Frettejä kodinvaihtajina | Taskuvarkaani frettiblogi

2. elokuuta 2012

Frettejä kodinvaihtajina

On kesä kyllä niin ihanaa aikaa. Aurinko paistaa ja on lämmintä ja vihreää, fretinpentuja syntyy ja muuttaa uusiin koteihinsa täyttä häkää ja tulee uusia fretinomistajia. Suuri osa tämän vuoden pennuista ovatkin jo löytäneet elokuuhun mennessä kotinsa, jossa ne viettävät loppuelämänsä - tai sitten eivät.

Tälläkin niin ihanalla vuodenajalla on molemmat puolensa. Mikäs sen mukavampaa, että syntyy uutta verta Suomen frettikantaan, ja pienet, vasta vähän aikaa sitten syntyneet pennut muuttavat jo uusiin koteihinsa opettelemaan arkea ja elämää. Meillekkin muutti tänä kesänä juuri muutama kuukausi sitten syntynyt tyttöfretti, joka tuo paljon iloa arkeeni. Nyt syksymmällä odottelemme saapuvaksi kotiimme vielä toista tyttöpentua. Niin tekee moni muukin. Mutta kesästäkin löytyy myös varjopuolensa.

Fretin hankinta ja kasvattajat fretti lemmikkinä

Niin, entäs sitten, jos pieni ja viaton pentu muuttaakin sellaiseen kotiin, jossa se ei saakaan viettää loppuelämäänsä? Kotiin, jossa fretistä lajina ei olla otettu tarpeenksi selvää ennen hankintaa? Kotiin, jossa pennulta odotettiinkin aivan toisenlaista käytöstä, sitä pidetään liian hankalana, ei osata kouluttaa tai jossa puhkeaakin yhtäkkinen allergiatapaus? Tai vaikka kotiin, jossa siihen 'kyllästytään' hetken päästä tai sille ei riitäkään aikaa? Mitä tälle pienelle ja viattomalle elämänsä alussa olevalle pennulle silloin tapahtuukaan? Se lähtee kiertoon, eli siitä tulee kodinvaihtaja. Netin erilaiset myyntipalstat ja foorumit alkavat taas pikkuhiljaa olemaan pullollaan frettien myynti-ilmoituksia. Suurin osa näistä myytävänä olevista freteistä ovat tämän vuoden pentuja, mutta toki myös vanhempiakin löytyy. Suurimmassa osassa myynti-ilmoituksista on eläimestä luopumisen syynä tosiaan tuo allergia, joissakin muuttunut elämäntilanne tai jokin muu vastaava selitys. Nuorin myytävänä olleista (en laske mukaan puskakasvattajien ilmoittamia koko pentueita) pennuista, mitä olen nyt nähnyt, oli 9-viikkoinen, eli vain viikon luovutusiän jälkeen eläimestä ollaan jo luopumassa. Omaan kaaliini ei vain mahdu, että miten kenenkään elämäntilanne voisi viikossa muuttua niin kovasti, että on pakko luopua juuri hankitusta eläimestä! Sama allergiatapauksien suhteen; jos tietää olevansa potentiaalinen allergikko, niin miksi sitten hankkia fretti ilman mitään kontaktia lajin kanssa ennenkuin vasta kun se oma pieni näätäpölyä levittävä karvapallero saapuukaan? Monissa paikoissa saa käydä tutustumassa fretteihin etukäteen, ennen hankintaa. Niin kasvattajilla, erilaisissa frettitapahtumissa ja ihan kodeissa, joissa näitä eläimiä asustaa. Meillekin saa tulla tutustumaan fretteihin, jos haluaa. Niin voi monien muidenkin luona ympäri Suomea, joten varmasti siitä läheltä löytyy joku, jota voi käydä nykäisemässä hihasta. Itse en voisi koskaan hankkia eläintä tietäen tai edes arvellen, että voisin siitä joutua joskus luopumaan. Miksi kukaan muukaan tekisi niin? Eläin ei ole 'vain eläin,' meillä fretit ovat tasa-arvoisia perheenjäseniämme. Ei sitä lapsestakaan noin vaan pääse eroon laittamalla nettiin myynti-ilmoituksen "koska se puree ja kakkaa joka puolelle". Miksi sitten eläimestä hankkiudutaan niin heppoisin perustein eroon?


