Tammerferret 2014 näyttely

Tästä näyttelyreissusta ei voi kyllä sanoa muuta kuin että huh mikä reissu! Tähän mennessä elämäni hirvein ja kamalin näyttelyreissu. Näyttelyn järjestelythän oli toki hoidettu hienosti, eikä siinä itsessään ollut mitään vikaa. Kiitokset siis Tammerferretin järjestäjille! Kuten nimestä voi päätellä, järjestettiin näyttely Tampereella, Hervannassa lauantaina 14. kesäkuuta. Fretikapasiteetti oli 70 frettiä ja tuomarina toimi Hannah Munkhammar Ruotsista. 

Edellisenä päivänä minun oli tarkoitus laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, mutta tottakai matkaan tuli viivästyksiä. Pääsimme ystäväni Alinan kanssa meille vasta illalla käytyämme ruokkimassa hänen kissansa ja kaninsa sekä siivoamassa niiden jäljet. Herätys oli aamuneljältä, mutta kuinka ollakaan etten kerennyt menemään nukkumaan ollenkaan! Neljän maissa pesin nämä hapsuturkkiset frettini, ja laittelin kiireellä loput tavarat kasaan näyttelyä varten. Koska tällä kertaa ei ollut kyytiä saatavilla, olimme päättäneet tulla julkisilla. Junaan ehtiäksemme meidän piti kävellä bussipysäkille noin kolmen kilometrin matka. Ei siinä mitään, mutta hirveässä kiireessä, sillä kävelymatkan alkupuolella tavaroiden alta hajosi vetokärry, joten jouduimme kantamaan kaikki näyttelytavarat käsin. Frettien näyttelyaitaus, painoltaan noin 10 kiloa, kantokoppa sekä kassi jossa on loput tavarat. Sekä tottakai minulla oli selässä reppu joka painoi niin paljon että välillä teki mieli vain luhistua sen alle. Jo muiden tavaroiden kantaminenhan oli ihan täysin toivotonta, eikä tuollaista lastia pitäisi ikinä joutua kenenkään mielestäni kantamaan.

Ehdittiin kuitenkin bussiin ja junaan, itse junamatka olikin kaikkein rennoin osuus koko reissusta, ja ihanasti saimme onneksi Tampereen asemalta kyydin näyttelypaikalle (Kiitos Kati!), jottei tarvinnut alkaa leikkiä vieraan kaupungin bussiliikenteen kanssa. Tottakai tässä automatkalla vielä sattui pieni vastoinkäyminen, nimittäin autossa pahoinvoiva fretti. Mojito oksensi kantokoppaan juuri ennenkuin olimme perillä. Siitä sitten perillepäästyä pesemään fretit vessan lavuaarissa.. Mojitollahan oli kaiken lisäksi kiima, sillä neidin viime vuonna laitetu implantin vaikutus lakkasi jä kävin nakkaamassa uuden niskaan viikko ennen näyttelyä. Pientä hämmennystä silti aiheutti, että implantoitujen naaraiden luokassa on fretti jolla on kiima.

Päivä meni, yllätys yllätys, väsyneesti. Varsinkin loppupäivästä tuntui jo siltä, että on varsin totta että yksi nukkumaton yö vastaa noin promillen humalatilaa. Piilolinssien käyttäjällä on myös se huono puoli, että pitkän valveillaoloajan jälkeen linssit tuntuvat menevän vähän sumeiksi, eikä minulla tietenkään sitten ollut vaihtoyksilöitä tai laseja mukana, sekin vielä. 

Koko päivän suurin järkytys kuitenki tuli, kun hain tyttöjen arvostelulaput. Noh, ensinnäkin sain tietää Mojitolta puuttuvan synnynnäisesti yhden hampaan, mutta ei siinä mitään. Järkytys tuli Feran lappua lukiessa, kohdassa "hampaiden kunto". Poikennut kulmahammas. Siis toistan, poikennut kulmahammas!! En vain voinut sille mitään, mutta törkeän väsymyksen ja tämän tiedon nujerrettua minut en voinut muuta kuin alkaa itkemään hysteerisesti. Siis poikennut kulmahammas. Feralla. Kulmahammas. Katki. Poikki. Se miltä olen frettejäni yrittänyt suojella koko niiden elämän on tapahtunut toiselle. Juuri tästä syystä olen yleensä käyttänyt näyttelyreissuilla kevythäkkiä tai kantolaukkua metallikalterisen kopan sijasta. Onneksi kuitenkin tarkemmin hammasta tutkittuani pystyin rauhoittumaan; se ei ole oikeasti poikki, vaan kärjestä puuttuu ihan pieni palanen. Sain siis mielenrauhan asian suhteen, vaikka eläinlääkäriaika hampaiden hoitoon Feraa odottaakin. Tästä sitten myöhemmin kuitenkin lisää omassa postauksessaan.

