Uusi yritys!

Nyt kävi näin, ettei sitten edellisen postauksen sävystä huolimatta tullutkaan sitä tekstiä sen julkaisemisen jälkeen. Yritetään siis uudelleen, eikä pelkästään yritetä vaan tosiaan tehdään se mitä aiotaankin. Luulin edellistä postausta kirjoittaessani että minulla olisi enemmän motivaatiota jatkaa blogin kirjoittamista, mutta ei nähtävästi sitten ollutkaan. Nyt jonkin aikaa mielessäni on jo ollut, että haluan jatkaa kirjoittelua. Se on kuitenkin vain viivästynyt ja viivästynyt, sillä mitä kirjoittaisin sen jälkeen kun kuukausiin tekstiä ei ole tullut nimeksikään? Miten aloittaisin postauksen? En ainakaan normaalisti kuulumisien kertomisilla noteeraamatta mitenkään sitä, ettei uusia postauksia ole ilmestynyt aikoihin. Eikä ne ihan noin vain ilmestykään, pitäähän minun ne itse ensin kirjoittaa.

Tämän lisäksi on ollut monia asioita jotka ovat vaikuttaneet ehtimiseeni. Ensinnäkin, tietokoneeni on ollut rikki.Täysi romu, joutaisi jo kaatopaikalle vaikka ei ole kuin kolme vuotta vanha. Sain kuin sainkin kuitenkin pitkän yrittämisen jälkeen formatoitua koko roskan, mutta ikävä kyllä varmuuskopiointivaiheessa jotakin meni pieleen, ja kaikki, siis ihan kaikki kuvat ja tiedostot katosivat koneelta. Onneksi kuitenkin parhaat kuvat ovat blogissani, vaikka blogger onkin esimerkiksi viime joulun jälkeisestä postauksestani kuvat jonnekin mystisesti kadottanut. Ja saattaa ne saada vielä täältä kovalevyn uumenista kaivettuakin tietyllä ohjelmalla, jos vain se kovalevy on ehjä (mitä epäilen, kone on hidas kuin mikä ja suorituskyvyn ylityksestä varoitetaan jo ihan pelkästään yhden nettisivun ollessa päällä, tuskin tässä mikään on ehjää). Uusi läppäri on siis hankintalistalla, toivottavasti tämä kestää siihen asti että saan sen! Harmittaa kyllä että kuvat menivät taas, näinhän menetin ensimmäisen frettini Doussinkin lähestulkoon kaikki kuvat (kyllä, kyseessä oli tämä sama helvetin romu silloinkin). Tästedes varmuuskopioin kaiken ennenkuin se tietokone pamahtaa rikki.

Toinen aikani ja huomioni blogista pois vienyt asia on ollut koko kesän kestäneet rakennusprojektit. Itse asuinrakennuksen viimeistely, jossa minäkin olen toki auttanut jonkin verran, muunmuassa muutamien seinien ulkolaudoitus jne. Se on vienyt eniten aikaa muista rakennusprojekteista, jotka ovatkin frettejä varten. Tällä hetkellä meillä on täällä kaksi keskeneräistä rakennusprojektia frettejä varten, viimeisimpänä aloitettu ja pienimpänä operaationa frettihuoneen remotti sekä väliseinän tekeminen huoneeseen. Portilla varustettu seinä estää frettejä kipittämästä huoneen kahdesta ovesta ulos niitä availlessa. Väliaikaisratkaisuna on toiminut (tai siis "toiminut ja toiminut") Playpenillä rajattu tila huoneesta. Niin, tämähän ei siis ole toiminut vaan Fera tulee tuosta aidasta heittämällä yli. Ja voin sanoa, että vaikka siihen yläreunaan mitä keksii niin tuo neiti kyllä keksii keinon tulla aitauksesta ulos, se on varma. Monta kertaa käynyt niin, että kun olen mukamas korjannut jonkin kolon tai liian matalan kohdan josta Fera tulee yli, ja kun tyytyväisenä lähden huoneesta ulos ja menen tekemään jotakin muuta, Fera ilmestyy jalkoihini viiden minuutin kuluessa pällistelemään. Tämän vuoksi tytöt ovat olleet paljon huoneessani, mutta koitas vaan pitää kahta frettiä ja yhtä erittäin aktiivista kissaa huoneessasi yöt.. Siis, yleensä frettini tulevat sänkyyn vain nukkumaan, eikä mikään olekaan parempaa kuin nukahtaa fretti kainalossa ja toinen päälläsi nukkumassa, mutta toisinaan joudut heittämään ne sängystäsi alas kolmekymmentä kertaa noin aamuviiden maissa. Kun hermosi ovat riekaleina ja yöunesi jo pilattu on pakko luovuttaa, kerätä kimpsut ja kampsut (lue: peitot ja tyynyt) ja mennä olohuoneen sohvalle nukkumaan.