fretti pentu söpö
Ennen eläimen hankintaa siitä tulisi ottaa mahdollisimman paljon selvää lajina, jotta osaisi sitten varautua kaikkeen mitä tuleman pitää ja jottei tulisi tuollaisia yllämainittuja tilanteita, joissa eläimestä joudutaan tai halutaan luopua. Mitään eläintä, oli se sitten kissa, koira tai fretti ei tulisi ottaa ihan kepein mielin ja sen takia kun se nyt vaan on niin söpö ja ihana lutuinen pieni karvapallero. Fretin ulkonäkö voi pettää. Fretit ovat toki omasta mielestäni kaikkea tuota äsken mainitsemaani, mutta ne osaavat myös olla pirullisia, purevia petoja jotka hyökkäilevät pahaa aavistamattomien jalkojen kimppuun, tiputtavat kaikki kukkaruukkusi ja muut koriste-esineesi sekä tekevät tarpeesi hienolle, kalliille matollesi. Sekä tietenkin lattialle, ja jos sinulla on vaikkapa laminaattilattia, niin toivotan vain syvästi onnea.. Frettiä hankkivan ihmisen tulisi paitsi tietää näistä asioista jo etukäteen ennen eläimen hankintaa, myös tiedostaa ne kunnolla ja varautua niihin, eikä vain työntää niitä aivoissaan taka-alalle ja unohtaa niitä "koska ne on edelleen niin söpöjä ja suloisia". Näin vain harmillisen usein tapahtuu, kun ihmiset eivät jaksa, viitsi tai jopa edes halua ottaa eläimestä tarpeeksi selvää ennen hankintaa, ja suhtauduvat siihen aivan liian kepein mielin; voihan sen aina sitten myydä pois jos sen kanssa ei pärjääkkään! Ei, se ei mene näin, tai sen ei todellakaan ainakaan kuuluisi mennä näin. Sen lisäksi, että eläimen hankkijan tulee pystyä järjestämään eläimelle sen vaatimat ja tarpeeksi suuret ja turvalliset tilat, antaa oikeanlaista, terveellistä ruokaa, antaa fretille virikkeellisen elämän ja seuraa (fretti vaatii todella paljon aikaa ja seuraa), fretin hankkijan tulisi myös olla halukas hankkimaan freteistä tietoa (ja päivittämään tietojaan uudempiin) sekä sitoutua eläimeen sen loppuelämäksi ja pyrkiä antamaan sille mahdollisimman hyvä elämä. Tuo viimeinen lause, tai oikestaan virke, on minulle täysin itsestäänselvyys, ja sen tulisi mielestäni olla itsestäänselvyys kaikille fretin hankkijoille tai omistajille.

Ennen eläimen hankintaa pitäisi myös miettiä myös tulevaisuutta, mitä on tapahtunut viiden vuoden päästä? Ehkä muutto uuteen kotiin, opiskelupaikka, lapsia, ero tai parisuhde. Pysyykö fretti mukanasi elämänmuutoksissa? Jos ei, niin silloin fretti ei ehkä ole sinulle se sopiva lemmikki. Entä jos uuteen vuokra-asuntoon ei saakkaan ottaa eläimiä, tai jos uusi mies/nainen ei pidäkkään freteistä, vaan vihaa niitä? Tai jos fretti puree pientä lasta? Noh, aina voi etsiä sellaisen asunnon, jossa saa olla eläimiä, aina voi etsiä uuden miehen tai naisen, ja fretti pitää tietenkin opettaa, ettei se saa purra lasta, ja lapselle pitää tietenkin opettaa, miten käsitellä frettiä. Ja frettiä ja esimerkiksi vauvaa voisi nyt ihan muutenkin pitää aivan eri tilassa, tietenkin. Eläimen vuoksi voi joutua, ja joutuukin, tekemään uhrauksia. Niihin tulee olla valmistautunut.

