Frettikuulumisia! | Taskuvarkaani frettiblogi

29. elokuuta 2014

Frettikuulumisia!

Meillä on tosiaan nyt kesän aikana ollut blogissa hieman hiljaisempaa, mutta nyt alkaa uudet syksyisen tuulet puhaltamaan! Kesä on ollut laiskottelun lisäksi niin tekemisentäytteinen, ettei ole ehtinyt kuin ajatella kirjoittamista. Frettien ulkotarhaan on rakennettu kattoa muiden asioiden rakentelun lomassa, pidetty hauskaa kavereiden kanssa ja ulkoiltu ahkerasti niin frettien kuin kissankin kanssa. Pahoittelen muuten jo etukääteen kuvien puuttumista, johtuen että kamerani piuha on teillä tiettymättömillä, eikä yhtään toimivaa muistikortinlukijaakaan talossa ole. Järjestän etsintäpartion, ja yritän löytää sen tässä parin päivän sisällä kun blogin lisäksi kuvia kinuaa eräs deadlinekin, joka haamuilee ylihuomisessa. Niin, ja vaikka tämä onkin nyt tällainen kuvaton postaus, kannattaa silti lukea loppuun niin saat tietää mitä kivaa yllätystä olen teille lukijoille kehittänyt aivan kohta toteutettavaksi.

Meille ei sinänsä mitään kovin ihmeellistä kuulu, kun melkeinpä koko kesä oltiin ihan kotosalla vaan, eikä Kesäpiknik -frettinäyttelyynkään keretty ilmottautumaan. Nyt kuitenkin yritetään päästä loppuihin tällä frettinäyttelykaudella järjestettäviin näyttelyihin, toivottavasti pienen vahvistuksen muodossa. Frettien määrän pitäisi nyt syksyn aikana lisääntyä kahdesta kolmeen, mutta ihan hirveästi en tulevasta pikkuisesta vielä paljasta. Sukupuoli kuitenkin on tälläkin kertaa tyttö, enkä edes malttaisi odottaa että pääsen pallottelemaan pientä untuvapalleroa käsissäni. Väristä voin paljastaa sen verran, että pennun väritys on eri kuin Feralla tai Mojitolla. Tämän pitäisi nyt olla viimeimen frettini nykyisten elinaikana, mutta... Pakko kyllä myöntää että kyseisen kasvattajan repertuaareihin on tullut yksi aivan sanoinkuvaamattoman upea kasvatusyksilö, jolla kasvattaja on alustavasti suunnitellut ensi vuodeksi pentuetta josta odotettaisiin syntyväksi unelmieni värityksellä ja kuvioinnilla olevia frettejä, joten hieman kyllä houkuttaisi seuraavanakin vuonna kasvattaa laumaa hieman.

Lauman kasvattamisessa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Ensinnäkin haluan ettei freteilläni olisi keskenään kovin suuria ikäeroja jotta a) kaikki tulee hienosti toimeen keskenään ja tärkeämpänä b) jotta minulla tulee näiden frettien eliniän jälkeen olemaan pieni fretitön kausi elämässäni tulevaisuudensuunnitelmieni vuoksi. Toinen ongelma onkin sitten ehkä jopa se hankalampi. Kun nyt satun asumaan äitini talossa, on alunperin sovittu eläintarhan koon rajoittuvan kolmeen yksilöön sekä frettejä että kissoja. Tämänvuotisen pennun jälkeen tuo määrä on täynnä. Kuitenkin olen unelmoinut jo pitkän aikaa erään tietynlaisen värityksen ja kuvioinnin omaavasta fretistä, mutta sellaisia ei vain ole Euroopan rajojen sisäpuolella hetkeen näkynyt syntyvän. Luulin joutuvani odottamaan vuosia että tulee sellainen pentue sopivalla kasvattajalla vastaan. Eihän tuo ensi kevääksi suunniteltukaan pentue toki mikään varma ole, mutta ainakin sellaista on alustavasti suunniteltu. Täytyy katsoa miten tässä nyt käy, syntyykö oikeanlaisia pentuja lainkaan, luovunko suunnitelmistani ja jään kuolaamaan näiden ihanuuksien kuvia netissä, vai korotetaanko lemmikkimäärämme rajaa vielä yhdellä yksilöllä..