Nyt kuitenkin ihme on tapahtunut, sillä vaikka tuosta Playpenistä on kuorittu pois kaikki korotukset ja esteet ja se on sellainen kuin pitääkin, on Fera pysynyt siellä kiltisti eikä ole kohta viikkoon tullut sieltä omin lupinensa yli. Vaikka se pääsisikin nyt tuosta yli vaikka silmät kiinni ja takaperin. Se johtuu todennäköisesti siitä, että aitauksessa ollessaan se saa olla enemmän Mojiton seurassa, ja vähemmän kissan kanssa tekemisissä. Mojito on siis nyt viime aikoina ollut välillä yksinkin aitauksessa Feran ollessa huoneessani. Misja-kissan kanssa molemmat fretit taas ovat, Mojitokin, vieraantuneet jonkin verran, sillä ne eivät enää kuukausiin ole eläneet samassa tilassa 24/7. Näkeväthän ne toisiaan päivittäin ja Misja hyppiikin usein aitaukseen, mutta ennenhän ne söivät toistensa ruokakupeilta, leikkivät keskenään ja käyttivät samoja nukkumapaikkoja.

Syksy on saapunut ja talvikin kovaa vauhtia tulossa. Itsehän en missään nimessä ole talvi-ihminen, ja vihaan kaikkea kylmää ja märkää yli kaiken. Kuitekin nyt kirpeässä syysilmassa on ollut mitä mukavinta valjastaa fretit ja lähteä oikein pitkälle kävelylle. Päivän paras hetkihän tyttöjen kanssa on aina jokapäiväinen lenkkimme! Ulkotarha on viittä vaille valmis, joten vielä en pääse luistamaan mukavista lenkeistämme, vaan se on tosiaan päivittäinen homma. Feran ja Mojiton hihnakäyttäytymiseenkin saan olla enemmän kuin tyytyväinen, sillä molemmat´ovat jo kokeneita lenkkeilijöitä jotka ulkoilevat enemmän kuin mielellään. Hihnassa kuljetaankin kuin koira konsanaan, joten lenkkeilymme kohentavat varmasti frettien kunnon lisäksi myös omaa kuntoani! Välillä tosin nykäisen tyttöjä hihnasta, ja totean että jäämmepä tähän ottamaan upeista karvaturrikoistani kuvia. Sen pidemmittä puheitta syksyisiin kuviin. Ps. Jos hetken maltatte odottaa, saatte pian myös syksyisen kissakuvapostauksen!



Huu nyt tarkkana, joku tulee!



Back on Track!

Täällä sitä ollaan taas, blogi ei suinkaan ole lopettanut vaikka parin kuukauden kirjoitustauko sellaista saattaakin antaa ymmärtää. Syitä kirjoitamattomuuteen kyllä löytyy vaikka muille jakaa, joten tässä postauksessa on luvassa pientä tilannepäivitystä! Syillä nyt ei varmaankaan ole mitään väliä, mutta muuttaminen ja asettuminen on vienyt aikaa, samoin kuin nettiyhteyden hankkiminen huoneeseeni. Lisäksi olen ehkä ollut hieman masentunut kaikesta tapahtuneesta, mutta ylpeyteni estää minua tekemään asialle mitään. Tokikaan mikään ei toimi tekosyynä sille, ettei ole jaksanut blogia päivittää, mutta tästedes kirjoituksia alkaa taas tupsahtelemaan samaa tahtia kuin ennenkin.

