Vauvakuumetta näköjään muillakin... | Taskuvarkaani frettiblogi

31. maaliskuuta 2013

Vauvakuumetta näköjään muillakin...

fretti

En ole voinut olla huomaamatta, että Fera on alkanut käyttäytymään todella kummallisesti lähiaikoina. Sitä ei todellakaan voi olla huomaamatta. Saman tyylistä käytöstä kuin kiimassa olevalla naaraalla nyt voikin olla, mutta on se kumma kun Feran kiimahan nyt oli ja meni ajat sitten. Tosiaan, syylliset ovat tuossa:



Fera on näitä kahta pehmolelua nyt kantanut mukanaan melkein kaksi viikkoa, siis tosiaankin kantanut mukanaan ihan koko ajan, tietenkin vain yhtä kerrallaan. Huomasin tuon toki, ja ei siinä mitään, ajattelin, kantakoot vain lelua mukanaan jos haluaa vaikkei se yhtään Feran tapaista olekaan kun neiti on tällaista hieman vakavampaa sorttia joka harvemmin intoutuu leikkimään leluillaan. Eräänä päivänä Fera oli ottanut tuon valkoisen pupun mukaansa parvekkeelle, ja vienyt sen siellä sijaitsevaan "pesään" eli pieneen peittoon/mikälie onkaan, johon tytöt ovat tehneet reiän jotta sen sisään pääsee. Siellä Fera tykkääkin nukkua kun ulkona ei enää ole kylmäkään. Illalla Fera oli tyytyväisesti nukkumassa sisällä tuolla nurkassa, joka ennen oli Mojiton nurkkaus mutta nykyään se on lähinnä Feran pesä. Kesken rauhallisten unien Fera yhtäkkiä heräsi, juoksi parvekkeen oven eteen ja odotti siinä niin kauan kunnes joku sen avaisi. Ja tietenkin katseli aina hätäisen näköinen katse ilmeellään minua kun kävelin ohi enkä avannut ovea. Sitten kun ovi avattiin, Fera kipitti äkkiä parvekkeelle ja tuli sieltä viidessä sekunnissa ulos pupu suussaan, ja vilisti patterin alustaa pitkin pesäänsä asettelemaan pupun lämpimään vilttien alle ja meni takaisin nukkumaan. Hölmistyin koko jutusta aivan vietävästi ja repesin nauruun, raukka oli ihan hädissään kun pupu-parka olikin unohtunut partsille kylmään. 


suklaa+fretti

Tämän jälkeen olen kiinnittänyt huomiota siihen, että neiti ottaa joko pupun tai tuon keltaisen hiiren - tai molemmat - joka kerta mukaan kun menee ulos. Ja tuo ne sitten kiltisti takaisin sisälle pesään kun tulee itse sisälle (jos muistaa, jos jompikumpi unohtuu parvekkeelle peiton sisään on hätä kädessä). Tänään viimeksi kävin hakemassa Feran ulkoa sen peiton sisästä, joka olikin oikein kodikkaan oloinen pesä, ja viime kädessä kun olin Feraa nostamassa nappasi se hampaisiinsa hiirivauvansa. Huomasin taas myös pupun olevan siellä, vaikken ymmärrä missä vaiheessa se on sen sinne vienyt, mutta nappasin sen mukaan sisälle ja vein koko konkkaronkan keittiöön. Fera yritti lähteä keittiöstä viemään vauvojaan hampaissaan olkkarin nurkassa sijaitsevaan pesään, mutta estin neitiä pari kertaa jalalla pääsemästä ovesta, ja Ferahan alkoi hädissään ja levottomasti juosta ympyrää pehmolelu hampaissaan yrittäen viedä sitä pesäänsä kunnes suljin oven, jota piti hetken aikaa sitten raapia. En tosiaan unohda sitä katsetta joka Feran kasvoilla oli. Hetken rauhoituttuaan se vei pehmolelut sitten keittiön lattialla sijaitsevaan petiin ja asetteli ne pyyhkeen alle, asettui siihen itse makaamaan viereen ja alkoi pestä niitä! Kokoajan menee homma oudommaksi, mutta ainakin sain siivota rauhassa kun telkesin tytöt lattianpesun ajaksi keittiöön.


