Karvoja siellä, karvoja täällä ja jokapuolella..! | Taskuvarkaani frettiblogi

11. maaliskuuta 2013

Karvoja siellä, karvoja täällä ja jokapuolella..!

Mikäs sen ihananpaa kuin kevään hidas, mutta varma tulo, valoisuuden ja auringon lisääntyminen ja pikkuhiljaa ilmojen lämpeneminenkin ja lumien pois sulaminen. Eläimetkin tietenkin valmistautuvat kesäkuntoon; pudottavat painoaan ja vaihtavat raskaan talviturkin kevyempään kesäkarvaan. Toistan vielä viimeisen sanan, kesäkarvaan. Kahden fretin ja yhden puolipitkäkarvaisen kissan omistajana olen jo muutaman viikon meinannut tukehtua tähän karvanpaljouteen, mitä kevät mukanaan tuo. Karvaa irtoaa aivan jäätävät määrät, niitä kirjaimellisesti on aivan joka paikassa. Lihaakin pilkkoessa näille karvaisille kavereille tuntuu välillä siltä, että siellä lihan sisälläkin on jo valmiiksi karvoja, samoin kuin ruokakupit ovat ennen jokaista ateriaa täynnä karvoja. Olen muutaman kerran jo vetänyt silmästänikin kissankarvan ulos, ja niitä tuntuu välillä olevan kurkussakin tukehtumiseen asti. Fera on jo melkein kalju, ja todella säälittävä näky. Mojitolle taas pitäisi varmaan jonkun kertoa, että pitäisi vaihtaa hieman keveämpään karvaan, sillä vielä ainakaan mitään ei ole tapahtunut muutamia irtokarvoja lukuunottamatta. Myöskään tämä neiti ei vielä ole alkanut laihduttamaan itseään auringonottokuntoon, vaan painoa on edelleen se hieman vajaa 1,7kg. Kaipa Mojitokin sitten viimeistään ensimmäisillä helteillä tajuaa asian, jos ei muuten. :D 

suklaa+fretti+ferret

suklaa+fretti+ferret

fretti+ferret
Juuri siivotulla lattialla on kivaa leikkiä!
Toissapäivänä olikin oikea urakka, kun pidin kunnon siivouspäivän ja koko asunto tuli puunattua ja kuurattua siistiksi, frettien karvaisia petivaatteita ja nukkumapaikkoja tietenkään unohtamatta. Koko päivän uurastuksen jälkeen saikin olla tyytyväinen, nyt asunto pysyy siedettävänä ainakin viikon ennenkuin se täyttyy uudelleen karvoilla! Joistakin pedeistä, lähinnä käsinpestävistä nypin karvoja käsin ennen pesemistä, ja voin sanoa ettei ollut kovinkaan hauskaa puuhaa! Kaikkein eniten alkoi ärsyttää, kun olin vaivalla nyppinyt karvat Feran lempipedistä, hinkannut ja hangannut sitä puhtaaksi, ja pestyäni sen tajusin että sen olisikin voinut pestä koneessa! Tuon ajanhan olisin voinut käyttää sellaisen pedin pesemiseen, joka on pakko pestä käsin. Osan pedeistä pesinkin vasta eilen. Ihanaa, kun asunto on taas puhdas, mutta eipä siinä kauaa mene, että saa pitää samanlaisen siivouspäivän. Tosin, tämä on niitä lemmikinomistamisen eräitä puolia, joihin kannattaa varautua. Meillä nyt muutenkin imuroidaan ja pestään keittiön ja olkkarin lattiat kerran viikossa, keittiön lattian saatan pestä joskus parikin kertaa viikossa, kun fretit siellä kuitenkin syövät aina, josta voi tulla varsin paljon sotkua riippuen ruokalistan sisällöstä.


Karvoja, karvoja...
Eilen olin pitkään Mojiton kanssa ulkona, ja huomasinkin tehneeni virheen siinä, että olen yleensä ulkoiluttanut tyttöjä yhdessä. Mojito oli aivan hukassa ilman Feraa, josta tyttö on aina ottanut mallia. Käveleminen oli hankalaa, välillä ei suostuttu liikkumaan ollenkaan ja jokaista ohikiitävää autoa pelättiin. Ja tuo autojen pelkääminenhän on tosiaan huono juttu niinkin vilkkaasti liikennöidyllä kadulla kuin Mannerheimintie. Mojito on tosin hitautensa ja kömpelyytensä vuoksi aina ollut ulkona täysin erilainen kuin Fera; tyttöä pitää odotella, ja mennä Mojiton omaa tahtia. Nyt kun kuitenkin huomasin ongelman, alan Mojiton kanssa harjoittelemaan ilman isosiskoa lenkkeilemistä motivointipalkkojen avulla. Mojito ei tosiaan montaakaan kertaa ole lenkillä ollut ilman Feraa, mutta uskoisin olevani saanut Mojiton totuteltua siihen kesään mennessä! Toinen virhehän nyt oli viedä valkoinen fretti ulos kävelytielle eikä metsään jossa olisi ollut puhdasta lunta.. Mustat lumikasat sai Mojiton turkin kieltämättä aika hirveän likaiseksi, ja seuraavana päivänä olikin edessä paljon jynssäystä sisältänyt pesutuokio!