Kirjoitustauon aikana olen muuttanut jo kahdesti eläinlaumoineni, ensimmäisellä kerralla keväällä Helsingin itäpuolelle hyväksi ystäväksi luulleeni koulukaverin kämppikseksi. Karvatassut saivat vajaa parikymmentä neliötä lisätilaa temmeltää, mutta yhtälö näin ihmisten kesken ei sitten vain toiminut. Suksemme menivät pahasti ristiin ja riitoja syntyi pienistäkin asioista, lopulta sain sitten katua koko muuttoa tämän henkilön kanssa enemmän kuin mitään tähän mennessä elämäni aikana saatuani "klassisen selkäänpuukotuksen" ystäväksi luulemaltani henkilöltä. Luulin ettei meidän ikäisemme enää harrasta sellaista, eikä tarkoituksella yritä tehdä pahaa toiselle, mutta meitä on moneen junaan! Siitä tosin olen tyytyväinen, ettemme ole enää missään tekemisissä toistemme kanssa. Jos en olisi tuota muuttoa tehnyt, olisimme edelleen ystäviä, joten jotakin hyvää tästäkin seurasi. Sain vain maksaa siitä aika perkeleen kalliin hinnan, enkä saa aikoihin peruttua seurauksia - jotka tulivat minulle. Minulla onkin oikeastaan ollut tässä vähän sellainen olo, että olen tullut huijatuksi. Mutta jos ei lasketa sitä, että olen yleinen naurunaihe, meillä menee tassuttelijoiden kanssa oikein mukavasti. :)

Tämän jälkeen muutin ehkä toukokuun puolessavälissä takaisin äitini luokse Vantaalle, 150 neliöiseen omakotitaloon alueeseen nähden isohkolla pihalla. En kadu tätä yhtään, sillä nyt sekä freteillä että kissalla (jonka nimi muuten lyhentyi ihmisten suussa pelkäksi Misjaksi ilman h:ta) on paljon enemmän tilaa kuin ennen! Minulla taasen ei, ja ainoa asia joka harmittaakin on se etten pääse sisustamaan muuta asuntoa pitkään aikaan kuin reilun kymmenen neliömetrin huonettani. :D Kompromisseja, siis. Kuitenkin omakotitalon tuoma vapaus, tila ja oma piha ovat  juuri sitä mitä saatoin toivoakin. Olen jo pitkään haaveillut omasta pihasta sekä isommasta asunnosta eläimiäni varten, ja nyt sellainen löytyy! Äitini tiesikin, että olen haaveillut frettitarhasta enemmän kuin mistään muusta, ja sellainenhan tuohon pihaan rakennetaankin. Operaatio on vielä hieman vaiheessa ja tekemistä riittää, mutta kun se on valmis on hartain toiveeni täyttynyt. Tällä hetkellä en vielä tiedä tarhan tarkkaa kokoa, mutta kahdelle fretille ja satunnaisesti yhden kissan käyttöön siitä tulee aivan tarpeeksi suuri. Tarha tulee vanhan vajarakennuksen viereen, joka puretaan jokusen vuoden sisällä. Sijainti on täydellinen, sillä kun vaja on purettu, tulen frettitarhaa laajentamaan ainakin tuplakokoiseksi, jolloin freteillä on ainakin parikymmentä neliötä tilaa temmeltää! Fera ja Mojito eivät ikävä kyllä pääse tästä nauttimaan nuorilla päivillään, mutta siitä varmasti on iloa myös hieman vanhempanakin. Ja tytöille varmasti riittää varsin hyvin nyt rakennettavan tarhan koko. Frettitarhasta lisää kuitenkin vasta myöhemmin, kuvien kera. 

Tietenkin huushollin eläinmäärä on selkeästi isompi kuin aiemmin, sillä kuten olenkin täällä kirjoittanut, elelee äitini luona kaksi eläkepäiviä viettävää ulkokissaa, Misty ja Piksu. Fretteihin vanhukset onneksi oli totutettu jo Doussista lähtien, joten Fera ja Mojito eivät olleet niille järkytys. Mutta.. kyllä se järkytys sieltä kuitenkin sitten tuli, nimittäin Misja. Vanhat kissat eivät yhtään pidä Misjasta eivätkä siedä sen seuraa - ymmärrän kyllä varsin hyvin! Varmaankin oli odotettavissa, ettei rauhallisia eläkepäiviä viettävät kissat ihan hetkessä totu siihen, että rauhaa tuodaan rikkomaan vuoden ikäinen, kiljukaulainen kollinrääpäle! Misty ja Piksuhan ovat kuitenkin elelleet talon ainoina kissoina jo parisen vuotta yli kymmenen vuotta, joten järkytys ei ihan heti haihdu. Pikkuhiljaa totuttamalla ollaan kuitenkin edistytty - eihän kissojen tarvitse kavereita olla, riittää että ne voivat olla samassa huoneessa ilman rähinöitä tai tappeluita. Asiaa varmasti helpottaisi jos Misja hillitsisi hieman nuoruudenintoaan, eikä ryntäilisi muiden kissojen luokse salamana leikkimään. Ne kun eivät leikkiä oikein ymmärrä. 