suklaa+fretti


suklaa+fretti+chocolate+ferret

Ja tosiaan, meillähän ei tällä hetkellä ole verhoja ikkunassa ollenkaan, koska ne on revitty siitä irti. En minä siis, vaan... Jep, ihmettelin pitkään kun Fera on jo kauemmin repinyt verhoja ja hyppinyt niihin, ja nyt se vihdoin sai revittyä ne irti, ja vei ne pesäänsä! Oikein kovalla työllä ja tuskalla neiti raahasi hampaissaan verhoja patterin alta menevää reittiä pesän 10x15cm kokoiselle oviaukolle, josta oli vielä suurempi työ ja tuska saada verhot läpi, mutta nytpähän on sitten pesä sisustettu uuteen uskoon... En nyt sitten hennonut takavarikoida verhoja vielä, kun kuitenkin uudet laitetaan ikkunaan mutta perkele jos niitä uusia ja kalliita verhoja alkaa repimään.. :D 


suklaa+fretti


On se ihmeellistä mitä Feran päässä liikkuu, mutta siellä se on taas pesässä hoivaamassa pienokaisiaan.. Kaipa se kohta menee ohi, mutta ihmettelen kyllä mikä on tuon käytöksen laukaissut, vaikka Fera onkin jo Mojiton tulosta saakka "yrittänyt" olla se aikuinen ja vakava talossa. En nyt oikein tiedä mitä tähän pitäisi sanoa, mutta sainpahan ainakin otettuja tytöistä kuvia tänään. 



Kuvastahan nyt ei näy, mutta Fera on tuossa asettelemassa vauvojaan tuonne pyyhkeen alle lämpimään...
suklaa+fretti

fretti+ferret

suklaa+fretti+chocolate+ferret

fretti

suklaa fretti

fretti+ferret

albiino fretti

albiino+fretti

fretti+ferret

fretti+ferret
Mojitokaan ei säästy Feralta, vaan löytää Feran aina päältään nukkumasta, tai pesemästä niskaansa. Mojito taitaakin olla tähän hieman kyllästynyt, sillä se on pari kertaa juossut kiireen vilkkaa Feran ihmevimmaa karkuun ärsyyntyneenä.
fretti+ferret
Siinä ne ovat, yhdessä kasassa kaikki kolme Feran alla, joskaan pentueen ainoa erilainen, eli keltainen hiiri ei näy Feran alta. Siis jos eroksi ei lasketa sitä että toinen valkoisista on pupu ja toinen fretti. Ja sitten vielä tietenkin se ettei toisessa paljoa eloa ole.. :D

Koska tässä postauksessa ei mitään kovinkaan rationaalista ideaa muutenkaan ole, loppuun vielä pieni kevennys; varpaat maistuvat hyvältä!

fretti+ferret

fretti+ferret



37 kommenttia :

  1. :DD Ihana Fera! <3
    Ja kiitos vielä paljon että sain käydä luonasi tutustumassa fretteihin! :) Tosi kiva että päästät tuntemattomiakin ihmisiä luoksesi katsomaan frettejä, niitä kun ei ihan joka päivä tule vastaan missään.
    -Melina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fera on kyllä aika hauskaa seurattavaa tällä hetkellä, oikein sääliksi käy välillä kun ihan hädissään kantelee noita leluja pesäänsä.

      Eipä mitään, kiva kun kävit! Ja hyvä ettei vielä ainakaan mitään allergiaoireita puhjennut, mutta muista ettei sekään mahdollisuus silti vielä ole poissuljettu. Mielellänihän minä otan tänne kylään tutustumaan fretteihimme ihmisiä jotka tosiaan ovat freteistä kiinnostuneita. :)