Mitään ihmeellisiä suunnitelmia meillä ei ole nyt syksyksikään suunniteltu. Itse jatkan koulua syyslukukauden verran, menen samalla töihin ja yritän saada aikani riittämään tasapuolisesti kaikille eläinperheemme jäsenille. Fretit täytyy vielä tämän vuoden puolella muistaakseni käydä rokottamassa ja Fera pitää viedä eläinlääkärin vastaanotolle hammastarkastukseen ja sen jälkeen sitten toimenpiteeseen lohkeaman vuoksi. Tarkoitus on käydä hiotuttamassa hammas jottei siitä koidu myöhemmin sitten isompia ongelmia ja ettei siihen jää mitään suun limakalvoja ärsyttäviä teräviä reunoja ym.

Lähiaikoina blogin suhteen olisi tarkoitus julkaista eräs yhteistyöpostaus (tai periaatteessa parikin) sekä kirjoittaa frettien sijaan Misjan kuulumisia. Syksyn aikana suunnitelmissa on myös vihdoinkin tehdä sekä kirjoittajalle että kissoillekin omat esittelysivut ja kirjoittaa ehkä myös pieni postaus vanhempienkin kissojen, Mistyn ja Piksun, elämästä niin kauan kun ne nyt vielä maisemissa ovat. Piksu on kyllä aivan upeassa kunnossa, mutta ikävä kyllä Mistystä ei voi sanoa samaa. Hieman jo pelottaa tulevaisuus, että kuinkahan pitkään meillä enää on yhteistä aikaa jäljellä. Toivotaan kuitenkin että vielä vuosia. 

Ja nyt siihen alussa vihjailemaani tulevaan yllätykseen! Eli teille lukijoille on luvassa hauska arvonta Bloggerin käyttäjäraadin kautta rekisteröityneiden lukijoiden määrän saavutettua 150, jota se jo hipookin. :) Toivon mukaan saamme pitää arvonnan mahdollisimman pian vaikka harva enää käyttääkin tätä bloggerin toimintoa.

11 kommenttia :

  1. Ui vitsi kuulostaa kivoilta suunnitelmilta ^o^ varsinkin supersöpöjä frettivauvakuvia ootan innolla <33

    VastaaPoista
  2. Uuuu arvonta! Odotellaan jo innolla minkälainen palkinto tulee olemaan! :) Tai vooithan toki halutessasi paljastaapikkasen minkämoinen se on ;)

    VastaaPoista
  3. Hei! Tykkaisin paljon jos kirottaisit minkälanen eläin fretti on lemmikinä. Tykkaan fretteistä paljon ja lukisin milelläni minkälaisia ne on kotona lemmikinä kun olen miettiny fretin ostamista. Kkiva jos kijottaisirt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Itseasiassa suurin osa blogini postauksista kertoo jollakin tavalla fretin ominaisuuksista lemmikkinä, joten aiheesta löytyy blogista paljon. Ensimmäisenä kannattaa toki lukea nuo tuolla oikean reunan sivupalkissa olevat postaukset. Niistä ekana vaikkapa tämä: Fretti - kenen lemmikki se on?. Fretin hankinnasta tääs löydät luettavaa täältä, ja sen kustannuksista sekä ruokinnasta taas tietoa näistä linkeistä: fretin hinta ja kustannukset ja fretin ruokinta

      Poista
  4. Ja tosi kiva blogi muuten. Tykkaan paljon.