Asiat siis luistavat varsin mukavasti uudessa kodissa kaikin puolin, tosin Feran ja Mojiton elotyyliin on tullut pieni muutos; ne eivät suinkaan vilistä vapaana koko asunnossa öitä päiviä, vaan tällaisessa ympäristössä on turvauduttava frettihuoneeseen. Huoneesta on rajattu playpenillä osa tytöille, sillä tuo huone on toiminut ns. välihuoneena jonka kahta ovea käytetään taukoamatta. Lisäksi muuhun taloon kuin minun ja veljieni huoneisiin johtava ovi on aivan kuistin oven vieressää - joka siis kesäisin varsinkin on käytännössä aina auki. Näin vältytään vanhojen kissojen häiriköimiseltä, sekä kadonnut fretti -ilmoitusten liimailemiselta tolppiin! Misjasta on kehkeytynyt hyvää vauhtia ulkokissa (siis pitkän narun päässä), ja frettejä viedään lenkille ja ulos peuhaamaan päivittäin. Jonkinlaista passivoitumista tämän suhteen tulee tuleva frettitarha varmasti aiheuttamaan, mutten silti tietenkään jätä tyttöjen ulkoiluttamista missään nimessä kokonaan. Niin, ja pahoittelen kuvien vähäisyyttä! Kuvaaminen on ollut ikävä kyllä jonkin aikaa poissa laskuista kameralleni käyneen onnettomuuden vuoksi (toivottavaasti äitini ei lue tätä!), mutta tuo oikeastaan työnsi valokuvaamistani vain eteenpäin, ja kohta jatketaan hitusen paremmalla kalustolla. Myös jo kuukausia lupailleeni arvonta on kirjoittamattomuuden vuoksi jäänyt toistaiseksi pitämättä, vaikka lukijaluku täyttyi jo kuukausia sitten. Kunhan saan kohta kamerani taas käyttöön, saan kuvattua arvonnan palkinnon ja se voidaan pitää! :) Olen myöskin pitkästä aikaa löytänyt aikaa luovuudelleni, ja piristystä päivääni ja tuntemuksiini ovat rakkaiden lemmikkieni lisäksi tuonut jo pitkäaikainen intohimoni, maalaus. Mikään ei voita sitä, kun nostat kuulokkeet korville, levität maalisi ja paperin lattialle ja piirrät siveltimellä mitä mieleen tulee. Maisemia, ihmisiä, frettejä, mitä tahansa. Ehkäpä ei mene kuin pari vuotta kun saan omat taidesivustoni pystyyn. :)

Pet Expon tunnelmia jälkikäteen

Tässä postauksessa huijaan vähän; säädän julkaisuaikaa taaksepäin lähemmäs tapahtuman ajankohtaa, vaikka itse teksti onkin kirjoitettu myöhemmin. Olimme siis tyttöjen kanssa Pet Expo -lemmikkimessuilla 27. ja 28.4 esittelemässä frettejä Pääkaupunkiseudun fretit ry:n toimesta monien muiden frettien, ja muutaman fretinomistajan kanssa. Frettiosaston aitaus ja fregilityrata (frettiagility) sijaitsivat koirien kanssa samassa hallissa, nurkassa, jonne pääsikin mukavasti vähän joka suunnasta. 

