Karvaisia kuulumisia frettirintamalla! | Taskuvarkaani frettiblogi

12. marraskuuta 2012

Karvaisia kuulumisia frettirintamalla!

En olekaan muutamiin viikkoihin kirjoittanut ollenkaan ihan normaalia postausta kuulumisistamme, joten se on siis tämän päivän aiheemme. Ajattelin ensin kirjoittavani vihdoin niitä lupailemiani asiapostauksia, mutta niitä joutuukin sitten vielä odottamaan. Ei kuitenkaan kauaa, sillä tämän viikon aikana tänne on ilmestynyt uusi postaus, jossai ei ainoastaan selitellä liirum-laarumeita (tai sitten pelkästään niitä..). En kuitenkaan aio itse aihetta vielä paljastaa, sillä sen saa jokainen tulla aivan itse tarkistamaan. ;)





Muutama päivä sitten kotiovelleni toimitettiin juuri tyttöjen ruokatilaus Vauhti-Raksusta, ja olenkin ikionnellinen, sillä saimme vihdoin ja viimein broilerin rasvaa neljä puolen kilon levyä. Eihän tuo kaksi kiloa tokikaan pitkäksi aikaa riitä, mutta tuo rasva on nyt ollut jo jonkin aikaa loppunut, ja nyt sain todeta vain viisi päivää tilaukseni toimituksen jälkeen sen olleen jälleen loppunut kokonaan. Yllätyksenähän tuo ei minulle tullut, sillä nyt talvisin frettien omistajat tilaavat sitä kilpaa talvivarastoon, onhan Vauhti-Raksu kuitenkin niin monien fretinomistajien suosikkipaikka freteille monipuolisimman valikoimansa ja ympäri Suomea toimittamisen vuoksi. Kävin juuri verkkokaupassa etsiskelemässä tuota broilerin rasvaa tuotelistasta, enkä löytänyt sitä ollenkaan. Minua alkaakin melkein pelottaa, että se saattaa kadota kohta valikoimasta kokonaan. Rasva on ollut entistä useammin loppu kokonaan ja pois tuoteluettelosta, ja minä ainakin fretteineni olen pulassa jos sitä ei enää kohta saa ollenkaan. Tästä on nyt jo jonkin aikaa, mutta eräässä vaiheessahan ei saanut pitkään aikaan mistään ollenkaan broilerinrasvaa, kun nestemäisen, pullotetun 100% rasvan/öljyn tuottaminen lopetettiin. Nykyinenhän ei puhdasta rasvaa ole, sillä rasvaprosentti on vain noin 44%. Haluaisin itsekin tilata useamman levyn varastoon, mutta minkäs teet kun pakastimena on tällä hetkellä käytettävissä vain jääkaappimme säälittävä pakastelokero, joka on tupaten täynnä aina. Tästä syystä joudunkin tilaamaan ruokaa freteille pari kertaa kuukaudessa. Onneksi saan kuitenkin lähitulevaisuudessa uuden, suuremman pakastimen mutta sitä saamme vielä vähän aikaa odotella.




Mojito vaihtaa karvaa niin että pölisee, kaikki paikat ovat täynnä valkoisia karvoja. Kun olin tyttöjen kanssa menossa junalla äidilleni, ei tarvinnut montaa pysäkkiä mennä kun penkki oli jo valkoisten karvojen peitossa. Ehkäpä sitten Capitalissa nuoremmallakin neidillä on pehmoinen talviturkki, Ferahan oli talvivarusteissa jo FFF:ssä kuukausi sitten. Mojito on myös kokenut pienen kasvupyrähdyksen, neiti on nimittäin kasvanut Ferasta ohi ihan mennen tullen! Silti Fera näyttää paksummalta, kun onkin sellainen löllykkävässykkä. Mojito tuntuu tiiviimmältä ja lihaksikkaammalta paketilta. Tähän minulla ei grammamäärää ole ilmoittaa, mutta punnitsen tytöt pian ja päivitän painot samalla tyttöjen omille esittelysivuille muiden päivittämisien ohella.




