Eli viime vuosi, se maaginen vuosi 2012 jolloin kaiken väitettiin päättyvän. Erehtyivätköhän Mayat päivämäärästä vai olikohan kyse vain siitä ettei kukaan ihan loputtomiin asti jaksanut sitä kalenteria kiveen hakata? Maailmanloppu ei kuitenkaan koittanut, joten on varmaankin aika hieman kerrata viime vuoden tapahtumia ja kuulumisiamme tiiviimpään pakettiin.
Aloitetaan helmikuusta, joka ei ihan niin helminen sitten ollutkaan. Vuoden 2012 helmikuu oli varmasti elämäni pahin kuukausi. Tällöin lähetin Pickpocket's Ferretsille pentukyselyä viime vuoden pentueista, ja sainkin sähköpostilleni oikein vastaanottavan ja ihanan vastaanoton. Helmikuussa otin yhteyttä myös Kuutin fretteihin pieni ja sievä frettityttö mielessäni. Kuitenkin pari viikkoa pentutiedustelujen jälkeen jouduin saattelemaan rakkaan frettipojuni, ensimmäisen frettini Doussin paremmille maille. 22.02.2012, kello 20:37 monen tunnin eläinlääkärirundin ja itkemisien jälkeen kotimatkalla sain Viikin pieneläinsairaalasta puhelun, ettei pienen sydän enää jaksanut vaikka teho-osastolla kuntoa oltiinkin saatu paremmaksi. Auto pysähtyi tähän paikkaan, oli pakko lähteä haukkaamaan hieman happea motarin sivuun. Loppumatkan makasin auton takapenkillä ja oloni oli aivan hirveä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Doussista voitte lukea lisää täältä ja täältä. Taisin pitää koulustakin lomaa tuolloin meneillään olleen jakson, vaikka muutenkin olin kyllä melkein koko vuoden omilla lomillani.
Huhtikuu ja toukokuu menee helposti samaan syssyyn, muistikuvia ei nimittäin löydy kaikilta kuukausilta ihan tuosta noin vain. Huhtikuussa Kuutin freteiltä ilmoitettiin Aleksan ja Boriksen pentueen syntyneen. Fera siis syntyi 7.4, mutta en toki vielä tiennyt minkä pennun saan tai minkä värisiä pennuista ylipäänsä tulee. Pentujen kasvaessa kävi ilmi että yksi naaraista on väritykseltään suklaa, ja Minna varasikin tämän pennun minulle. Huhtikuun lopussa tein myös tämän blogin, joskaan en vielä silloin kirjoittanut ensimmäistä postaustani. Toukokuussa, kun olin käynyt viimeiset jaksot koulussa kiltisti, koulumme arvon herra rehtori ilmoitti minulle kolmen viikon kuluttua tulevan postissa todennäköisesti erokirjeen. Sain kuitenkin rehtorin perumaan katalan suunnitelmansa ihanalla ja manipuloivalla kirjoitustaidollani, sillä kirjoitin hänelle kilometrin pituisen viestin aiheesta "Miksi minua ei pidä erottaa koulustasi." Rehtori kuitenkin laati pienet ehdot vaatien minulta mahdottomuuksia; jokaikisessä jaksossa tulisi seuraavana vuonna suorittaa 8 kurssia. 8 on siis enimmäismäärä kursseissa, ja siitä on aina erikseen juteltava ja sovittava opinto-ohjaajan kanssa. Vaatimus olisi kohtuuton jopa tunnollisiakin opiskelijoita kohtaan, niin entä sitten minua, jonka koulunkäyntimotivaatio on ollut 10 kurssia vuodessa -luokkaa? Tiedän kyllä jaksamiseni, enkä tuollaisesta urakasta selviytyisi niin millään.