Paikalla olleiden frettien lukumäärää en kuollaksenikaan muista, mutta välillä frettejä oli enemmän, toisinaan taas vain muutama. Frettiläiset tulivat onneksi hyvin toimeen keskenään määrästä huolimatta ja suuremmilta kärhämiltä vältyttiin, joskin kyllä Mojiton niska oli tapahtuman jälkeen aika ruvella. Onneksi näätäsillä oli kuitenkin jos jonkinlaista härpäkettä aitauksessaan toistensa seuran lisäksi, ettei tekeminen loppunut kesken. Ja innokkaista silittelijöistä puhumattakaan, välillä osastolla oli huima vilinä ja väenpaljous, kun taas silloin tällöin oli aivan hiljaista. Ferasta sain taas olla ylpeä, sillä neiti roikkui sylissäni vaikka kuinka kauan ihmettelijöiden ja ihailijoiden siliteltävänä, syliteltävänä ja kosketeltavana - en ehtinyt edes laskea välissä maahan! Jossakin vaiheessa tosin, neiti hermostui pitkään jatkuneeseen huomioon ja päätti näykkäistä erästä silittelijää, jolloin minäkin ymmärsin että väsymys alkaa painaa ja alas olisi päästävä. Fera pääsi nukkumaan "rankan" sylissälötköttelyn päätteeksi. Mojitoa en ihan niin huolettomasti olisikaan uskaltanut pitää esillä pienten lasten ja muiden kiinnostuneiden siliteltävänä, sillä tämä neitihän olisi aivan varmasti puraissut jotakuta. Ja Mojiton leukavoimat tuntien, olisi siinä aikuisellakin ihmisellä ollut huuleen puremisen aihetta, joten entäs sitten metrinpituisilla lapsilla? Tästä syystä Mojito sai nauttia huomion keskipisteenä olemisesta vain ollessaan väsynyt, jolloin se roikkui sylissäni puolinukuksissa. Lasten annoin silittää neitiä selästä, kun tämä oli pää minuun päin, sillä en tietenkään halunnut käyvän ikäviä kommelluksia! 

Messuilla oli eläimiä aivan tuhottomasti, koiria, kissoja, lintuja, kaneja, matelijoita, kaloja, jyrsijöitä... Ikäväkseni en tajunnut käydä oikein kuvailemassa frettiosaston ulkopuolella, ja minua jäikin harmittamaan aivan vietävästi se, etten kertaakaan käynyt kissapuolella! Ensi kerralla en kyllä missään nimessä tee samaa virhettä, vaan tallustan kamera kaulassa kissahalliin kuvailemaan, kyllä ne fretit siellä pärjäävät ilman minuakin! Ja sitten pieneen pahoittelun aiheeseen, nimittäin kuviin. Oman kamerani oltua.. ei-käytettävissä, minulla oli käytössä lainakamera kämppikseni äidiltä. Ja kyseinen kamera oli muistaakseni vuosimallia 2005 oleva järjestelmäkamera, jota en todellakaan osannut käyttää. Megapikseleitäkin oli vain muutama, sillä ammattikuvaajahan antaa tietenkin lainaan kaikkein huonoimman kameransa - näin minäkin tekisin. Suurin osa kuvista oli käyttökelvotonta suttua, mutta muutamat olosuhteisiin nähden kuitenkin suhteellisen siedettäviä (eli siis suhteettoman hirveitä), sillä niistä saa edes jotakin selvää. Yritin hieman terävöitellä kuvia koneella, mutta jos ei ole mitään terävöitettävää, on vaikea terävöittää. Ja lisäksi kohinan määrä kuvissa on huomattava, onneksi enää ikinä ei tarvitse kuvata tuollaisella ikälopulla kameralla! :)

Paikalle oli kaikeksi onneksi kasattu frettien oma agilityratakin, ja frettien kesken järjestettiin pienet kilpailut. Feran kanssa en ehtinyt ikävä kyllä kokeilemaan kumpanakaan päivänä, sillä oli aikaa juosta  kävellä rata läpi vain yhden fretin kanssa. Tiesin Feran kieltäytyvän moisesta toihusta, joten en yrittänytkään houkutella neitiä radan läpi minkään herkkujen tai vinkulelujen kanssa. Feraa kun ei herkut pahemmin kiinnosta ja vinkulelukaan tuskin saisi tätä omapäistä neitiä tanssahtelemaan pillini mukaan. Fera olisi ollut se nopeampi fretti, mutta Mojito on paljon helpommin vietävissä. Näin ollen siis läpäisimme radan molempina päivinä Mojiton kanssa Nutriplus-tuubin avulla, joka oli koko matkan korkeintaan muutaman sentin päässä Mojiton kuonosta. Kieli lipitti siis koko radan, mutta pääsimme kuitenkin läpi hitaasti, mutta varmasti! Aikamme oli sitten sellaiset yli 8 minuuttia, kun Mojiton sisko voitti kipittämällä ajan 27 sekunnissa! Oli kuitenkin mukava päästä kokeilemaan fregilityä, ja suunnitelmissa onkin rakentaa tytöille jossakin vaiheessa oma agilityrata! Se taitaa kuitenkin jäädä vasta ensi kesään, sillä tämän kesän urakkana on ulkotarha takapihallemme!

Fregilityrata

Muistakaa siis, että näiden kuvien tarkoituksena on vain antaa kuvaa tapahtumasta, ne eivät siis yritä olla minkäänlaista taiteellista ilmaisua..! 

