellen, ja pomppien poitsu johdatti meidät eräiden kiviportaiden luokse. Ravasimme näitä portaita edestakas monta kertaa, jonka jälkeen lähdimme ilosta pomppien, hyppien ja putputellen kiiruhtamaan eteenpäin (niin tai siis Doussi lähti pomppien ja hyppien.. en minä). Lenkki kesti noin neljä tuntia, ja oli todella vauhdikas. Doussi tosiaankin liikkui eteenpäin hyppelehtimällä ja pomppimalla ja piti niin iloista ääntä, etten voi unohtaa sitä koskaan. Joskin välillä pidimme kylläkin pieniä taukoja, ja istahdimme alas, kun me ihmiset emme enää jaksaneet siinä tahdissa. Olin vain niin yllättynyt siihen, kuinka suuri ero pojassa oli huomattavissa, kun vertasi päivisin lenkkeilyyn. Aivan uskomaton ero. Päivisin matelimme aina hitaasti eteenpäin, ja piti jäädä tutkimaan jok'ikistä kasvia, kiveä ja sientä ja jokaiseen lehtikasaan oli pakko jäädä pyörimään ja kaivautumaan. Todellakin siis matelimme etananvauhtia. Kuitenkin, tuona yönä poitsu oli aivan päinvastainen; ei ollut aikaa jäädä edes nuuskimaan mitään kun oli niin kova kiire mennä eteenpäin! Voi kun pääsisin tänäänkin viemään pojan samanlaiselle lenkille. Antaisin mitä vain, jos kuulisin pojan iloisesti putputtelevan äänen vielä.

Doussi oli elämäniloinen, sekä todella persoonallinen fretti. Pojasta kehkeytyi kasvaessaan ja aikuistuessaan mitä kiltein, ihanin ja täydellisin frettipoika. Doussi nukkui sylissäni sohvalla monet kerrat rauhallisesti tietäen olevansa turvassa käsivarteni tiukasti ympärillään. Kaikkein ihanin tunne, mitä Doussi on ikinä antanut minulle, on niin suuri luottamuksen ja kiintymyksen osoitus, että poika tuli itse nukkumaan viereeni. Tämä merkitsi minulle paljon. Ensimmäisellä kerralla, heräsin yöllä unenpöpperössä vessaan, ja kun tulin takaisin sänkyyn nukkumaan, huomasin Doussin nukkuvan tyytyväisenä kerällä sen kohdan, jossa minä nukuin ja seinän välissä. Tämä oli tuolloin minulle täysi yllätys, sillä Doussi ei ollut koskaan ennen nukkunut vieressäni sängyssä, ja tulin niin onnelliseksi tästä. Eräänä toisena yönä Doussi hiipi taas viereeni, kainalooni nukkumaan kun itse en ollut vielä edes nukahtanut. Sen nukkui siinä tyytyväisenä aamuyöhön asti kunnes heräsin siihen, että Doussi nousi sängystä ja lähti pois. Se siitä sitten, ajattelin ennenkuin huomasin ettei Doussi ei lähtenytkään pois, vaan poitsu kävi vain keittiössä syömässä ja tuli viereeni takaisin nukkumaan! Tämä nyt on varmasti monille näädänomistajille tuttua, että fretit nukkuvat sängyssä omistajan vieressä, mutta itselleni tuo oli todella suuri luottamuksen ja kiintymyksen osoitus, ja minulle tuli sanoinkuvaamattoman hyvä mieli siitä, että poitsu itse halusi nukkua vieressäni. Doussi kun oli ehkä vähän hitaastilämpeävää tyyppiä, enkä olisi siitä uskonut tulevan niin läheistä sylivauvaa. Ainakaan pentuajan käytöksen perusteella olisi voinut kuvitella, että kyseessä on sitten hieman etäisempi fretti. Poitsu monesti nukkui myös minun ja poikaystäväni välissä; se nukkui tyynyjemme välissä välillä röhnöttäen puoliksi tyynylläni ja puoliksi patjalla, tai välillä jopa puoliksi naamallani. Kylminä talviöinä oli myös todella mukavaa, kun Doussi tuli nukkumaan rintani päälle yöksi. Lämmitti mukavasti tuollainen pieni hyrisevä karvakasa. ♥