Olen itse ollut tässä hieman flunssassa ja välillä kuumeessakin, joten olo on ollut mitä on. Onneksi tämä ei tyttöihin ole kuitenkaan tarttunut, mutten kyllä ole sen pahemmin jaksanut ulkonakaan käydä tyttöjä lenkittämässä. Tosin lauantainen koko päivän reissu oli Feralle ja Mojitollekin varmaan ihan tarpeeksi ulkoilua hetkeksi. Kävimme siis lauantaina tosiaan Vantaan puolella äitini luona, ja illalla tulin kotiin Mellunmäen kautta, sillä kävimme vielä erään koulukaverinikin luona tuona päivänä. Koko päivän tytsyt olivat valjaissa ja aika paljon saivat itsekin kävellä, minulla ei siis ollut kantokoppaa mukana ollenkaan. Mojito väsähti loppuillasta totaalisesti ja sai matkata kotiin laukussani uinumassa sikeästi. Fera jaksoi sitten Mojitonkin puolesta, ja Feran kanssa on muutenkin parempi kävellä ulkona kun neiti painaa tuhatta ja sataa eteenpäin kuin koira konsanaan. Mojiton kanssa ei yhtä rennosti voi ottaa, sillä tämän nuoremman neidin hihnakäyttäytyminen ei ole aivan yhtä hyvää. Onhan Moiskunkin kanssa toki mukava lenkeillä käydä, mutta sitten täytyy olla aikaa ja varautunut siihen, että mennään etanavauhtia. Välillä mennään kovaa ja välillä taas sitten pysähdytään itsepäisesti keskelle tietä eikä suostuta liikahtamaankaan. Mojito on myös aika ninja valjaiden kanssa, sillä tuo tuntuu saavan ne pois aina kun haluaa ja jaksaa hieman yrittää. Sain myös huomata, ettei kahden fretin kanssa valjaissa liikkuminen ole yhtä helppoa kuin yhden. Doussi oli usein mukanani siellä sun täällä muutaman tunnin reissuilla, eikä hankaloittanut tai pitkittänyt matkaa ollenkaan. Poitsu kun istui aina puolet matkasta niin nätisti olkapäilläni tähystelemässä.

Ajattelin kerrankin pitää postauksen aika lyhyenä, kun taidan kirjoittaa vähän liiankin pitkiä tekstejä, joita kukaan ei jaksa lukea. Itse kyllä pidän paljon enemmän pitkien tekstien lukemisesta, mutta eihän kaikki ole kuin minä. Blogin ulkoasussa on myöskin tapahtunut muutoksia, ja pieniä (tai suuria) viimeistelyjä tullaan vielä tekemään. Itse kyllä sinänsä jollakin tasolla pidin vanhasta ulkoasusta paljonkin, mutta se ei jotenkin vain toiminut ja tuntui yhdessä edellisen postauksen kanssa karkoittavan kaikki pois. :D

P.s. Tämän viikon tavoitteena minulla on myöskin päivittää Katsaus näätäkuluihin tämän hetken tasalle. En siis tee uutta postausta näätäkuluista, vaan ajattelin pitää vain tuon yhden jota muutaman kuukauden välein päivittelen. Tuo tuntuu jotenkin lukijoiden kannalta helpompana.



20 kommenttia :

  1. Ihana tämä uusi ulkoasu! :3 Blogia on kyllä paljon mukavampi lukea kun on mustaa fonttia valkoisella pohjalla eikä toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin sitä mieltä, että tämä uusi on paljon asiallisempi ulkoasu. Lisäksi se on paljon freesimpi. Ja ihan totta, että tätä on paljon helpompi nyt lukeakin. (:

      Poista
  2. Jee postaus, mä olen jo ihmetelly mihin sä oot kadonnut! :D

    VastaaPoista
  3. Hahah. :D No toi tuplahaaste oli niin rasittavan ärsyttävä että se imi voimat ja kiinnostuksen ihan totaalisesti. xD

    Tämä nyt oli aika lyhyehkö postaus vaihtelun vuoksi, mutta nyt minulla riittää motivaatiota kirjoittaa vaikka muille jakaa. ;)

    VastaaPoista
  4. Iloinen yllätys että oli uutta postausta! :-) Käyn tsekkaamassa sun blogin joka päivä uusien päivitysten varalta ja piristää aina päivää kun on uutta luettavaa. Jatka samaa rataa! Tai mun puolesta vaikka vähän aktiivisempaakin rataa. ;-)