Vauvakuumetta näköjään muillakin...

En ole voinut olla huomaamatta, että Fera on alkanut käyttäytymään todella kummallisesti lähiaikoina. Sitä ei todellakaan voi olla huomaamatta. Saman tyylistä käytöstä kuin kiimassa olevalla naaraalla nyt voikin olla, mutta on se kumma kun Feran kiimahan nyt oli ja meni ajat sitten. Tosiaan, syylliset ovat tuossa:

Fera on näitä kahta pehmolelua nyt kantanut mukanaan melkein kaksi viikkoa, siis tosiaankin kantanut mukanaan ihan koko ajan, tietenkin vain yhtä kerrallaan. Huomasin tuon toki, ja ei siinä mitään, ajattelin, kantakoot vain lelua mukanaan jos haluaa vaikkei se yhtään Feran tapaista olekaan kun neiti on tällaista hieman vakavampaa sorttia joka harvemmin intoutuu leikkimään leluillaan. Eräänä päivänä Fera oli ottanut tuon valkoisen pupun mukaansa parvekkeelle, ja vienyt sen siellä sijaitsevaan "pesään" eli pieneen peittoon/mikälie onkaan, johon tytöt ovat tehneet reiän jotta sen sisään pääsee. Siellä Fera tykkääkin nukkua kun ulkona ei enää ole kylmäkään. Illalla Fera oli tyytyväisesti nukkumassa sisällä tuolla nurkassa, joka ennen oli Mojiton nurkkaus mutta nykyään se on lähinnä Feran pesä. Kesken rauhallisten unien Fera yhtäkkiä heräsi, juoksi parvekkeen oven eteen ja odotti siinä niin kauan kunnes joku sen avaisi. Ja tietenkin katseli aina hätäisen näköinen katse ilmeellään minua kun kävelin ohi enkä avannut ovea. Sitten kun ovi avattiin, Fera kipitti äkkiä parvekkeelle ja tuli sieltä viidessä sekunnissa ulos pupu suussaan, ja vilisti patterin alustaa pitkin pesäänsä asettelemaan pupun lämpimään vilttien alle ja meni takaisin nukkumaan. Hölmistyin koko jutusta aivan vietävästi ja repesin nauruun, raukka oli ihan hädissään kun pupu-parka olikin unohtunut partsille kylmään. 

Tämän jälkeen olen kiinnittänyt huomiota siihen, että neiti ottaa joko pupun tai tuon keltaisen hiiren - tai molemmat - joka kerta mukaan kun menee ulos. Ja tuo ne sitten kiltisti takaisin sisälle pesään kun tulee itse sisälle (jos muistaa, jos jompikumpi unohtuu parvekkeelle peiton sisään on hätä kädessä). Tänään viimeksi kävin hakemassa Feran ulkoa sen peiton sisästä, joka olikin oikein kodikkaan oloinen pesä, ja viime kädessä kun olin Feraa nostamassa nappasi se hampaisiinsa hiirivauvansa. Huomasin taas myös pupun olevan siellä, vaikken ymmärrä missä vaiheessa se on sen sinne vienyt, mutta nappasin sen mukaan sisälle ja vein koko konkkaronkan keittiöön. Fera yritti lähteä keittiöstä viemään vauvojaan hampaissaan olkkarin nurkassa sijaitsevaan pesään, mutta estin neitiä pari kertaa jalalla pääsemästä ovesta, ja Ferahan alkoi hädissään ja levottomasti juosta ympyrää pehmolelu hampaissaan yrittäen viedä sitä pesäänsä kunnes suljin oven, jota piti hetken aikaa sitten raapia. En tosiaan unohda sitä katsetta joka Feran kasvoilla oli. Hetken rauhoituttuaan se vei pehmolelut sitten keittiön lattialla sijaitsevaan petiin ja asetteli ne pyyhkeen alle, asettui siihen itse makaamaan viereen ja alkoi pestä niitä! Kokoajan menee homma oudommaksi, mutta ainakin sain siivota rauhassa kun telkesin tytöt lattianpesun ajaksi keittiöön.