Kesäkuun kolmantena päivänä ajoimme äitini kanssa ympyrää Espoossa yrittäen löytää kasvattajan taloa. Talo oli piilossa toisen talon takana hassusti, joten emme olleet löytäneet sitä vaikka olimmekin oikeaan paikkaan ajaneet. Oikea paikka kuitenkin löytyi, ja saimme mukaamme pienenpienen Feran. Ensitapaamisella tyttö näytti niin pikkuruiselta, että mietin uskallanko käsitellä sitä ilman että se menee rikki. :D Olihan Doussi ollut tullessaan jo neljän kuukauden ikäinen maahantuontisääntöjen vuoksi, joten Fera oli tähän verrattuna aivan pikkiriikkinen. Tyttö oli oikein hieno pieni fretinalku minulle tullessaan, ja hiekkalaatikollakin käytiin vahingoitta. Hampaita nyt hieman testailtiin mutta sekin jäi pian pois. Yksi Feran näteistä, tummista soopelisiskoista jäi ilman kotia sillä alkuperäisestä varaajasta ei koskaan kuulunut mitään. Sanoin kasvattajalle ottavani Brisen mielelläni meille asumaan jos palkkapäivääni mennessä neiti ei ole hyvää kotia löytänyt. Kyselijöitä oli ollut kuulemma paljon, mutta yksikään ei ollut tarpeeksi varteenotettava kotiehdokas, joten Minna laittoi minulle viestiä että tule hakemaan tyttö kotiin. Valitettavasti Brise nukkui pois saatuaan kurkkuunsa terävän luunsirun joka oli aiheuttanut sisäelimille hallaa.
Kesäkuun 11. päivä Pickpocket's Ferretsillä syntyi Islan ja Matun pentue, josta Mojitokin on peräisin. En tällöin vielä tiennyt saavani tästä pentueesta pentua, sillä varaukseni oli alunperin toisessa pentueessa suklaanvärisestä naaraspennusta. Kesäkuussa myös aloin kirjoittamaan tätä blogia, joskin hieman erilaisella ulkoasulla silloin. Loppukuusta minulla alkoi myös kesätyö aivan tuossa naapurissa vanhustenkeskuksessa. Toimiini kuului jutella vanhusten kanssa, pitää heille seuraa ja käydä heidän kanssa ulkona. Pari viikkoa ehdin töissä olla kunnes sain kuulla etten kuulemma sovellukkaan työhön (?!!).
Heinäkuussa minun oli tarkoituksena mennä Feran kanssa KesäPiknik-frettinäyttelyyn kuun lopussa, mutta tämä valitettavasti jäi väliin kuumeen vuoksi. Tässä kuussa myös selvisi, että pentue jossa varaukseni oli, oli jokaista pentua myöten pastelli! Kasvattaja kysyi minulta jo tällöin, haluaisinko vaihtaa albiinonaaraaseen, mutta hieman empien pitäydyin silti alkuperäisessä pentueessa. Heinäkuun alussa aloitin uuden työn erään ystäväni sijaisena henkilökohtaisena avustajana, joka olikin mielestäni parempi työ kuin edellinen, sillä sain itse valita vuorot ja olla eläinten kanssa. Olin ainoa joka siivosi siilin häkkiä ja ruokki sitä, varsinkin jollakin muulla kuin kissanruoalla tai banaanilla. Ja ainoa joka pärjäsi avustettavan kovia kokeneen (virosta tuotu kulkukoira) "hullun ja purevan" koiran kanssa jota muut ulkoiluttivat kuristuspannassa kerran päivässä. Oikeasti koira oli todella ihana ja kiltti kun sitä käsitteli oikein, rauhoitteli ja ulkoilutti tarpeeksi (ilman kuristuspantaa!). Saatoin päivässä olla useita tunteja koiran kanssa ulkona. Henkilö, jota avustin oli sitten sitä mieltä että minulla on anoreksia koska söin kahden vuoron sunnuntaina vain kaksi leipää ja puolen litran jogurtin, ja näin ollen erotti minut osasyynä tämä, osasyynä se että olin kuulemma liian laiha avustajaksi.
Elokuun 5. päivä minulla oli synttärit, mutta taisin angstata koko päivän kotona kirjoittamassa Doussin muistopostausta, olihan samana päivänä kuitenkin Doussinkin syntymäpäivä!
Elokuussa kävin myös katsomassa pentuja, jolloin molemmat pentueet alkoivat olla jo luovutusikäisiä. Eräs pieni pastellinvärinen piru purikin minun huomaamattani (ja tuntemattani!) käteni aivan verille, mutta ihastuin pentuihin täysin. Varsinkin niihin albiinopentuihin, joiden äitiä olin jo aiemmin ihaillut kovasti. Kasvattaja sanoi minulla tällöin, että voin edelleen halutessani vaihtaa albiinoon, mutten osannut oikein siihen sitten sanoa mitään joten taas tuli ehkä jopa vähän vastentahtoisestikin pitäydyttyä pastellipentueessa. Kuitenkin päästyäni illalla kasvattajan luota kotiin, kipitin äkkiä laittamaan kasvattajalle viestiä että haluan ilman muuta albiinonaaraan! Ei mennyt montaa päivää kun kasvattaja ilmoitti, että pentueen isän omistaja oli kysynyt kasvatusnaarasta, ja kertoi ainoan jäljellä olevan pennun olevan Mojito. Mojito, jolla oli toinen takajalka murtunut kolmesta kohdasta alun maidontuotanto-ongelmien vuoksi ja jonka jalasta ei välttämättä koskaan tulisi normaalisti toimivaa. Ja josta ei kannata välttämättä odottaa suurta näyttelyvoittajaa. Kasvattaja kysyikin minulta voisinko millään ottaa Mojiton, jos pennun hintaakin vielä lasketaan. Vastauksen jo tiedättekin, se oli tietenkin tottakai!