Kotimatkan junasekoiluista ja säätämisistä ei sitten mainintaakaan, mutta sen sanon että koko reissu oli kyllä niin surullinen koominen ettei kotiinpäästyään enää voinut muuta kuin nauraa, vaikka matkan varrella nauramisen sijasta olisi tosiaan tehnyt kyllä mieli itkeä. Seuraava näyttelyreissu hoidetaan sitten kyllä täysin eri tavalla.

Ps. Rakastuin näihin kahteen alimpaan söpöläiseen (viimeiset kolme kuvaa, muistaakseni kaksi alinta ovat nimittäin eri fretistä kuin ylempi)! Aivan uskomattoman nättejä ja kauniita, varsinkin ylempi, ja alempi sulatti sydämeni söpöllä hännänheilutuksellaan. Neiti heilutti häntäänsä aina syliin halutessaan! Harmi ettei hännänheilutusta saa ilmenemään kuvista!

Mojito 2v! ♥

Tänään on taas vuorostaan rakkaan hölmöläislapseni Mojiton syntymäpäivä. Mojito on tämän kahden vuoden kasvanut upeaksi ja kauniiksi, mutta suurikokoiseksi ja vankkarakenteiseksi nuoreksi frettineidiksi. Mojiton pentuaikahan oli erilaista kuin normaalisti kahdesta kohdasta murtuneen takajalan vuoksi. Tästä syystä Mojito olikin kasvattajan luona pidempään ennen luovutusta. Varmuuttahan jalan korjaantumisesta täysin normaaliksi ei ollut, mutta enhän voinut jättää raasua sinne toista kotia odottamaan. Alunperinhän minulle oli siis tulossa pentu toisesta pentueesta, mutta olen kyllä niin hyvilläni että kasvattaja kysyi minulta voisinko ottaa Mojiton. Joka tapauksessa olisin myöhemmin halunnut Mojiton emolta pennun, ja olenkin enemmän kuin hyvilläni että sain juuri Mojiton. 

Mojiton jalka tosiaan parantui kokonaan, mutta neiti on pentuajan harjoituksen puutteesta johtuen ollut aina paljon kömpelömpi ja hitaampi kuin muut fretit. Raukkahan ei ennen osannut kiivetä edes sohvalle, jonne Fera taas hyppäsi kuin heittämällä. Mojito on kuitenkin ajan myötä ketteröitynyt aivan huimasti. Suurin vaikutus tähän on varmasti ollut erittäin ahkera ulkoilumme ja liikkumisemme. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että Mojito tuli juuri meille, sillä kodissa jossa se olisi saanut paljon vähemmän liikuntaa se ei varmasti olisi koskaan kehittynytkään yhtä paljoa. Liikumme frettien kanssa ulkona kuitenkin keskimääräisesti todella paljon enemmän kuin keskiverto-omistaja, eli suurin osa fretinomistajista. 

Mojito on ollut pennusta asti uskomattoman kiltti ja hoivaavaluonteinen, eikä se pentunakaan meille tullessaan koskaan purrut minua (viallinen fretti selvästi kun ei edes pentuna pure :D). Vierasvarma Mojito ei kuitenkaan ole, joten sitä en mielelläni tapahtumissa ventovieraille anna käsiteltäväksi. Kotona vieraat voivat toki pitää neitiä sylissä, mutta naaman lähelle sitä ei pidä päästää sillä silloin tulee kyllä hampaasta. Isot synttärionnittelut Mojitolle herkkulastillisen kera, toivottavasti meillä on vielä vuosia ja vuosia edessä yhdessä! ♥