      Poista
  2. Ahahah voi miten lutunen! :D Tosi kivoja ja sympaattisia nää fretit, voisin itekki harkita tämmöstä vilistämään kotio. Onko näiden hoito vaikeeta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nämä kyllä ovat aivan uskomattomia ja mahtavia lemmikkieläimiä, joista kyllä tietenkin myös löytyy ne huonot puolet. Hoito ei mielestäni ole vaikeaa, eikä sen puoleen muukaan fretin kanssa elämiseen liittyvä, mutta se on vain minun mielipiteeni. Jollekin toiselle se taas voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ja hankalaa, tämä riippuu ihan suoraan meistä yksilöistä ja jokainen meistä kokee eri asiat eri tavoin. esim. jollekin koulunkäynti tai työon lastenleikkiä vaikka joku toinen joutuu raatamaan niska limassa. Eihän minulla tietenkään vajaa 3 vuotta frettejä omistaneena ja niistä todella kiinnostuneena ole frettieni kanssa mitään ongelmia mutta se ei tarkoita ettei jollakin muulla voisi olla, vaikka oman kuvani fretinpidosta blogissani tuonkin esille.

      Suosittelen joka tapauksessa ettet missään nimessä hanki frettiä hetken mielijohteesta vaan harkitset asiaa kunnolla ja perehdyt frettiin lajina ja sen tarpeisiin tarkemmin. Blogini ja mm. sivupalkistani löytycien kasvattajien kotisivujen avulla pääset kyllä alkuun. :) Parempi tehdä päätös pikkuhiljaa kuin kokea sitten ikäviä yllätyksiä ja mahdollisesti jopa laittaa eläin kiertoon.

      Poista
  3. Ihana! ♥ :D Jännä miten on tullut tuommoinen hoitamisvietti. Se on saanut pentukuumeensa sulta!

    VastaaPoista
  4. Heh, joo aika ihme päähänpisto. Mutta onneksi Feralla ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan oikeita pentuja kun kerran unohtaa pentunsa parvekkeelle. :D Hyvä äiti kyllä... x)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Söpöt tytsyt kiittävät kehuista. ;-)
      Vaikka kyllä Fera ainakin tuntuu noteeranneen olevan omasta mielestään maailman kaunein. :D

      Poista
  6. aww vitsi noi on kyllä söpöjä! :) ja ihana blogi sulla<3!

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän fretit ovat, ja tytötkin ovat kyllä varsin söpöjä keskivertoon nähden. :D Kiitoksia, kiva että pidät blogistani. :)

      Poista
  7. Voi etta miten suloisia! Mun entisella koirallakin oli valilla ihan hassuja vauvakuumeita, oli pakko saada joku pehmolelu hoivattavaks :)♥

    http://chiquine.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Hehe, näköjään se on sitten aika yleinen tapa, vaikka itse kyllä yllätyin kovin että mistäs nyt kiikastaa kun ei edes kiimakaan ole.. :D käynkin tsekkaamassa blogisi. :)