Elokuussa alkoi myös neljäs vuoteni lukiossa, ja ensimmäisen jakson jälkeen suoritettuja kursseja tulikin kahdeksan lisää. Pari näistä kuitenkin oli edellisenä vuonna kesken jääneitä kursseja, joiden tehtävät ja kuvistyöt sain tehdä kesälomalla.
Syyskuussa Mojiton ollessa kolmen kuukauden ikäinen tuli aika noutaa tyttö kotiin. Mojito oli kasvattajan luona kuukauden pidempään tuon jalan vuoksi. Hain kotiin uskomattoman upean pienen valkoisen otuksen, joka ei kotona saanutkaan kovin iloista vastaanottoa. Ovella oli nimittäin vastassa mustasukkainen ja omistushaluinen Fera, joka ei halunnut jakaa aluettaan, lelujaan tai omistajaansa pienen vikisevän piiperöisen kanssa. Tästä alkoikin totutteluvaihe, jonka aikana Fera rökitti pienempää aivan surutta. Onneksi tuota rökittämistä ei kovin kauaa jatkunut ja tytöt ovat nykyään parhaita ystäviä. Seuraavan vuoden pennunhankintasuunnitelmatkin alkoivat kummasti koputella aivojen sopukoissa syksymmällä ja alkutalvesta. Vielä en kuitenkaan paljasta mistä uusi perheenjäsen tulee, osasyynä se etten itsekään vielä ole varma.
Joulukuun ensimmäisenä päivänä olimme jälleen kerran frettinäyttelyssä, tällä kertaa kyseessä oli pääkaupunkiseudulla ollu Capital!. Tytöt pärjäsivät taaskin hienosti, vaikka Fera olikin ennen arvostelua sotkenut itsensä hiekkalaatikolla johonkin hieman epämiellyttävämpään. Jouluna tytöt kahmivat koko joulun pakettisaldon itselleen saamalla hurjat määrät lahjoja, itse sain kauan haluamani järjestelmäkameran näätäkuvausta varten, eli Canon EOS 1100D:n. Tätä kannan mukana frettinäyttelyissäkin. Joulukuussa meille muutti myös kolmas karvainen perheenjäsen, nimittäin poikakissa Mishja. Ferasta tuli taas uuden tulokkaan saapuessa esiin se sama mustasukkainen monsteri kuin Mojitonkin saapuessa, mutta onneksi kaikenkarvaiset eläimeni tulevat nykyään hienosti toimeen.
Ferastakin on jo kasvanut huomaamattani aikuinen nainen, sillä neiti aloitteli kiimansa joulun aikoihin. Kiima on kuitenkin aiheuttanut Ferassa hieman ylivilkkautta, ja neiti hyppii, pomppii ja kiipeilee entistä enemmän. Fera päättikin joulukuun viimepäivinä hypätä frettiturvalliselta parvekkeeltamme alas. Asumme kerroksessa numero kolme, mutta joka on takapihalta laskettuna neljäs kerros. Ikäväkseni parvekkeemme on siis todella korkealla, aivan reilusti korkeammalla kuin tuttavani joka asuu neljännessä kerroksessa. Onneksi alla odotti pehmeä lumihanki johon Fera oli tupsahtanut, mutta kävimme silti eläinlääkärissä röndgenissä tarkistamassa kaiken olevan kunnossa. Ilkeä talvi oli tupruttanut lunta parvekkeen nurkkaan niin paljon, että kasan päältä pääsi ketteränä otuksena hyppäämään kaiteelle ja siitä alas. Kyseisen nurkan edessä on vielä jättimäinen lattiasta kattoon ulottuva betonitolppa, joka estää suoran näköyhteyden. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja nyt tiedän käydä tarkkailemassa tuon nurkan lumimäärää. Mojito ei tajunnut aloitellakkaan kiimaansa viellä, mutta kävimme implantoimassa molemmat tytöt
 |
| Tältä näyttää kameran läpi pudotus parvekkeelta. Ei näytä kovin korkealta, mutta puiden latvat alkavat olla meistä ylemmän parvekkeen katon tasolla... Joskin yläkerran kaksikerroksisen asunnon partsi on hiukan korkeampi kuin muiden.. |