PetExpo -lemmikkimessut 12.4

La-su 12.4-13.4 järjestettiin Helsingin messukeskuksessa PetExpo-lemmikkimessut, joissa olin lauantaipäivän frettien esittelijänä Pääkaupunkiseudun fretit ry:n toimesta. Sunnuntaiksi en päässyt paikalle, sillä samalle viikonlopulle oli tottakai osunut eräs toinenkin tapahtuma, joka kesti lauantai-illasta sunnuntaiaamuun. Ehdin kuitenkin hyvin molempiin, ja messutkin sai hyvin katsastettua lauantaina. Aamulla pakkasin fretit mukaan, ja lähdettiin ajamaan kohti messukeskusta, jossa olin noin puoli kymmenen maissa. Perillä kuitenkin tajusin unohtaneeni kameran kotiin, joten messujen alkupuoliskolta ei ole kuvia. Ei hätää, sillä ihana ystäväni Alina oli tulossa messuille perässä, ja teki matkalla pienen koukkauksen meidän kautta. Sain siis kameran sittenkin, joten messuilta löytyy kasa kuvia. Täysin ongelmattomasti tämä ei sittenkään mennyt, sillä loppupäivästä objektiivistani hajosi tarkennus. 

Messujen ideahan on siis, että paikalla on mahdollisimman paljon erilaisia eläimiä joihin kävijät voivat tutustua. Eläimet ovat paikalla lemmikkiyhdistyksien toimesta, joiden jäsenet toimivat näytteilleasettajina. Kissa- ja koirapuolella messujen yhteydessä järjestetään näyttelyt, joihin toiminta näiden osalta pitkälti keskittyykin. Myös kaneilla oli estehyppykilpailut. Freteillä messujen ohjelmistoon on yleensä kuulunut fregility- eli frettiagilitykisat, kuten nytkin. Tällä kertaa fregility oli sunnuntain ohjelmistossa, joten emme päässeet tyttöjen kanssa siihen osallistumaan. Uutena juttuna lauantaille oltiin kuitenkin järjätty frettien 'Hupishow', jossa palkintoja jaettiin muunmuassa titteleille pisin häntä, pehmoisin turkis, paksuin pimu ja niin edelleen. Ja ei, kaikkien yllätykseksi Mojito ei ollut paksuin pimu. Painavin varmasti, mutta ei paksuin. Mojito on tätä nykyä todella timmissä kunnossa, joten ihan ansaitusti meni tämä titteli jollekin muulle. Vieraiden sylissä olemista vihaavana ja vakiona rimpuilevana frettinä Mojito kuitenkin sai erittäin ansaitusti tittelin Kilari-Kaisa, eli toisinsanoen tuomareiden käsittelyssä kaikkein hirvein naarasfretti. 

Päivän hirveimmät fretit; Kilari-Kaisa & Räyhä-Reino
Kuva © Saara Liiman 

Ihana Wilma-neiti, joka kaappasi Hupishow'ssa itselleen naaraiden tittelit Pyörein Pimu,
Pisin Häntä, Viehkein Viekottelija sekä Veikein Virne.

Muuten yhdistyksen ja sen jäsenien tarkoituksena messuilla on esitellä yleisölle frettejä. Kertoa niistä, vastailla kävijöiden kysymyksiin kaikesta fretteihin liittyen ja tosiaan sananmukaisesti esitellä niitä. Nostella niitä yhteisaitauksesta katsottavaksi, siliteltäväksi ja syliteltäväksi. Tällaiset päivät ovat freteille kuitenkin stressaavia, kun on paljon hälinää ja tuntemattomia ihmisiä sekä frettejä ympärillä. Itse pelaan aina varman päälle, ja annan Feran olla silitysten ja sylissä pitämisen kohteena. Mojito, kuten yllä jo todettu ei pidä sylissä olemisesta. Varsinkaan tuntemattomien sylissä olemisesta ja saattaa purra herkemmin. Kuitenkin viime vuoden messuilla Ferakin ärsyyntyi loputtomasta kiertopalkintona olemisesta, ja näykkäisi erästä silittäjää. Joten tällaisten tapahtumien stressi saattaa vaikuttaa siihen kaikkein kilteimpään ja tuntemattomien ihmisten kanssa varmimpaankin frettiin. 