Ennen kuin Doussi lähti autuaammille putputusmaille, ehdimme vielä käydä yhdessä ulkona. Oli siis talvi, viime helmikuussa, ja lämpötila oli hieman yli nollan asteen. Oli todella lumista, emmekä olleet kauaa ulkona. Kävellessämme ulos ulko-ovesta, Doussin tassut viuhtoi täysillä vetäen takaisin sisälle päin. Doussi kaivoi toki lumeen pari koloa, ja pomppi vähän hangessa, mutta poika halusi aika nopeasti sisälle, sillä tuli niin kylmä. Poitsulla oli koko ajan sellainen 'ota mut syliin' ilme, ja se yritti kaikin tavoin välttää kylmään lumeen osumista. Doussi oikein tärisikin kylmyydestä, ja heti kun menimme sisälle, menin lattialle istumaan ja painoin pojan tiukasti syliini lämmittääkseni poitsua. Istuin lattialla talvitakki ja -vaatteet päällä lähestulkoon tunnin lämmitämässä Doussia, joka tärisi melkein koko ajan, eikä poika edes yrittänyt lähteä sylistäni vaan halusi olla lämpimässä. Samalla poika puristi tassullaan lujasti sormestani. Raukalle tuli niin kylmä. Onneksi olin paikalla lämmittämässä poikaa.

Doussin lähdettyä kaikki tuntui niin oudolta, tyhjältä ja ehkä jopa merkityksettömältä. En edes jaksanut siivota kotona, eihän minulla ollut enää edes mitään syytä pitää asuntoa siistinä, kun ennen se oli pidettävä putsina Doussin takia. Millekkään ei enää vain ollut mitään syytä, tai merkitystä. Minulla ei ollut enää ketää, jonka kanssa olisin jakanut kaakaomuroni! Doussin menettäminen oli minulle todella kova pala, ja mielestäni poika olisi ansainnut pidemmän elämän, pojalla olikin aivan liian lyhyt elämä. Tämä on mielestäni niin epäreilua Doussia kohtaan, poika ei edes ehtinyt kokea kaikkea, mitä olisi pitänyt.

Pari päivää Doussin poismenon jälkeen huomasin tavaalla pienen, mutta kirkkaan tähden, jota en koskaan ennen ollut huomannut. Ajattelin sen ilmestyneen Doussin mentyä, ja vieläkin joskus katselen sitä samaa tähteä iltaisin parvekkeelta. Jonkin aikaa rakkaan pojuni lähdön jälkeen kerroin joka päivä Doussille siitä, kuinka ikävä minulla on ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Kohdistin katseeni tuohon tähteen, vaikka päivisin valossa sitä olikin mahdotonta nähdä. Ihmiset varmaankin pitivät minua aivan hulluna, kun puhun yksikseni kävellessäni kotiin, mutta se ei minua haitannut. En tiedä, miksi minun piti tehdä niin.

Minulla on todella vähän kuvia poitsusta, koska lähestulkoon kaikki kuvat Doussista oli tietokoneellani, joka sitten meni kaatumaan kadottaen kaikki korvaamattomat kuvat. Tässä on melkein kaikki kuvat, mitä minulle pojasta on jäänyt, sillä nämä kuvat olivat jääneet kameraani turvaan. Ärsyttää. Kuvia ei saa mistään takaisin. Eikä videoita. Minulle jäi pojasta yksi ainoa videonpätkä, jonka kuvasin vahingossa, kun yritin ottaa valokuvaa. Video kestää noin 2 sekuntia, mutta olen monesti katsonut sitä putkeen vaikka kuinka kauan. Kun sen laittaa tietokoneen playerilla pyörimään, se alkaa aina loputtuaan alusta, eli se pyörii niinkauan kunnes sen itse stoppaa. Laitan videon kuitenkin tänne, se on ainoaa liikkuvaa kuvaa jota poitsusta on tallella. Pahoittelen kuvien huonoa laatua ja epämääräisiä kuvakulmia ja rajauksia, eivät ole mitään laatukamaa mutta ne ovat ainoat, jotka minulla on jäljellä.