    VastaaPoista
  9. Tuota... vaikuttaa ihan selkeeltä valeraskaudelta. Laskeskelepa kiiman päättymisestä kulunutta aikaa. Jos se olis astuttu silloin, olisko sen pennut jo syntyneet, ja hoitaisko se niitä?
    En tiedä onko freteillä valeraskauksia, kun en lajia tunne (siksi tätä blogia luenkin, kun fretit vaikuttaa hauskoilta otuksilta), mutta koirien kohdalla tuo on ihan selvää valeraskaan elikon käytöstä. Kannattais ottaa pehmot pois ja ohjata frettiparan huomio muihin juttuihin. Koirilla valeraskauden hoitoon on myös lääke, mutta freteistä en tiedä. Kannattaa varmaan konsultoida sen tiimoilta eläinlääkäriä, joka tietää freteistä jotain (ja sellanen lääkärihän teillä näköjään jo onkin :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, hieman vastailu näihin kommentteihin oli unohttunut kun kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Kyllä, tuo vaikuttaa valeraskaan elikon toiminnalta, mutta Feran tapauksessa kyse ei ole siitä vain jostakin aivan muusta. Feran kiima katkesi jo tammikuussa hormoni-implantilla joka on kemiallinen kastraatio. Jos alan aikaa laskeskelemaan (sanotaan vaikkapa kiiman päättymisestä kommenttiisi asti), olisi pennut jo luovutusikäisiä (8vk on fretinpennun luovutusikä) ja lähteneet uusiin koteihin. Freteilläkin on valeraskauksia, ja ne ovat aika yleisiäkin. Kuitenkaan en ole viellä tähän mennessä kuullut fretin tulevan valeraskaaksi ilman astutusta, epäonnistunutta sellaista tietenkin siis. Fera myöskin, päinvastoin kuin valeraskaana oleva fretti, tiputti roimasti painoaan implantoimisen jälkeen. Feraa ei ole, eikä ole yritettykään astuttaa sillä se on rekisteröity lemmikkifretiksi. Kuitenkin kiimansa aikana neiti kovinkin innokkaasti yritti etsiä kivaa poikafrettiä itselleen siinä onnistumatta (yllätys), joten kiima ja sen päättyminen sekä kevään tulo on voinut toimia laukaisevana tekijänä tuohon ylimalkaiseen hoivaviettiin jonka nyt melkeinpä olisi voinut diagnosoida osittaiseksi 'vale-valeraskaudeksi' (jos ymmärrät mitä tarkoitan) tai sitten vain Feran muutenkin suhteellisen korkean luonnollisen hoivavietin kasvamiseksi/korostumiseksi. Fera kun on muutenkin erittäin läheisyyttä kaipaava fretti jolla luonnostaankin on suurempi hoivavietti kuin joillakin toisilla freteillä.

      Poista
    2. Niin, näköjään unohdin, mutta mainitsemani piti vielä että nuo pehmolelut ovat nyt muuttorumban jälkeen unohtuneet kokonaan, vaikkei tuo hoivavietti sitä ennenkään enää ollut läheskään yhtä voimakas kuin aiemmin. Lähinnä satunnaosta kantelua jos Mojito tai joku muu oli varastanut pesään viltin alle haudatut ja unohdetut 'pehmolelupennut'.

      Poista
    3. Okei. Hassu tapa toisella sitten vaan :)

      Poista
  10. ihanat fretit <3 tiedätkö mistä saisi edulliseen hintaan fretin poikasia :) ? olen harkinnut fretin hankintaa jo pitkään ja perheelläni on kokemuksia fretistä jonka he pelastivat kerran, (jonkun fretin poikanan tippu parvekkeelta) he elvyttivät hänet ja sitt se fretti sain hyväsydämmisen kodin.. ett oisko tietoo? :) kiva jos vastaisit.. hyvä blogi sull, vois jäädä seurailee :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frettejä saa Frettiliiton hyväksymiltä kasvattajilta, joiden kotisivulinkit löytyvät tästä minunkin blogini sivupalkista. Suomessa pennun hinta on 350euroa, joka ei omasta mielestäni todellakaan ole kova hinta. Lemmikkiä hankittaessa hinnan ei koskaan tulisi olla peruste, joten edullisesta fretistä haaveileminen kannattaa lopettaa siihen paikkaan. Itse eläimen hinta ei todellakaan ole ainoa investointi, se on pikkusumma verrattuna siihen mitä frettiin tulee jo sen ensimmäisen elinvuoden aikana. Suosittelen että käyt lukemassa sivupalkistani löytyvän 'Katsaus näätäkuluihin' -postauksen. Huom. en ole sitä vähään aikaan päivitellyt joten todellisuudessa fretteihini mennyt rahasumma on paljon suurempi. Lisäksi suosittelen lukemaan paljon muutakin ennen fretin hankkimista, sillä ilman tarpeellista tietoa olet suoraan sanottuna pulassa sitten frettisi kanssa - tai sitten frettisi on pulassa kun ei saa oikeanlaista hoitoa.

      Kiva että pidät blogista, tervetuloa seurailemaan vain ja pahoitteluni todella myöhäisestä vastauksesta.

      Poista
  11. ihania!!<3 liittyisitkö munki blogiin :)?

    VastaaPoista
  12. ompas nuo ihania :)!


    http://fromdaytoday-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Mitenkäs Feran vauvakuume voi ja koskas tuut kattoon Mistiä?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin löysin, soitan illalla.