    VastaaPoista
  5. Heh, nyt on tosiaan tarkoituskin jatkaa hieman aktiivisemmin. Tuossa oli aivan tarpeetonta taukoa. Kiva että pidät blogistani. ;)

    Jos seuraat blogeja ahkerasti, kannattaa muuten rekisteröityä tuolta yläkulmasta, niin sinun on helpompi seurata blogeja joiden lukijakai olet liittynyt, kun saat ilmoitukset aina uusista postauksista. :--)

    VastaaPoista
  6. Hui, onko pakastimesi aina noin täynnä frettiesi ruokia? :o Missä omat ruokasi on? Eikö yhtään kaduta että ruokit frettisi barf-ruualla kun kuivaruoka ei veisi pakastintilaa yhtään?

    VastaaPoista
  7. Hah, kyllä pakastimeni vain on aina ihan tupaten täynnä, eikä sekään riitä. :D Siis tuohan on vain säälittävä pakastelokero, onneksi saan kohta n. 100 -litraisen pakastimen jonka omistan kokonaan näätien sapuskoille. Sitten voin tuon lokeron pitää omilla ruoillani. Niin, omat ruokani eivät nyt siis ole missään. En ole kuukausiin ostanut pakasteruokia, tai jos olen, olen työntänyt ne suoraan jääkaappiin ja syönyt parin päivän sisällä. :D

    En tosiaankaan voisi edes harkita muuta kuin raakaruokaa, mielestäni ei ole oikein ruokkia frettiä sille luonnonvastaisella tavalla, eli nappulalla. Ei varsinkaan kun tiedän mitä se aiheuttaa ja kuinka se edesauttaa sairauksia. Mielestäni ainoa oikea tapa ruokkia frettiä on raakaruokinta, joskaan ei mielestäni kuitenkaan ole väärin antaa sen ohella nappulaa. Meillä näin ei kuitenkaan toimita, vaan ainoa mistä meillä raksuja voit löytää, on aktivointilelut. Lisää fretin ruokinnasta meillä voit lukea sivupalkista löytyvästä linkistä.

    VastaaPoista
  8. Hui, en kyllä itse pystyisi tuohon sillä pakastimeni on täynnä jo omistakin ruuista. Onneksi en frettiä ole hankkimassakaan, ihan mielenkiinnosta näitä lueskelen - tyttäreni kyllä tahtoisi frettiä kovasti.
    Luin tekstisi, ja ymmärränkin nyt ettei fretti ole rakenteeltaan kuin kissa tai koira. Niillehän kuivaruuasta ei mitään haittaa ole, päinvastoin. Nyt kun tiedän millaista ruokaa fretit tarvitsevat, se vain vahvisti kantaani siihen ettei tähän taloon frettiä hankita. Hankkikoot sitten täysi-ikäisenä omaan asuntoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen lemmikiksi en itsekään frettiä missään nimessä suosittelisi, sillä fretti ylittää haastavuudellaan sen, mihin lapset keskimääräissesti kykenee. Fretti ei vastaa vaativuudeltaan esim. kania tai gerbiiliä, jotka ovatkin sopivampia lemmikkejä lapselle. Fretinpennun tullessa taloon alkaa pitkä, kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta vaativa puremiskoulutus. Fretin kouluttaminen ei ole yhtä helppoa kuin koiran, sillä fretillä ei koulutusvaiheessa ole mitään intressejä miellyttää omistajaansa. Jos frettiä ei kouluteta ja kohdella oikein, ja jokin menee pieleen, on fretistä turha odottaa rauhallista ja kilttiä sylilemmikkiä - siitä voi todella helposti tulla väärällä koulutuksella raivokkaasti pureva ja pelokas. En usko, että lapsi kykenee frettiä tarpeeksi määrätietoisesti kouluttamaan, sillä kaikki aikuisetkaan eivät siihen pysty.