Hyvää 2-vuotis -syntymäpäivää Doussi! Olet minulle rakkain aina, ja tekisin mitä vain saadakseni sinut takaisin. En vain voi käsittää, miten lähdit noin yhtäkkiä. Kiitos yhteisistä hetkistämme, elät muistoissani ikuisesti. Toivottavasti tapaamme vielä joskus. Sinua niin kovasti ikävöiden. ♥

On taivaalle syttynyt uusi tähti, se syttyi kun sinä lähdit.
Vaimeni ääni tassujen, hiljeni sydän kultainen.
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen saat kulkea niityillä ajattomuuden.
Olet kimallus tähden olet pilven lento,
olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa vaan luoksemme saavut mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen pimenevän illan myötä toivotat meille hyvää yötä.

Olit luonamme vain lyhyen hetken,
silti jätit sydämiimme lähtemättömän jäljen.Voi kun tämä olisi vain unta,
kyyneleet poskillani olisikin vain lunta.
Vieläkin nukuhdan sinua miettien,
kumpa heräisin taas viereltäsi..
♥

Albiinoja, pastelleja ja pentuja!

Kuten tuossa aiemmin olenkin jo maininnut, on meille muuttamassa tässä kuussa toinen frettityttö. Tyttö on varattu Pickpocket's Ferretsiltä jo ajat sitten, ja nyt olisin sitä noutamassa kotiin vajaan kahden viikon päästä. Eräässä aiemmassa postauksessa sanoin, että pentu tulee Rosebuds-pentueesta, eli Daran (Pickpocket's Milky Way) ja Paran (Valgetuhkur Zippo) pentueesta. Asia kuitenkin muuttui yllättäen, eikä minulle olekaan tulossa pentua tästä kyseisestä pentueesta. Ei hätää, kyllä minulle edelleenkin on tulossa pieni tyttöfretti, asiat vain hieman muuttuivat ja pikkuneiti onkin tulossa minulle eri pentueesta.

Nyt hieman valotan pennun vaihdon syytä. Toki olisin niin mielelläni ottanut pennun tuosta yllämainitusta pentueesta, josta sen jo ajat sitten olinkin varannut. Dara ja Para ovat molemmat aivan upeita frettejä, ja toivonkin, että minulle tulee tulevaisuudessa vielä mahdollisuus saada heidän jälkeläisiään, yhdessä tai erikseen. Alunperinhän toivoin pennun perivän emonsa upean värityksen, eli toivoin suklaan väristä pentua. Koko pentue on kuitenkin pastellia. Vaihto ei toki johtunut pentujen värityksestä, ei tietenkään, mutta voi tietenkin olla, etten olisi halunnut vaihtaa ollenkaan, jos pennut olisivat olleet suklaita.Tätä en voi tietää, koska niin ei käynyt.

Kasvattaja kysyi minulta jo paljon aiemmin, että olisiko minulla mitään mielenkiintoa albiinotyttöä kohtaan, ja tällöin ehkä hieman emmin, ja pitäydyin mieluummin tuossa toisessa pentueessa. Kuitenkin sen jälkeen aloin katsella albiinoita sillä silmällä, josko minulle joskus olisi sellainen tulossa, ja ihastuinkin niihin kovin. Tällöin en toki vielä ajatellut ottavani nyt albiinopentua, mutta tutkin asiaa valmiiksi.

Viime maanantaina kävin kasvattajan luona katsomassa pentuja, ja kun ihastelin albiinopentujakin, hän sanoi, että voin vielä vaihtaa sellaiseen. Tähänkin vastasin, että ehkä minä nyt pitäydyn tässä pastellissa, nekin kun olivat niin syötävän suloisia. Niillä oli myös todella sirot, hyvät ja nätit kasvonpiirteet, mistä pidin todella. Kuitenkin, kun menin kotiin ja näytin kämppikselleni kuvia molemmista pentueista, hän ihastui niihin albiinopentuihin totaalisesti. Sitten, kun vielä menin kertomaankin, että kasvattaja oli sanonut voisivamme vaihtaa sellaiseen, hän innostui vielä lisää. Lupasin hänelle, että kysyn vielä vaihdon mahdollisuutta. Itsekin pidän sekä pentueen emoa, että isää todella upeina, ja olinkin jo aiemmin halunnut pentua tältä aivan upealta albiinonaaraalta. En tuota päivää aiemmin ollut kovinkaan suuremmin kiinnittänyt huomiota tuon pentueen isään, mutta nyt kun hieman katselin tarkemmin, näin sen olevan aivan upea pastelliuros. Tältä yhdistelmältä ajattelin joskus haluavani pennun, mutta olisi voinut olla, ettei samaa yhdistelmää enää olisi edes tullutkaan koskaan. Olin jo aiemmin päättänyt, että haluan tulevaisuudessa tämän upean albiinonaaraan pennun, ja sanoinkin siitä kasvattajalle (johon hän sanoi myös tuon vaihtomahdollisuuden), ja hän sanoi todennäköisesti teettävänsä kyseisellä naaraalla parin vuoden päästä pennut. Olin heti ilmoittautumassa pennun haluajaksi tuosta pentueesta. :D