      Poista
    2. Ok. :) Ja hyvä että soitat kun mulla ei tosiaan ole saldoa tässä liiymässä kun 2 senttiä. Mutta olisi kyllä ollut ihan kiva jos olisit vaikka duunissa tai jossain tietokoneella voinut vaikka vitosen ladata saldoa tähän.. Siihen riittää että on tiedossa vaan puhelinnumero, muuta eikä mua tarvita siihen,,

      Poista
  14. Siis kuinka söpöjä noi voi olla?? Aivan mahdottoman valloittavia! :3

    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tytöt osaavat kyllä söpöstelyn jalon taidon ja fretit ovat muutenkin aivan uskomattoman valloittavia eläimiä. ;-)

      Käynkin tsekkaamassa blogisi!

      Poista
  15. Luin tässä blogiasi, ja ihastuin kyllä ihan täysin <3 Et muuten haluisi ottaa nelikuista poikapötkylää hoitoosi toukokuussa? Olen nimittäin lähdössä matkalle 10.5. ja näätylille pitäisi saada hoitopaikka viikoksi - ja mieluiten frettiosaavasta kodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidät blogistani, toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyä. ;-)

      Voi, kamalaa että juuri nyt minulla on ollut hieman rajallinen pääsy nettiin kun olit tuon kommentin laittanut, olet varmastikin löytänyt hoitopaikan pötkylällesi - toivottavasti ainakin!

      Poista
  16. voi kuinka söpöjä♥

    http://inka-allornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fretit ovat, ja tytöt varsinkin osaavat olla syötävän suloisia ;-)

      Poista
  17. Apua ku on sulosia ! Ja tuo banneri on aivan täydellinen :=

    http://www.withoutwings-iidasd.blogspot.fi/
    Ois kiva jos kävisit kurkkailemassa munki blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt ovat suloisia, ja fretit muutenkin. :) Bannerille kyllä tehdään kesäremontti, sillä se ei omia toiveitani vastaa ja se on muutenkin ollut "väliaikainen" :D

      Käyn toki kurkkaamassa blogisi! :)

      Poista
  18. Do уou minԁ if I quote а fеw οf yοuг artіcles aѕ long as I pгoѵіdе credit аnԁ sοurces back tο yοur ωеblog?
    My ωebsite is in the very same aгеa of interest
    aѕ уourѕ and mу viѕitors would genuinely benefit from а lot of the information you pгovide here.
    Pleаѕe let me knoω if thіs oκay with you.
    Thаnks a lοt!

    Here iѕ mу blog anti-aging skin care reviews

    VastaaPoista
  19. Ihania frettejä! Liityin lukijaksi :)

    kanimaisia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. Etkait oo lopettanut blogisi pitämistä?? :O Hyviä frettiblogeja on niin vähän että olisi kyllä menetys jos taskuvarkaani jäisi tähän. :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tokikaan ole lopettanut blogin kirjoittamista, pienen tapahtumaketjun aiheuttama tauko loppui tänään ja postauksia alkaa taas ilmestymään. :)

      Poista
  21. Moi! Hei mitä kameraa käytät kuvatessasi frettejäsi? :) Mulle on tulossa fretti ja olen ostamassa uutta kameraa niin teen vähän "tausta turkimusta" että minklainen kannattaa ostaa. :) Mitä objektiiveja käytät vai kuvaatjko tavallisella kameralla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kata! Olen kuvannut frettejäni tähän mennessä Canon EOS 1100D:llä, jonka ominaisuuksissa olisi kyllä ollut parantamisen varaa. Nyt odottelenkin uuden, Canon EOS 600D:n saapumista postissa. Objektiivina on palvellut kameran mukana tullut kittilinssi, 18-55mm IS II, joka jatkaa toimintaa edelleen. Kuitenkin olen hankkimassa uutta objektiivia, en vain vielä ole päättänyt tuleeko se olemaan 50mm f/1.8 vai 35mm f/2.

      Poista

Jätäthän meille tassunjälkesi!