Ja tosiaan, meillähän ei tällä hetkellä ole verhoja ikkunassa ollenkaan, koska ne on revitty siitä irti. En minä siis, vaan... Jep, ihmettelin pitkään kun Fera on jo kauemmin repinyt verhoja ja hyppinyt niihin, ja nyt se vihdoin sai revittyä ne irti, ja vei ne pesäänsä! Oikein kovalla työllä ja tuskalla neiti raahasi hampaissaan verhoja patterin alta menevää reittiä pesän 10x15cm kokoiselle oviaukolle, josta oli vielä suurempi työ ja tuska saada verhot läpi, mutta nytpähän on sitten pesä sisustettu uuteen uskoon... En nyt sitten hennonut takavarikoida verhoja vielä, kun kuitenkin uudet laitetaan ikkunaan mutta perkele jos niitä uusia ja kalliita verhoja alkaa repimään.. :D 

On se ihmeellistä mitä Feran päässä liikkuu, mutta siellä se on taas pesässä hoivaamassa pienokaisiaan.. Kaipa se kohta menee ohi, mutta ihmettelen kyllä mikä on tuon käytöksen laukaissut, vaikka Fera onkin jo Mojiton tulosta saakka "yrittänyt" olla se aikuinen ja vakava talossa. En nyt oikein tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, mutta sainpahan ainakin otettuja tytöistä kuvia tänään. 

Kuvastahan nyt ei näy, mutta Fera on tuossa asettelemassa vauvojaan tuonne pyyhkeen alle lämpimään...

Mojitokaan ei säästy Feralta, vaan löytää Feran aina päältään nukkumasta, tai pesemästä niskaansa. Mojito taitaakin olla tähän hieman kyllästynyt, sillä se on pari kertaa juossut kiireen vilkkaa Feran ihmevimmaa karkuun ärsyyntyneenä.

Siinä ne ovat, yhdessä kasassa kaikki kolme Feran alla, joskaan pentueen ainoa erilainen, eli keltainen hiiri ei näy Feran alta. Siis jos eroksi ei lasketa sitä että toinen valkoisista on pupu ja toinen fretti. Ja sitten vielä tietenkin se ettei toisessa paljoa eloa ole.. :D

Koska tässä postauksessa ei mitään kovinkaan rationaalista ideaa muutenkaan ole, loppuun vielä pieni kevennys; varpaat maistuvat hyvältä!

Kevään pentukuumeilua

Keväisinhän se aika on, nimittäin se aika kun fretinpentuja syntyy ympäri maailmaa ja suloisempiakin suloisempia vauvakuvia putkahtelee joka puolelle. Meilläkin on perheenlisäystä frettirintamalla tänäkin vuonna suunnitelmissa, ja toivonkin että kaikki menee suunnitelmien mukaan ja saan yhden poikafrettivauvelin tänne elämäämme ihastuttamaan ja vihastuttamaan. Sitten taitaakin tämän talon eläinkiintiö olla täynnä toistaiseksi kunnes saa isomman asunnon, sillä tänne alle 40 neliön asuntoon neljä karvakasaa on mielestäni aivan tarpeeksi, vajaa kymmenen neliömetriä per naama. Suuremmalla eläintarhalla alkaisi jo tulemaan hieman ahdasta kun meitä ihmisiäkin on kaksi.

Jännityksellähän tässä odotellaan, sillä noin neljän viikon kuluttua pentujen pitäisi syntyä jos astutus on onnistunut. Toivotaan siis että astutus on onnistunut ja kyseinen upea frettinaaras odottaa pentuja. Tällä erää en tarkemmin vielä pennun alkuperää kerro, mutta kyseessä on yhdistelmä, jonka urosta olen jo sen syntymävuodesta asti kuolannut ja päättänyt että joskus tulen tämän upean uroksen pennun itsellenikin hankkimaan. Naaras on samaa värisävyä kyseisen uroksen kanssa joten on varmaa, että oikean värisiä pentuja kyllä syntyy, kunhan vain tulee oikeaa sukupuoltakin. Tänä vuonna tuskin siis tulee käymään kuten viime vuonna, kun olin odottanut toista suklaanaaraspentua eräästä todella halutusta pentueesta, mutta koko pentue olikin "väärää" väriä. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen että niin kävi sillä näin päädyin ihanan, mutta hieman urpon Mojitoni omistajaksi. Olen jo pidemmän aikaa ollut vähän pentufiiliksissä, mutta odotusta on kyllä vielä luvassa, varsinkin kun vielä ei ole varmaa odottaako naaras pentuja. 