Asiasta paasataan niin paljon sen takia, että kodin vaihtaminen on eläimelle aina erittäin stressaavaa. Varsinkin kun kyseessä on fretti, jonka saattaa yksilöstä riippuen olla muutenkin vaikeaa oppia luottamaan ihmiseen. Luottamuksen rakentumisessa menee aikaa, ja fretti kiintyy omistajaansa. Sitten omistaja menee myymään fretin, jolloin sen luottamus rikotaan. Uudessa kodissa on entistä vaikeampaa saada fretti luottamaan taas uusiin ihmisiin, onhan sen luottamus jo kerran rikottukin! Fretti saattaa usean kodinvaihdon jälkeen menettää luottamuksensa ihmisiin kokonaan, jolloin asia on niin, että jos sitä ei saada enää korjattua, on tällaisesta fretistä mahdotonta saada enää "normaalia" lemmikkifrettiä. Fakta on, että eläin on aina se, joka siinä kärsii.


Fretin hankinta ja kasvattajat fretti lemmikkinä
Monet kun nyt ottavat sen fretin vain nähtyään kuvia jossakin nettisivuilla, ja fretti hankitaan niin kiireellä, ettei sillä ole ollenkaan väliä mistä se hankitaan, eikä edes kunnolla tiedetä, millainen eläin sieltä nyt oikein onkaan tulossa tai mitä se edes syö! Tällöin fretti hankitaan usein pimeiltä kasvattajilta, ja mielellään halvempaan hintaankin (joka myöhemmin kostautuu eläinlääkärikuluissa); virolaiselta frettitrokarilta, suomalaiselta puskakasvattajalta, tai vaikka eläinkaupasta. Näitä frettejä ei ole pentuna välttämättä ollenkaan käsitelty, annettu tapakasvatusta tai edes ruokittu oikeanlaisella ruoalla. Ne saattavat olla ostajaa kohtaan todella aggressiivisia, ja purra kovaa, jatkuvasti. Näiden pentujen sukupuistakaan ei usein ole edes tietoa, ja niillä sattaa olla perinnöllisiä sairauksia sekä suvussa saattaa olla riskivärejä. Tässä ei ole todellakaan kaikki pimeiden pentujen huonot puolet, ja aiheesta onkin tulossa oma, kattavampi postaus blogiini myöhemmin. Suurin osa näistä kodinvaihtajista ovatkin pimeiden kasvattajien tuotoksia, oikeastaan, jos netissä on myynti-ilmoitus, kyseessä on lähes poikkeuksetta jostakin muualta, kuin SFL:n hyväksymältä, viralliselta kasvattajalta tullut fretti. Viralliset kasvattajat eivät edes antaisi pentujaan koteihin, joissa freteistä ei ole tarpeeksi tietoa, johon se hankitaan liian kepein perustein tai jossa siltä ei osata odottaa sellaista käytöstä, kun fretiltä tuleekin odottaa.

Söpö fretti pentu Fretin hankinta ja kasvattajat fretti lemmikkinä
Jos olet siis hankkimassa frettiä, mieti kahteen kertaan. Ota freteistä niin paljon selvää, kuin vain suinkin voit, ja harkitse vielä vaikkapa kolmanteenkin kertaan. Eläintä ei koskaan tule ottaa liian heppoisin perustein, sen takia on tehtävä uhrauksia, kulutettava aikaa ja annettava parhaat mahdolliset eväät kunnon elämään. On koulutettava pitkään ja hartaasti, oltava kärsivällinen, rauhallinen ja määrätietoinen omistaja. Ja muistakaa, eläimeen on sitouduttava koko sen loppuelämäksi! Jos tähän ei ole valmis, ei pidä sitten koko eläintä mennä ottamaan ollenkaan! Jos kuitenkin pidät itseäsi tähän valmiina, mieti viellä kertaalleen. 



11 kommenttia :

  1. Täysin asiapostaus! Olet todellakin oikeassa, frettejä otetaankin ihan liian kevyin perustein ihankuin niistä sitten luovutaankin! koska ei ole otettu tarpeeksi selvää eläimestä

    VastaaPoista
  2. Itseänikin kyllä inhottaa kun näkee netissä frettien myynti-ilmoituksia, varsinkin kun kyseessä on juurikin vaikka viikko sitten hankittu pieni pentu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, itse en tosiaankaan voi tuollaista vastuutonta toimintaa sietää saati sitten ymmärtää, mutta tehkööt kukin mitä lystää. Inhottavan vastuutonta toimintaa.