Päivä menikin oikein mukavasti niin frettiosastolla kuin muitakin osastoja kierrellessä. Viime vuonna allekirjoittaneelta jäi kokonaan väliin muiden osastojen katsastaminen frettiosaston vilinän vuoksi, joten tällä kertaa korjasin asian kiertelemällä koko hallin läpi! Varsinkin kissaosastoa tuli kuvattua ahkerasti, ennenkuin tosiaan aiemmin mainittu ikävä objektiivin hajoaminen tapahtui. Messuilla kannattaa myös ehdottomasti lemmikinomistajana käydä katsastamassa myyntipisteet, sillä niissä voi olla löytöjä. Omalla kohdallani oli ainakin hyvä, että käteistä piti säästää myöhempäänkin tapahtumaan, sillä muuten olisin todennäköisesti tyhjentänyt lompakkoni näihin myyntipisteisiin ja kaikkeen ihanan turhan käytännölliseen mitä niistä löytyikään (ja mistä frettihuoneen hyllyt jo muutenkin notkuvat). Tässä vielä muutama kissakuva messuilta!

Ensi kevääseen siis, seuraavia lemmikkimessuja odotellessa, toivottavasti!

Fera 2 vuotta! ♥

Freteistä keskimmäiseni, upea ja rakas suklaatyttöni Fera juhlii tänään jo kaksivuotissynttäreitään. Fera on näiden kahden vuoden aikana kasvanut pienestä ja iloisesta karvapallerosta fiksu, uskomattoman kaunis, kiltti sekä itsenäinen, reipas ja aktiivinen frettineiti. Fera on freteistäni se, jonka uskallan antaa lapsienkin siliteltäväksi ja jonka kanssa on aina ollut ilo harrastaa. Fera on todella fiksu ja päättäväinen nuori neiti, joka tietää mitä tekee. Parasta Feran kanssa on pitkien lenkkien ja vauhdikkaiden fregility-treenien lisäksi ne hetket, kun tyttö luottavaisesti käpertyy yöllä kainaloon nukkumaan tai pusuttelee omistajansa melkein puhki asti! Fera vastaa kaikkia toiveitani ja odotuksiani hänestä ja paljon enemmänkin! Synttäreidensä kunniaksi Fera saa tietenkin läjäpäin hellyydenosoituksia herkkuja unohtamatta. Hyvää syntymäpäivää Feralle ja Feran sisaruksille! Toivottavasti tulemme viettämään vielä monia, monia synttäreitä Feran kunniaksi! ♥

Rakastan sinua ikuisesti Fera ♥

Keväiset frettikuulumiset

Eipäs sitten olleetkaan viimeiset lumiset kuvat nuo edellisen frettikuvapostauksen kuvat, ei, mutta tällä kertaa laitetaan nyt kuitenkin niitä lumettomana aikana otettuja kuvia. Aika hyvää vauhtia nuo tuolla nytkin näyttää auringon noustua sulavan, joten toivotaan ettei lisää olisi enää tulossa! 