    VastaaPoista
  5. Terve! Tosi kiva blogi ja sitä rataa, liityin lukijaksi koska mulla on nytten pieeeni (iso!) aika akuutti ongelma uuden fretin pennun kanssa! Se on siis mun eka fretti, naaras ja iältään nyt melkein 5kk. Viikon vajaa 5kk eli 4kk 3vk. Se tuli mulle sen suunnilleen 3 viikkoa sitten ja olen tehnyt kaiken niinkun kasvattaja sanoi (tai siis mitä se nyt sano, ei paljonkaan.) mutta se ei lopeta puremista!! Tää pikkupeto on siitä lähtien kun tuli hyökännyt sormien ja varpaiden kimppuun kun raivohullu! Se on vähentynyt ihan minimaalisesti mutta puree niin paljon ettei sitä voi pitää vapaana kun on itse kotona. Alan jo vaipua pieneen epätoivoon joten olisin TODELLA iloinen jos sinulta löytyisi joku ratkaisu tälle. :( Haluaisin helliä pentua sylissäni ja leikkiä sen kanssa mutta se ei vaan onnistu melkein ikinä. Ihan erilainen lemmikki kun kasvattajan sanojen perusteella odotin. :( Harmittaa ihan suunnattomasti. Olen jo miettinyt sitäkin että mitä teen jos se ei vaan yksinkertaisesti lopeta meidän puremista ollenkaan!? En haluaisi antaa pois. Ja toisaalta kuka hullu huolisikaan raivona purevaa frettiä edes ilmaiseksi!
    Jään ikuiseen kiitollisuudenvelkaan jos osaisit auttaa. Mahdollisimman pian, pliis! Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ensinnäkin opettaa pennulle jonkinlainen kieltosana, vaikka sihinä tai terävä ei, kun se puree. Jos fretti ei kielloistakaan huolimatta lopeta puremista, laita kantoboksiin ja yritä uudelleen hetken kuluttua. Tärkeintä on, ettet yritä väkisin pitää frettiä sylissä, kun näet että se on villinä, vaan ensin esim. Juoksutat sitä ja leikit sen kanssa. Kun fretti on selvästi väsähtänyt, yritä käsitellä sitä uudestaan. Otat hetkeksi syliin ja vaikka silittelet. Seuraa fretin elekieltä, siitä kyllä näkee milloin se ei tahdo että sitä yritetään kiinni tai on valmiina puremaan. Yritä välttää tilanteita, joissa fretti voisi purra. Varmaan parhain keino on juuri antaa fretin väsähtää hiukan ensin ja yrittää sitten tai jos kielloista huolimatta puree, niin boksiin rauhoittumaan.

      Poista
    2. Ei, frettiä ei itseasiassa voi kouluttaa kuten koiraa, koska sillä ei ole miellyttämisen halua. Koira haluaa miellyttää, mikäli se luottaa omistajaansa ja sen takia se noudattaa kieltoa. Freteille tällaista halua ei ole ja sen takia koulutus on huomattavasti vaikeampaa. Sitä paitsi erityisesti fyysinen kuritus ei ole millään tapaa suositeltavaa yhdenkään eläimen kuin ihmisenkään kohdalla.

      Poista
    3. Moikka Teetuska! Autan oikein mielelläni, ja uskonkin että vinkeistäni voisi ollakin apua. Ensimmäinen anonyymi on oikeassa. Frettiä kannattaa mieluummin yrittää käsitellä silloin kuin se on väsynyt, eikä silloin kun sillä on se päivän kaikkein villein ja energisin hetki meneillään. Silloin saattaa jo vanhempikin fretti purra kaiken sen energian ja leikin tiimellyksessä. Pentu kannattaa tosiaan leikittää väsyksiin. Mikäli ongelma on pureminen leikkiessäkin, käytä jotakin kättä pidempää jolloin se ei pääse puremaan sormia. Esimerkiksi jotakin kissojen onkilelua, ne ovat freteillekin hyviä. Väsynyt fretti ei jaksa pistää vastaan samoin kun energinen ja innokas fretti. Pentu usein vielä väsyykin nopeasti vauhdikkaassa leikissä.