Kuitenkin, lähetin kasvattajalle viestiä, ja albiinotyttöjä oli kuin olikin edelleen vapaana, joten sovimme, että meille muuttaakin sellainen! Tyttö muuttaa meille tämän kuun puolenvälin tienoilla. Olen todella iloinen, että minulle tuli mahdollisuus saada pentu näistä upeista vanhemmista.

Ja nyt, kun olen asiaa hieman teille valottanut, voinkin paljastaa, mikä pentue kyseessä on! Vaikka kaikki tosin sen tuosta tekstistä jo arvasivatkin, en silti kertonut pentueen, tai pentujen vanhempien nimiä. (:

Meille muuttaa siis pieni tyttöpentu Cheers!-pentueesta, vanhemmat ovat Isla (Malen'Koe Chudo Ilsa) ja Matu (Ferrets Beauty Vodka Martini). Isla on aivan upea kookas albiino frettityttö kaukaa Siperiasta, jolla on erittäin tuuhea ja lumivalkoinen turkki. Isla on pärjännyt jokaisessa käymässään näyttelyssä aivan mahtavan hyvin, mikä ei tosin ole mikään ihme. Isla on täysin venäläistä linjaa. Tämän frettinaaraan pentua siis olenkin halunnut, mutta vain myöhempään ajankohtaan; en olisi uskonut saavani pentua Islalta jo nyt! Pentueen isä taas on myöskin upea, Moskovassa syntynyt pastelliuros Matu. Matu on myöskin täysin standardilinjainen, suvultaan venäläinen fretti, jolla on suhteellisen lyhyt häntä; Matun ollessa pentu, hänen emonsa oli vahingossa purrut hännän poikki. Matu on siis Valgetuhkur -nimellä kasvattavan virolaisen kasvattajan kasvatusuros. Tyttöpentu, joka luoksemme muuttaa, on siis tästä pentueesta, joka on varmasti perinyt vanhemmiltaan vahvat piirteet, tuuhean turkin sekä hyvän luonteen.

Vielä en tiedä, kuka noista tyttöpennuista meille muuttaa, joten en tähän kuvia voi laittaa. Enkä typeränä ottanut kasvattajan luona ollessani yhtään kuvaa pennuista itse. Kasvattaja sanoi tekevänsä viikonlopun aikana/jälkeen päätökset siitä, kuka pennuista menee kenellekkin, ja lupasi laittaa minulle heti viestiä, kun on varma tieto siitä kuka noista albiinotyttösistä meille nyt sitten tuleekaan. Heti, kun saan sen tietää, laitan tiedon tänne blogiin ja vaikka vähän kuviakin, tai ainakin linkkejä kuviin! (:

Pahoittelen täysin kuvatonta postausta, kun minulla ei ole kuvia pennuista. En tähän postaukseen viitsinyt Ferasta kuvia laittaa, kun hänestä ei nyt tässä mainittu halaistua sanaakaan ennen tätä lausetta. Käykää ihmeessä katselemassa kuvia pennuista ja niiden vanhemmista kasvattajan, Pickpocket's Ferretsin kotisivuilta! Linkit molempiin pentueisiin, sekä Cheers!-pentueen vanhempiin löydätte tekstin seasta!