Tästä postauksesta en kovinkaan pitkää nyt aio tehdä, tälläkin hetkellä minun pitäisi olla kirjoittelemisen sijasta lukemassa uskonnon kirjoituksiin (hyvä jos olen edes aloittanut lukemaan..), jotka ovat alle kahden viikon kuluttua! Ärsyttää, kun aikaa on niin rajallisesti mutta täälläkin blogissa olisi niin paljon tekemistä. Nytkin kirjoittelussa on ollut suurta väliä, en ole päässyt tietokoneella nettiin ollenkaan vaan olen räpellellyt pari viikkoa puhelimen voimin, jonka senkin rikoin eräässä vaiheessa pariksi päiväksi pudottamalla sen lumihankeen. Tosiaan ihan näin varoituksen sanana, ei kannata jättää tietokonetta vahtimatta frettien (minun tapauksessani Feran) ollessa hereillä ja tietokoneen pyytäessä pin-koodia nettitikkuun. Varsinkaan, jos liittymä ei ole omissa nimissäsi ja joudut odottelemaan puk-koodin saamista! 
Ai niin, ja ps. lähitulevaisuudessa teitä lukijoita odottaa blogissa kiva eläinaiheinen arvonta! Olen jo jonkin aikaa tätä suunnitellut, mutta paljastinpas nyt sitten että sadan lukijan täyttyessä tämä toteutuu. :)

maine coon ppk pitkäkarvainen rotukissa fretti
En voinut Ikeassa käydessäni vastustaa uuden viltin ostamista sohvanpäällykseksi!
maine coon ppk pitkäkarvainen kissa rotukissa fretti

fretti+ferret+turkki+karvanvaihto+talviturkki
Feran kanssa tuli eräänä päivänä pidettyä Mojiton nukkuessa omat kuvaussessiot. ;)
fretti+ferret+turkki+karvanvaihto+talviturkki

fretti+ferret+turkki+karvanvaihto+talviturkki

fretti+ferret

suklaa+fretti+ferret

suklaa+fretti+ferret

fretti+ferret

suklaa+fretti+ferret

fretti+ferret

fretti+ferret+karvanvaihto+talviturkki
Pirteää kevään odotusta kaikille!
















10 kommenttia :

  1. Oi että onpas Fera ihan äitinsä näköinen nyt kun alkaa vaihtaa kesäkarvaa! Hurjan nätti tyttö. <3 Mojito on ihan yhtä "valkoinen" kuin Eelikin, varsinkin hännästä... Ja jos Mishja luokitellaan puolipitkäkarvaiseksi niin mikä hitto sitten on pitkäkarvainen? :D

    VastaaPoista
  2. Joo katselin itsekin tuossa että onpas Ferasta tulossa nätti tyttö kesäkarvassa, kyllä on tuokin rääpäle kasvanut niin hienoksi neidiksi! :)
    Hahah, alkaa melkein kaduttaa että otin albiinon. x) Mojito on aivan karsean likainen, varsinkin nyt kun käytiin ulkona ja tytsy huomaamattani kaivoi sellaista ihanaa harmaanruskeaa lumikasaa tienvierestä.. Tuloksena ihan musta naama, eli taitaa olla kylpyaika! :D

    Heh, pitkäkarvaisella pitäisi varmaan roikkua lattianrajassa asti karvat, koska Mishjallakin on joissain paikoissa karvanpituus jo 20cm.. :'D

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi sulla, tykkään tosi paljon laadukkaasta sisällöstä vaikka ulkoasu voisikin mielestäni vähän muuttua. :--) Ja sellainen juttu että voisinkohan ottaa sun sähköpostiin yhteyttä kun luin vanhemmista postauksistasi kommenteista että joku oli käynyt luonasi tutustumassa fretteihin, ja kun ite asun porvoossa ja oon tulossa helsinkiin tässä joku viikonloppu, niin olisikohan mahollista päästä kattomaan frettejäsi? Mulla on allergiaa moniin eläimiin ja olisi kiva tietää olenko freteille allerginen, kun ehkä olisin semmosta hankkimassakin.
    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! - Melina

    VastaaPoista
  4. Moikka Melina! Kiitoksia, joskin olen itsekn sitä mieltä että ulkoasua täytyy parantaa, ja pyrinkin sen (lähi)tulevaisuudessa toteuttamaan. Tottahan toki minuun saa sähköpostilla ottaa yhteyttä, sitähän varten se tuolla sivupalkissa näkyykin. Ja meille saa tietenkin tulla fretteihin tutustumaan, pari ihmistä täällä onkin jo näihin karvakavereihin käynyt lähemmin tutustumassa. Tosi hieno juttu että haluat ensin varmistaa mahdollisen allergian ennenkuin alat lemmikkiä hankkimaan. :)

    Mutta, ota vain yhteyttä niin sovitaan tarkemmin!

    VastaaPoista
  5. ihania kuvia!:)
    http://unnalexandria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Kiva jos pidät, frettini ovat kyllä taitavia poseeraamaan mitä hassuimmissa asennoissa. ;-) Mishja-kissa ei ole niin innostunut kuvaamisesta.

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi sulla! Noi fretit on niin söpöjä <3 Liityin lukijaks :)

    VastaaPoista
  8. Onpas ihania kuvia! Söpöjä noi fretit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, vaikka fretithän ne sen "raskaimman" työn tuossa poseeratessaan tekee.. ;-) Söpöjä ne tosiaan osaavat kyllä olla. :)

      Poista

Jätäthän meille tassunjälkesi!