      Myös jäähyttäminen puremisen jälkeen on usein toimiva keino, sillä fretti haluaa että siihen kiinnitetään huomiota. Kun sen sulkee pieneen tilaan (kantokoppa, aitaus, vessa tms. missä ei ole mitään kivaa millä leikkiä) eikä siihen kiinnitä huomiota, tylsyys valtaa otuksen mielen alta aikayksikön. Sen pitäisi toistojen jälkeen siis kaiken järjen mukaan oppia, että puremisen jälkeen seuraa tylsää, pureminen = tylsyys.

      Kirjoitit, ettei frettiä voi puremisen vuoksi pitää vapaana asunnossa ihmisten ollessa kotona. Missä se sitten on sillä aikaa? Tämä on sinänsä ehkä hieman huono juttu, sillä senhän nimenomaan pitäiti oppia olemaan kunnolla myös silloin kun asukkaat ovat kotona. Siinä kannattaa käyttää hyväksi sitä, että vaikka fretti on vapaana ollessasi kotona et kiinnitä siihen mitään huomiota, jolloin se saa rauhassa puuhailla omiaan. Jos ongelmana on esimerkiksi varpaiden pureminen, nosta esim. sohvalla tai tuolilla istuessasi jalat ylös. Näin pentu ei pääse puremaan, mutta saa kuitenkin olla vapaana myös silloin kun olet kotona. Näin se varmasti oppii paremmin olemaan kunnolla, kun ollessaan suljettuna toiseen tilaan ihmisten ollessa kotona, sillä silloin ihmisen läsnäolo ja vapaaksi pääsy on normin sijaan muuttuja, josta täytyy toki ottaa kaikki ilo aina irti.

      Onko frettisi otettu ulkomailta kun se on noin vanhana tullut sinulle? Voi olla, että muutos on ollut raskas tai sitten se ei ole pienempänä pentuna koskaan oppinutkaan luottamaan ihmisiin. Fretti, joka luottaa ei pure. Ongelmana ei siis sinänsä ole koulutuksen puute vaan luottamuksen puute. Sinun pitää saada pentu luottamaan sinuun. Voit esimerkiksi istua lattialla herkkujen (esim. nutriplus-tuubi) kanssa, odottaa että pentu tulee itse lähellesi ja antaa herkkua. Myös sylissä ollessa tulee harvemmin purtua jos suun täyttää herkku.

      Viimeinen, mutta todennäköisesti yksi toimivimmista metodeista vielä. Käypäs ostamassa pennullesi pienet valjaat ja lähde sen kanssa ulos. Kuulostaa oudolta metodilta, mutta ullkoilukertojen avulla pentu oppii luottamaan sinuun. Sisällä sille tuttu ja turvallinen paikka/ asia on esimerkiksi sohvan alusta, jonne se menee piiloon sinua, pelottavaa tai ahdistavaa asiaa. Kun viet pennun ulos outoon ja ihmeelliseen, sen mielestä hieman pelottavaankin ympäristöön, sinä olet ainoa tuttu ja turvallinen asia. Pentu turvautuu pelottavan maailman äärellä sinuun, ja näin alkaa pikkuhiljaa (mahdollisesti aika nopeastikin) luottaa sinuun. Kun se huomaakin että olet turvallinen etkä pelottava, luottamus tulee kuin itsestään. Silloin loppuu myös pureminen. Sisätiloissa se ei kuitenkaan pidä sinua turvallisena ennenkuin olet todistanut sille sellainen olevasi. Ne valjaat muuten kannattaa valita huolella, sillä fretit, varsinkin pennut ovat aikamoisia niistä irti kiemurtelijoita. Valitse mieluiten sellaiset ns. paitamalliset. Itse löysin pienet, freteille tarkoitetut sellaiset joskus Faunattaresta. Jos haluat nähdä minkälaiset ne olivat, kannattaa käydä vilkuilemassa noita blogin alkupään, vuoden 2012 ensimmäisiä postauksia. Niissä on varmasti aika alkupäässä ne valjaat näkyvissä.