Meillä freteillä on nykyään lenkkeillessämme jokin kummallinen tapa kiskoa kotiin päin, ja tapa onkin alkanut jo kehkeytyä häiritseväksikin. Mikäli haluan kävellä frettieni kanssa kunnollisen ja pitkän lenkin ilman, että joudumme kääntymään kohti kotia kesken kaiken, joudun hieman kikkailemaan. Täytyy nimittäin välttää kaikki risteyksiä, jotka vievät meidän kotitiellemme, sekä mahdollisesti myös risteyksiä jotka johtavat risteykseen tielle, joka johtaa risteyksestä tiellemme... No, tilanne ei onneksi ihan näin paha kuitenkaan ole miltä kuulostaa, mutta nyt talvella tosiaan on tällainen tapa kehittynyt, että suoraan kotiin pitäisi päästä. Esimerkkinä otan fretit iltamyöhään mukaan kun lähden saattamaan kaveria vajaan puolen kilometrin päässä olevalle bussipysäkille kentän läpi. Yritän kääntyä kiertämään korttelia ja menemään eri reittiä kotiin, mutta ei. Neidit jäätyvät paikalleen mielenosoituksena siitä, että halutaan mennä kentän läpi suoraan kotiin. Viimeksi onneksi kuitenkin onnistuin huijaamaan ne kävelemään porttimme ohi (luulivat varmaan että menemme takapihan kautta kuusiaidan raosta), ja saimme kierrettyä kylmänä pakkasiltana viellä korttelin ennen kotiinmenoa. Eihän toki lenkkien pidä olla aina mitään tunnin mittaisia kävely- tai juoksulenkkejä, ne voivat olla myös vain haistelua, kaivelua ja muuta nyhväystä tai lyhyempiä. Mutta jos fretit selvästi ovat innoissaan ulkona olemisesta ja silti pyrkivät juoksemaan vain suoraan kotiin, niin on kyllä kummallista. Ne eivät haluaisi edes kivan takia poistua mukavuusalueeltaan. Nyt lähdetäänkin tätä vyyhteä purkamaan ennenkuin käytös vakiintuu toistuvaksi, jolloin kivat ulkoiluhetkemme muuttuisivatkin vain 15 minuutin hätäisiksi pikkulenkeiksi.

Kissakuulumisista sen verran, että tilanne on edelleen kolmen kissamme kanssa sama. Misja elelee täällä minun, frettieni ja veljeni kanssa samalla puolella taloa ja vanhukset toisella puolella. Kovasti Misja haluaisi myös päästä olkkariin ja keittiöön mutta se ei onnistu ellei kissavanhukset ole ulkoilemassa. Misja itse pääsee kyllä säävarauksella päivittäin ulos, ja nyt on pikkuhiljaa lenkkeilynkin opettelu alkanut onnistumaan visuaalisista ärsykkeistä huolimatta (niin, niille lukijoille jotka ette tienneet Misja on kuuro, jote se reagoi jokaikiseen visuaaliseen ärsykkeeseen näkökentässään. Pienikin liike on suuri ärsyke). Ollaan Misjan kanssa myös harjoiteltu joitakin temppuja, ja niistä ehkä onkin joskus tulossa videota tänne blogiinkin! 

Nyt kuitenkin suurin progressio on totuttaa kissat taas toisiinsa (tai siis, tämä nuori kolli siihen että muiden kissojen annetaan olla rauhassa). Totuttelu alkaakin heti, kun Misja viikon päästä leikataan. Leikattu kolli toisen kollin kanssa on varmasti helpompi kuin leikkaamaton, ja stressin minimoimiseksi käytössä on Feliway-haihdutin ja suihkepullo. 

Lopuksi vielä pieni huomio, että tietokoneeni muuten meni juuri rikki. Huutaa virhettä vaan, ja kaikki korjausyritykset johtavat samaan virhetilaan. Näyttökin muuttui jo vihreäksi. Olen jo pidemmän aikaa pelastellut kuviani koneelta, sillä olen kyllä tiennyt ette ko. kone tule enää kauaa kestämään, onhan se jo palvellut täydellä teholla neljä vuotta! Viimeisen kuvausreissun kuvat kuitenkin olivat edellee koneella, jonka kovalevy (siis ainakin se..) on romuna, joten olen tässä ahkerasti yrittänyt pari päivää sitä käynnistellä. Jostain kumman syystä se nyt sitten lauantai-aamuna auringonnousun aikaan käynnistyikin, ja käynnistyksen korjaustyökalu sai sen käynnistymään sen verran, että sain pelastettua loputkin kuvat ja kirjoitettua tämän postauksen. Nyt formatoimaan kone, ja katsomaan josko se siihen asti kestäisi, että saisi uuden ostettua, sitten se lentää romukoppaan lopullisesti. Erittäin mahdollista että ei kestä, joten jos täältä blogista ei mitään näy tai kuulu, on tämä todennäköisesti syynä asiaan! 

Mojito vähän rakastui tuohon lahonneeseen kantoon, niin paljon
että se piti repiä kappaleiksi. :)

Loppuun vielä mukava yllätys, jonka päälle Fera oli suoraa päätä hyppäämässä juostessaan metsikössä
holtittomasti. Hyvä että huomasin edes, tuota oli aika vaikea erottaa maassa olevista kuusenneulasista!