Katsaus näätäkuluihin - fretin kustannukset

Kuten kaikki fretinomistajat varmasti tietävät, ei fretti todellakaan ole mikään halpa eläin. Vaikka itse fretin ostohinta onkin todella halpa verrattuna esimerkiksi rotukissan tai -koiran hintaan, fretin pitämiseen, ruokkimiseen ja hoitamiseen kuluu paljon enemmän rahaa, kuin se antaa ymmärtää. Itse eläin ei toki ole ainoa asia, johon tulee investoida. Frettien ruoka on paljon tyyriimpää, kuin kissan tai koiran kaupasta ostettava purkki- tai kuivaruoka, frettejä hoitavia eläinlääkäreitä löytyy harvasta (joten voit joutua ajamaan satoja kilometrejä frettiäsi eläinlääkäriin, mikäli asut pohjoisemmassa), fretit myös sairastuvat paljon helpommin, kuin nuo kaksi yllämainittua yleistä lemmikkiä, ja fretin hoitaminen eläinlääkärissä tai -sairaalassa maksaa. Aivan niinkuin maksaa kissan, koiran ja hevosenkin hoito, mutta asiassa on eräs pieni ero; freteistä, eikä frettien sairauksista tiedetä läheskään niin paljoa, joten ongelman löytämiseksi joudutaan usein tekemään paljon erilaisia, lopputuloksen kannalta turhia testejä ja kokeita. Frettiä on myös paljon vaikeampi hoitaa, esimerkiksi leikata pienen kokonsa vuoksi. Luethan myös jatko-osan Katsaus näätäkuluihin Osa 2.

Jos siis harkitset frettiä lemmikiksi, kannattaa muistaa että vaikka fretti onkin pienikokoinen, sitä ei voi rahallisilta kuluiltaan verrata esimerkiksi muihin suhteellisen samankokoisiin lemmikkeihin, kuten kaneihin tai marsuihin. Pienestä koostaan huolimatta fretit syövät kuin hevoset, joka voikin monet yllättää.

Olen ottanut ylös kaikki frettieni kustannukset, ja kirjaan niitä tänne, jotta ihmiset näkee ettei fretti tosissaan ole halpa eläin, kuten voisi helposti luulla. Laitan tähän myös katsauksen Doussin kuluihin erikseen, sillä ne ovat jälkeenpäin muisteltuja, sekä laskuista ja kuiteista tarkistettuja. 

Doussin kulut:             

- Doussi                          300e    

- Doussin hakumatka    260e

- Kuivaruoat yht.               95e

- Raakaruoat yht.           710e     (raakaruoat +-50e per kuukausi)

- Herkut                             40e

- Nutriplussat                    45e

- Lelut                                35e

- Leikkiputki                      35e

- Penikkarokote               60e

- Iso kantokoppa              35e

- Valjaat                            20e

- Hiekat/pelletit                   5e     

- Ruokakupit                    10e

- Eläinlääkäri                 340e

- Eläinlääkäri                 370e

- Eläinsairaala             1260e

- Tuhkaus + uurna         120e

  Yhteensä                   3740 euroa

Feran kulut:                                         02.06.2012-02.08.2012

- Fera                               350e                   eli kahden kuukauden ajalta

- Raakaruoka 06/12         45e                          yhden fretin kulut.

- Raakaruoka 07/12         55e

- Raakaruoka 08/12         55e

- Peti                                  40e

- Valjaat                             30e

- Hiekat/pelletit                 15e

- Hiekkalaatikko + lapio  15e

- Tyynyt, viltit, pyyhkeet     22e

- Lelut                                 20e

- Herkut                                5e

- Nutriplus -geeli               15e

- Lisäravinteet                  33e

- PlayPen                          75e

- Leikkitunneli                   10e

- Penikkarokote               70e

- Uima-allas (:                  10e

  02.08.2012 yhteensä  860 euroa

Feran ja Mojiton kulut:                                 02.08.2012-20.11.2012

- Mojito                               250e                              eli neljän kuukauden ajalta

- Raakaruoka 09/12           60e                                    kahden fretin kulut.