Vuodessa 2012 oli niin hyvää kuin huonoakin, kuten ylempää varmasti huomaattekin. Menetin rakkaan ystävän, ensimmäisen frettini, mutta myös sain kaksi maailman ihaninta frettityttöä ilostuttamaan elämään, joista on nyt jo kasvanut todella hienoja frettineitejä. Ehdimme käymään tyttöjen kotiutumisen jälkeen kaksissa frettinäyttelyissäkin, joista tosin ei palkintoja mukaanviemisiksi herunut. Vuoden 2013 aikana pyrimme varmasti käymään useammissa näyttelyissä, toivon mukaan todennäköisesti Suomen rajojen ulkopuolellakin. Tänä vuonna tulemme varmasti muutenkin osallistumaan aktiivisemmin frettitapahtumiin, onhan tässä sentään koko vuosi aikaa! Olen myös todella iloinen siitä, että olen saanut uusia ystäviä ja tutustunut moniin mukaviin uusiin fretti-ihmisiin viimeisen vuoden aikana.
Tapahtumarikas vuosi on takana ja on aika katsoa hieman tulevaisuuteen. Uutta asuntoahan en viime vuonna saanut, mutten toisaalta edes jaksanut sellaista kovinkaan aktiivisesti hakeakaan. Todennäköisesti odotan, että aiemminkin mainitsemani Myyrmäessä sijaitseva asunto vapautuu taas. Typeränä kun en sitä ottanut kun olisin saanut, ja sekös kaduttaa.
Lukion jälkeen aion mennä opiskelemaan erääseen taidekouluun, kunhan ensin saan sen valkolakin. Tämä ei viellä keväällä tule tapahtumaan, sillä vaikka ylioppilaskirjoitukset häämöttääkin aivan nurkan takana, jää minulle kaksi ainetta kirjoitettavaksi seuraavaksi syksyksi. Kevään jälkeen opiskeluni kuitenkin nykyisessä koulussani loppuu ja suoritan viimeiset kurssit ja kirjoitukset aikuislukion puolella, aikuislukion oppimäärällä. Tammikuussa aloitin autokoulun juuri ennen lakiuudistusta, joten siihen ajokortinkaan saamiseen ei enää pitkä aika ole. Suunnitelmissa onkin nyt hankkia osa-aikatyö jotta rahat riittävät niin auton ostamiseen kuin henkilökohtaisen eläintarhanikin kasvattamiseen. Harmittaa kyllä hieman, että vuonna 2012 jäi parit taidenäyttelyt väliin, mutta on vain ollut niin paljon tekemistä etten ole ehtinyt mitään mestariteoksia maalaamaan. Ehkäpä tämäkin asia korjataan tänä vuonna? Myönnyin vihdoin ja viimein julkaisemaan netissä jonkin teokseni, mutta huomioikaa että kyseinen omakuvamaalaus on lähestulkoon kaksi vuotta vanha ja se on edelleen kesken!
Kuten aiempienkin vuosien aikana, aion tänäkin vuonna kartuttaa frettitietämystäni uudelle tasolle ja opetella uusia asioita. Vaikka olenkin lukenut ja opiskellut freteistä paljon, haluan koko ajan oppia uutta ja tietää enemmän. Yksinkertaisesti haluaisin tietää kaiken, mikä ei tosin ole mahdollista mutta mitä korkeammalle pyrkii, sen korkeammalle pääseekin. Pelkkä lukeminenhan ei tietenkään riitä, jokainen frettini on opettanut minulle korvaamattomia asioita, joita ei lukemalla voi oppia. Pyrin kuitenkin tulemaan aina paremmaksi fretinomistajaksi, ja toivon muidenkin tavoittelevan samaa. Tätä asiaa sivuuttavia suunnitelmia en kuitenkaan tässä nyt paljasta, teen sen kun siltä tuntuu. :) (ja ei, vaikka jotkut nyt tietävätkin tulevaisuudensuunnitelmiani, ei kukaan ole toisesta suunnitelmastani koskaan kuullutkaan.)
Odotan innolla mitä vuosi 2013 tuo tullessaan, ja toivottavasti se on parempi kuin edeltäjänsä!