      Poista
  3. Hassua kello on 23 illalla ja tuossa äskeisessä viestissä luki kellonaikana 12.16 :D vähän väärässä tuo kello

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tässä on kellonajat tosiaan aivan sekaisin. Nytkin kello on 01:07, ja ainakin äskeisen viestini ajaksi tuli 15:07..
      Olen yrittänyt korjata tuota, mutta eipä ole onnistunut. :D

      Poista
  4. Itsekään en todellakaan ymmärrä, miten kenenkään elämäntilanne voi viikossa muuttua niin paljon, että on muka pakko luopua eläimestä. Mielestäni tuollaiset ihmiset eivät saisi ottaa eläimiä ollenkaan, fakta on, että eläin on se joka siinä kärsii, ei ihminen. Inhottavan vastuutonta toimintaa. Kodinvaihto, varsinkin usea sellainen voi tehdä eläimelle todella paljon hallaa. Sitä ei sitten ihan niin vain korjatakkaan...

    VastaaPoista
  5. Vooisitko mitenkään alkaa kirjoittamaan useammin postauksia. Käyn joka päivä tarkistamassa blogisi jos olisi tullut jotain uutta mutta on usein pieni pettymys kun ei ole. Pidät välillä aika pitkiä taukoja tai siis kirjoitathan sinä nyt muutaman kerran kuukaudessa ja tosi pitkiä postauksia mutta olisi tosi kiva jos tulisi useammin vaikka sitten vähän lyhyempiä!

    Voitko tehhä joskus muutes postausken että kyselet ihmisiltä mistä he haluavat sinun kirjoittavan, siis jotain aiheita tai sitten jos esitetään kysymyksiä ja sinä kokoat niistä postauksen jossa vastaat niihin? Joku sellainen olisi hurjan kiva kun saisi itsekkin olla pikkuisen mukana että mitä sieltä nyt sitten tulee! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen kyllä välillä hieman laiskotellut blogin suhteen kun on ollut niin paljon koulu-, eläin-, ja muita juttuja. Pyrin kuitenkin postailemaan mahdollisimman usein, mutten kuitenkaan joka päivä, enkä ihan joka toinenkaan ehdi kirjoittaa pitkiä postauksia. Itselläni on sellainen juttu, etten usein oikein osaa kirjoittaa lyhyitä postauksia, kun jään kirjoittamaan kaikesta. Mieluummin kirjoitan pidempiä postauksia hieman harvemmin, kuin todella lyhyitä joka toinen päivä. Tosin minäkin joskus kirjoitan joitakin yksittäisiä lyhyitä postauksia, mutta henkilökohtaisesti itse pidän enemmän pidemmistä kirjoituksista, ja onhan minulla niin paljon asiaakin kirjoitettavana.. :D

      Tottakai voisin, tuo onkin todella hyvä idea. On minulla joskus käynyt tuo mielessä, mutten ole vielä ehtinyt toteuttaa. Voisin oikeastaan tässä nyt syksyn aikana tuollaisen toteuttaa, ja katsotaan minkä verran kysymyksiä ja aihetoiveita tulee! (:

      Poista
  6. Tai jospa laittaisit jonkun gallupin tai kyselyn tuohon blogin sivuun. Jos tiedät mitä tarkoitan? Olen joillain nähnyt sellaisia että saa ruksia vaihtoehtoja.

    Tykkään lukea kirjoituksiasi. Niissä on ihan asiaa. Olisi kiva lukea ehkä enempi frettien hoidosta ja sellaisesta vaikka kirjoituksistasi tuleekin hyvää käytännön tietoa samalla. Mutta sellainen joka ihan pelkästään käsittelisi jotakin frettiosa-aluetta. ;-))

    VastaaPoista
  7. Asiaa koko postaus. Komppaan edellestä, kysele ihmisiltä mistä he haluavat sinun kirjoittavan! Sellainen kyselypostaus ja valitset sitten mihin kaikkiin kysymyksiin vastaat ja mistä aiheista kirjoitat. Tai voit kirjoittaa vaikka kaikista ehdotuksista, jos niitä tulee paljon niin voi jakaa kahteen postaukseen. :3

    VastaaPoista
  8. Olen myöskin miettinyt noita kyselyitä/ galluppeja tuohon sivupalkkiin, ja vielä joskus tulette sellaisen blogissani näkemään, tosin vain frettiaiheisena. ;)

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!