- Raakaruoka 10/12           80e

- Raakaruoka 11/12           65e

- Lisäravinteet                     30e

- Nutriplussat                       35e

- Herkut                                15e

- Pelletit                                40e

- Mojiton penikkarokote     70e

- Korvapunkkihäädöt          30e        (Näyttelyä varten laitettu varmuuden vuoksi)

- Lelut                                   40e

- Furminator                         25e

- Playpenin pohja                40e

- Uudet ruokakupit              15e         (Oli pakko hankkia kaatumattomat.. :D)

- Riipparit                             20e

- Pyyhkeet ja pehmusteet   15e

- Mojiton valjaat                    20e     

- Feran tassunhoitovaha     15e 

- Mojiton shampoo               10e

  20.11.2012  yhteensä      845 euroa            

Näyttelykustannukset:

Finnish Ferret Festival 2012 osallistumismaksu:  27e

Finnish Ferret Festival matkakulut:                         45e

Kesäpiknik 2012 osallistumismaksu:                       5e

Capital! 2012 osallistumismaksu                            37e

Yhteensä: 114 euroa 20.11.2012 mennessä

Minulla siis kului yksin Feraan kahden kuukauden aikana 860euroa, eli lähemmäs tonnin. Tuossa toki oli Feran itsensä hinta, mutta ottakaa huomioon, että minulla oli lähestulkoon kaikki tarvikkeet jo valmiina, eli minun ei tarvinnut ostaa hiekkalaatikoita (yksi piti ostaa), eikä kantokoppia, ruokakuppeja tai muita vastaavia. Ja silti minulla meni kahden kuukauden aikana noin paljon rahaa yhteen näätään. Tokihan tuossa on nyt mukana tuo uima-allas, peti ja lelut, mutta pakkohan eläimelle on lelujakin hankkia. Mojiton ja Feran yhteisissä kuluissahan on myös sellaisia asioita, jotka eivät täysin välttämättömiä ole, eli ns. extrakuluja. Näitä kuluja kuitenkin tulee joka kuukausi tasaiseen tahtiin, mutta vain eri asioista, eli todennäköisesti rahanmeno jatkaa samaa linjaa kuin tähänkin mennessä.

Ja huomioikaa myöskin noissa Doussin kuluissa, että siitä aivan varmasti puuttuu paljon erilaisia rahanmenoja, kaikki riipparit, peitot, pyyhkeet, viltit, tyynyt, näyttely, kammat ja harjat, shampoot, lisäravinteet, kynsisakset, pari petiä sun muita. Noista voitte varmasti lisätä sellaiset 200euroa ainakin lisää. Varmaan puuttuu myös muuta, mutta eipä niillä nyt niinkään väliä. Mutta huomioikaa myös se, etten myöskään Doussiakaan varten joutunut ostamaan kuin yhden kantokopan, minulla oli ennestään kaksi kantokoppaa, ja hiekkalaatikot, sekä koreja sun muita nukkumapaikkoja pojalle. Ja silti ylläolevan listauksen mukaan minulle meni reilun vuoden aikana poitsuun 3740 euroa + nuo pari-kolme sataa joita en ole tähän muistanut laittaa. Eli reilun vuoden aikana yhteen frettiin on mennyt lähes 4000 euroa. Siis 4 tuhatta!

Yhteensä minulla on kulunut Feraan ja Mojitoon 1810 euroa ajalla hieman puolen vuoden aikana. Koko fretinomistajan aikanani minulla on kulunut fretteihini noin 5800 euroa.

Kuten varmastikin näistä huomaatte, niin fretti ei todellakaan ole lemmikki mistään kaikkein halvimmasta päästä, vaan nämä otukset tosiaankin syövät rahaa. Siis sitä voisi aivan yhtä hyvin tosiaan silputa niiden lautaselle ja sekoittaa ruokaan.. 

Jatkan näätäkulujen kirjaamista ylös, ja laitan varmasti taas muutaman kuukauden päästä uutta infoa kuluista. Päivitän siis aina tämän saman postauksen uuden kirjoittamisen sijaan, sillä näin se on varmasti lukijoiden kannalta helpompaa. Kyllä näihin rahaa tosiaan saa menemään, vaikken todellakaan ole mitään luksusta näille ostanut, enkä edes paljoa hemmotellutkaan millään monilla pedeillä sun muilla. Että näin sitä rahaa vain kuluu. Noillakin rahoilla olisin voinut tehdä vaikkapa hieman pidemmänkin reissun jonnekkin Hawajille tai muualle trooppiseen ja lämpöiseen paikkaan, tai vaikkapa ajokorttiin ja autoon, mutta mieluummin käytän ne haiseviin, varasteleviin mutta niin ihaniin näätäeläimiini!