Saisi tämä kevät kyllä edetä hieman nopeammin, meillä pölisee edelleen koko kämppä karvoista, ja juuri vähän aikaa sitten pestyt frettien pedit ovat taas jo aivan karvoitettuja. Taitaakin siis olla viikonloppuna taas pyykkipäivä, mahdollisesti jo vähän aiemminkin kun en ole tässä jaksossa ollut koulussa joten tämä viikko on ainakin viellä lomaa. Minulla onkin lähiaikoina pyörinyt päässäni suuria suunnitelmia asuntomme ilmeen muuttamiseksi, ja olenkin tässä laskeskellut hieman mitä sisustamiseen tuleekaan rahaa menemään. Ensimmäiseksi meille tulee uusi jääkaappi-pakastin, jossa onkin sitten elukoidenkin ruoille enemmän tilaa kuin nykyisessä säälittävässä pakastelokerossa jota pitää täyttää ainakin kolme kertaa kuukaudessa. Tosin voipi olla että kannattaisi hankkia erillinen arkkupakastinkin nyt eläinmäärän lisääntyessä, mutta tuo ei onneksi ole viellä kiireellinen hankinta. Uusia verhoja olen jo metsästänyt useamman viikon, sillä vaikka kyseinen kuosi on tunnettu ei juuri haluamaani väriä enää oikein kaupoissa myydä sillä se on parin vuoden takaisesta mallistosta. Olen kuitenkin päättänyt ahkerasti haluamiani verhoja metsästää ja kun sellaiset toivottavasti lähiaikoina onnistun käsiini hankkimaan, laitan tänne kyllä kuvan. Lisäksi hankintalistalla olisi kirjahyllyä, uutta tv-tasoa ja vaikka mitä muuta. Katsotaan nyt minne kaikkialle tässä kuun vaihteessa repeän, mutta jotakin muutosta asuntoon on kuitenkin tulossa. Voisinpa tehdä tänne blogiinkin sitten vaikkapa postauksen jossa esittelen pienen mutta kodikkaan asuntomme, kunhan saan ensin hieman sisustettua ja odotettua että lumet sulaa pois jotta saan siivottua parvekkeen ja laitettua frettien kesäuimahallin sinne taas pystyyn. :D

Myös blogiin on tulossa pieni kevätsiivous, ja sekä ulkoasua että sisältöä hieman siistitään (mitään postauksia ei tietenkään poisteta), sivupalkinkin sisältöä hieman uusitaan ja muunmuassa tunnistelista tulee lukijoiden käytettäväksi. 

Fera on aika pitkälti jo karvansa pudottanut ja kasvattaa hyvää vauhtia uutta kesälookkiaan kuntoon, mutta hieman hitaanpuoleinen Mojito on vielä hieman vaiheessa. Kuitenkin hyvässä vaiheessa siinä mielessä että edes jotakin on alkanut vihdoin tapahtua, mutta kyseessä onkin se kaikkein painajaismaisin vaihe jolloin karvaa lähtee enemmän kuin tuon kokoisesta eläimestä voisi uskoa edes lähtevän. Pari kertaa olen melkein nyrkin kokoisen karvapallon saanut irti harjailtua, mutta muutos ei silti kovin silminnähtävä ole. Onneksi kohta Mojitokin tiputtaa likaisen talviturkkinsa kokonaan pois ja kasvattaa tilalle toivon mukaan täysin puhtaan ja valkoisen turkin, sillä vaikka neiti on jo pidemmän aikaa ollut pesua vailla en sitä ole viitsinyt pestä koska en halua turhaan kuitenkaan ihoa rasittaa, olen vain odottanut luonnon hoitavan tehtävänsä. Mojito on nimittäin tosiaankin ollut sanan kirjaimellisessa muodossa likainen. Sen siitä saa kun vie albiinofrettiä ulos kaivelemaan ihanan rusehtavanharmahtavia lumikasoja. Sen suuremmitta puheitta loppuihin kuviin jotka tuossa juuri äsken räpsin kun tajusin ettei kamerassa ole yhtään uusia kuvia. :)

Pidin Mojiton kanssa pienehköt kuvaussessiot Moiskun omassa nurkkauksessa jossa Ferakin on alkanut aika paljon aikaa viettämään. Kuvailin tyytyväisenä Mojitoa vaikka kuinka pitkään kunnes yhtäkkiä odottamatta Ferakin työnsi päänsä tuon pinkin pyyhkeen alta esiin. Olin ollut autuaan tietämätön koko Feran olinpaikasta vaikka se oli siellä koko ajan ollut.. :D