      Poista
    4. Ja anonyymille näistä koulutusmetodeista... Kuten toinen anonyymi jo sanoi, ei fretin kouluttaminen todellakaan ole sama asia kuin koiran, jolla on miellyttämishalua (eli, se haluaa miellyttää omistajaansa, tehdä omistajansa tyytyväiseksi). Fretillä taas ei ole minkäänlaista motiivia yrittää miellyttää omistajaansa. Frettiä motivoi lähinnä sen oma hyöty. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kyllä, sinun on periaatteessa lahjottava fretti käyttäytymään hyvin, tekemään temppuja tai mitä sitten ikinä sille haluatkaan opettaa. Fretin on saatava kouluttamisesta jotain hyötyä itselleen, sillä ilman sitä sillä ei ole mitään motiivia/tarvetta tehdä omistajan pyytämää asiaa. Fretin kouluttamisessa korostuu luottamus, kiintymys, palkitseminen ja toistot. Tärkein asia on luottamus, sillä mikäli fretti ei luota sinuun, et kyllä saa sille opetettua yhtään mitään. Tästä esimerkiksi enemmän tuossa ylemmässä, puremisen pois kouluttamiseen liittyvässä kommentissa. Siitä vielä sen verran, että mielestäni puremista ei edes "kouluteta" fretistä pois, vaan luottamuksen puute korjataan. Kun fretti oppii luottamaan ja kiintyy sinuun, se lopettaa puremisen ilman mitään sen kummempia koulutuksia.

      Ja tälle koulutustavoista vähän liiankin kiivaasti kirjoittaneelle anonyymille tiedoksi: Minkään eläimen kohdalla rankaisu ei ole toimiva tapa tasapainoisen ja hyvin käyttäytyvän eläimen kouluttamiseen. Rankaisua on toki monenlaista, mutta fyysinen sellainen ei saa aikaan muuta kuin pelokkaita ja arkoja eläimiä, jotka saattavat jopa totellakin omistajaansa; pelosta. Näin myös kaikkein helpoiten saadaan aikaan mm. käytöshäiriöitä. Jokaisen lemmikinomistajan tulisi tietää, että eläimen käytöksen positiivinen vahvistaminen on tehokkain koulutuskeino. Tämä siis tarkoittaa mm. juuri sitä "lahjomista," kehumista ja muuta. Kun eläin tekee oikein, sen oikeaa käyttäytymistä vahvistetaan positiivisesti; se saa oikein tekemisestä kehuja, silityksiä, herkkua tai kivan leikkihetken. Muista, että niin fretti kuin myös se miellyttämishaluinen koira on usein sen verran itsekäs, että se haluaa sen herkun. Miellytti sitten omistajaansa tai ei.

      Poista
  6. Mulla olisi nyt kyllä kommentoitavaa varmaan teidän kaikkien (kolmen) luettelemista koulutustavoista.
    Anonyymille sitä että pelkkä kieltosana ja kantiäokoppaan lukitseminen ei niinikään hirveen tehokkaalta koulutukselta kuulosta. Toinen anonyymi. Siis hakkaamallako eläimiä sun mielestä pitäis kouluttaa? Sillein ei kyllä saada mitään tasapainoisia eläimiä aikaseks niin kun blogisti tossa jo sanoikin. Laittamaltasi sivulta kyllä löytyy vaikka mitä muita koulutus keinoja joten ihmettelen valintaasi. Onko se oma keinosi kouluttaa koiriasi? En yhtään ihmettele jos ei tottele.. Blogistin neuvoihinkin pakko puuttua sen verran ettei mikään luottamuksen kehittäminen korvaa koulutusta. Eläin pitää mun mielestä kyllä kouluttaa eikä vaan "odottaa että ongelma menee ohi" niin kun vähän neuvot. Kiva blogi kyllä, tosi paljon infoa. Tätä kouluttamis asiaahan voisi vaikka vähän tutkiaja ehkä kirjoittaa siitä sitten? Fretinkin omistajat varmasti kaipaisi koulutus vinkkejä, kun niitä ei missään lue.

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!