      Tämän lisäksi fretit eivät ole täysin sisäsiistejä, johon vaikuttaa hiekkalaatikkokoulutus.Pahimmillaan fretti voi tehdä jätöksensä lattialle useita kertoja päivässä. Fretti myöskin tarvitsee tilaa, eikä sitä voi pitää häkissä kuten muita samankokoisia lemmikkejä. Fretin tulisi siis saada olla vapaana koko asunnossa, tai kuten monilla fretinomistajilla onkin, sille pitäisi vaihtoehtoisesti olla oma huone. Ja pakastin tulisi olla pullollaan raakaa lihaa ja sisäelimiä. :-)

      Lisäksi kun alaikäinen hankkii frettiä, tulee vanhemman olla siinä mukana. Vastuussaolevan vanhemman tulee etsiä fretistä, niiden hoidosta ja sairauksista tietoa ja opetella kaikki tarvittava. Myöskään fretin ruokinta ei ole mitään ihan hirmuisen yksinkertaista, sillä siinä täytyy tosiaan laskea proteiini- ym.arvoja ja tietää kuinka paljon mitäkin ravinteita eri elimet ja osat sisältävät. Ja jonkun ne ällöttävät ja limaiset maksat ja kaulat täytyy siihen lautaselle pilkkoakin. :D

      Lapset kyllästyvät asioihin todella nopeasti, joten voi olla, ettei tyttäresi enää täysi-ikäisenä haluakaan frettiä. Harmittavan usein myöskin alaikäisten lemmikit lopulta kiinnostuksen lopahtaessa jäävät kokonaan vanhempiensa kontolle.

      Poista
  9. Tosi kiva tämä uusi ulkoasu, paljon silmäystävällisempi! :) Terkkuja siskoille velipojilta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaankin on PALJON parempi kuin edellinen ulkoasu. Ja heti alkoi kommentitkin virtaamaan, tämä ei ainakaan karkoita ihmisiä pois blogista. xD

      Pojille terkut takaisin (ja sano nyt niille kahdelle epäveljellekin samalla), vaikken tosin ehtinyt tyttöjä vielä herättää kertoakseni terveiset. Uskon kuitenkin, että olisivat veljilleen terveisiä lähettäneet, joten en edes vaivaudu ottamaan asiasta selvää. :'D Kysyn prinsessoilta aamulla toiminko väärin kun ilman lupaa lähettelen terkkuja takaisin.

      Poista
  10. Odotan jo innolla tällä viikolla tulevia uusia postauksia. Tosi kiva tää uus ulkoasu! ^^
    Olin juuri viikonloppuna kattelemassa ja sylittelemässä freetuleita lemmikkimessuilla. Olitko itse siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo aloittanutkin kirjoittamaan yhtä postausta. ;-) Olen välillä niin kiireinen koulun, näätien ja muiden juttujen kanssa ettei aina meinaa aika riittää kun nukkuakin pitäisi välillä, joten kirjoitan joskus postauksia osissa pikkuhiljaa kaikessa rauhassa.

      Voi, olin alunperin suunnitellut tulevani tyttöjen kanssa messuille, mutta olen ollut tässä jo jonkin aikaa on-off-on kuumeflunssassa, joten jäi tällä kertaa väliin. Ensi kerralla olemme paikalla! :--)

      Poista
  11. Oih uusi ulkoasu paransi kertalaakista koko blogia! =) Ootko jo muuten lähettäny kasvattajille viestiä ensi vuoden pennuista? =) Mä lähetin jo ajat sitte mutta ei ole vielä kuulunut vastausta niin aika jännittyneenä odottelen..

    VastaaPoista
  12. No paransi kyllä tosiaan. :P
    En kyllä ole vielä ehtinyt lähettää kasvattajalle emailia, on kyllä pitänyt mutta se on sitten jotenkin jäänyt.. :D Tämän viikon tavoitteena on saada myöäs se tehtyä.

    VastaaPoista
  13. Moikka! Hei kuinka pitkäksi aikaa fretin voi jättää yksin kotiin? Mietin tässä kun olen usein poissa kotoa parikin päivää että voinko frettiä ottaa ennenkuin olen enemmän kotona. Fretillä tulee olemaan todella iso ferret nation häkki, mutta fretti pääsee kuitenkin joka päivä ulos jalottelemaan. Aion myös ulkoiluttaa frettiä koiran kanssa. :]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frettihän kyllä pärjää yksin, kunhan sillä on aivan varmasi ruokaa ja vettä. Itse kävin juuri ostamassa tytöille sellaisen kanien juomapullon, jonka kiinnitän seinään tmv., koska nuo ovat niin hanakoita kaatamaan vesikuppiansa. Näin niillä on sitten poissaollessani vettä, vaikka juomakupin kaataisivatkin. :-)

      Ruoka ei kyllä paria päivää säily, ja se todennäköisesti olisi syötykin ennen aikojaan. Kahdenkin päivän poissaoloille täytyy kyllä hankkia joku, joka käy frettiä ruokkimassa, vaihtamassa veden, pitämässä seuraa ja tyhjentämässä hiekkalaatikot. Itse kun olin festareilla (lähtö pe - takaisin su), kävi lauantaina kaveri ruokkimassa Doussin. Poika oli silti todella loukkaantunut (ja kertoi sen kyllä oven eteen reilu kymmenen kertaa..)

      Ferret Nation (edes kolmekerroksisena) ei ole tarpeeksi suuri häkki fretille, joka asuu sielä, eikä vapaana. Ehei, se on aivan liian pieni, kuten kaikki eläinkaupoista saatavat frettien häkit. Ja mitä tarkoittaa "joka päivä ulos jaloittelemaan"? Onko se tunti, kolme vai 10? No, en ole koskaan kenenkään kuullut puhuneen 10 tai kuudenkaan tunnin "jaloittelusta," joten oletan karkeasti ajan olevan lyhyempi, joka taas tarkoittaa, että fretti olisi aivan liikaa häkissä. Fretti ku ei todellakaan ole mikään häkkieläin, kuten marsut ja hamsterit, vaikka pieni onkin. Itse en voisi koskaan sulkea frettiä häkkiin, mutta kohtuullinen aika ehkä olisi muutama tunti, ja lähemmäs 20h/vrk vapaana. Jos et näköjään halua pitää frettiä vapaana (ei sitä silloin kannata hankkiakaan), hyvä vaihtoehto on oma huone, tai jokin muu huone jossa fretti voi olla esim. yöt tai työpäivät. Et siis todellakaan voi ottaa frettiä, jos aiot päästää sen vapaaksi vain muutamaksi tunniksi päivässä. Lisäksi, jos olet usein parikin päivää poissa ja fretti on keskenään, et voi jättää sitä häkkiin, vaan se täytyy päästää vapaaksi.

      Voihan olla, ettei tuo häkkiasia ole halusta kiinni, ettet jostakin syystä vain voi pitää frettiä vapaana. Tuollaiseen tilanteeseen fretin hankkiminen on lähinnä itsekästä, jos ei voi odottaa sen vertaa, että pystyy tarjoamaan fretille mitä se tarvitsee. Sen saa aina hankittua myöhemmin, ei ole lopullista jos nyt heti ei otakaan sitä eläintä. Mielestäni fretti ei todellakaan sinulle tällä hetkellä sovi, etkä sanojesi mukaan pysty tarjoamaan fretille sellaista elämää kuin pitäisi. Jos fretti asuu häkissä, ja pääsee muutamaksi tunniksi vuorokaudessa vapaaksi (jos sitäkään jos et aina ole päästämässä sitä vapaaks), eikä sinulla ole aikaakaan fretille ja olet paljon poissa, ei frettiä pidä ottaa ollenkaan, enkä edes ymmärrä miksi tuollaiseen tilanteeseen pitäisi fretti hankkia.
      Lisäksi kasvattajat eivät ole kovin hanakoita myymään pentua häkkielämään. Toivottavasti sinusta löytyy sen verran myötätuntoa eläintä kohtaan, että tarjoat sille paremnan elämän. Aina tulisi ajatella eläimen (ei itsen!) parasta.

      Poista
  14. Sulla on niin ihania frettejä. <3 Olet valinnu hyvin pentueet joista olet frettisi ottanut. :-)

    VastaaPoista
  15. Ihanat fretit kiittävät kehuista. ;-)
    Olen kyllä itsekin todella tyytyväinen valintoihini, en olisi parempia frettejä voinut saada. :-)

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!