Haaste.. | Taskuvarkaani frettiblogi

7. joulukuuta 2012

Haaste..

Sain taas vaihteen vuoksi haasteen. Tämähän on vasta kolmas yhteensä, kylläpä näitä nyt pyöriikin blogeissa edestakaisin. Haasteesta saan kiittää Hanttaa blogista Viiksiä ja viinereitä, joka ystävällisesti päätti piristää blogiarkistoani vaihteen vuoksi yhdellä haasteella. 

"Kiitä tunnustuksen antajaa.
Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."

Tällä kertaa laitankin vahingon kiertämään,
 ja laitan haasteen eteenpäin seuraaville henkilöille:
Valitan, laitoin eteenpäin vain seitsemälle,
 mutta tuskinpa kukaan tähän kuolee.

Fera pienempänä 

Kahdeksan (vaikeasti keksittävää, koska olen kahdessa haasteessa jo aika paljon erilaisia faktoja itsestäni paljastanut) satunnaista asiaa itsestäni: Näin ollen en siis ala kirjoittamaan kaikkia aiemminkin mainittuja totuuksia tähänkin haasteeseen. 

1. Rakastan frettejä (edelleenkin), ja haluan oppia lajista kaiken mahdollisen ja vähän päällekin.

2. Tämän lisäksi olen kissaihminen. Unelmakissani on puolipitkäkarvainen valkoinen kissa, jolla on upea lumivalkoinen turkki. Olen löytänyt tällaisen kissan, mutta ikävä kyllä myyjä ei ole ottanut minuun yhteyttä, mutta jos saan yhteyden pelaamaan, tuo poikakissa muuttaa meille. 

3. Haluan hemmotella pieniä karvaturrejani ja ostelen niille aina kaikenlaista kivaa. Käytänkin suurimman osan rahoistani eläimiini. :)

4. Tämä on sitten salaisuus: Vaikka olenkin vegaani, olen ihan heikkona Tupla-suklaapatukoihin ja olen varmaan viimeiset pari kuukautta vetänyt melkein päivittäin sellaisen.. :DDD En ollut syönyt johonkin kuuteen vuoteen yhtään suklaapatukkaa ja nyt se kostautuu. xD

5. Vihaan tv:tä ja harvoin minulla ei ole parempaa tekemistä kuin telkkarin tuijottaminen ja aivojen mädättäminen.

6. Rakastan kynsien lakkaamista, ja kokeilenkin usein uusia juttuja kynsiini. En pidä yksinkertaisista yksivärilakkauksista, sillä ne ovat jotenkin liian.. tylsiä, yksinkertaisia, helppoja ja haasteettomia.. En siis kuitenkaan ole mikään kynsilakkahullu enkä niitä sadoittain omista, sellaiset kolmisenkymmentä pulloa varmaankin löytyy, sekä tietenkin hileet, koristeet, tarrat, siveltimet  jne. 




7. Taipumukseni luovuuteen on huomattavissa monista muistakin asioista kuin kynsien lakkaamisesta, paperille piirtämisestä sekä maalaamisesta tai pukeutumisestani. Kuten esimerkiksi siitä, että saatan sörkkiä maaleillani ja siveltimilläni sellaisiakin esineitä, joiden tuunaaminen ei olisi muille tullut mieleenkään. :D

8. Olen laiska ja saamaton ja kyllästyn helposti asioiden tekemiseen. Kuitenkin kun oikein inspiroidun ja haluan sekä päätän tehdä jotakin, olen siinä hyvä ja saan sen tehtyä helposti. Tämä esimerkki toimii esimerkiksi opiskelun suhteen. Kaksi vuotta laiskottelin (ensimmäisenä vuotena olin ahkera), ja nyt sain vuoden ensimmäisessä jaksossa suoritettua tuplasti sen määrän, mitä koko kahden viime vuoden aikana kursseja suoritin. Vielä kun saisi rehtorinkin vakuutettua tästä, kun hieman skeptisesti kuitenkin minuun suhtautuu samalla omahyväinen virne naamallaan salaa valmistaen eropapereita koulusta. Heh, ei tule natsaamaan. >:)


12 kommenttia :

  1. Kiitos, tätä kaivattiinkin :D

    VastaaPoista
  2. No niin huippua, sait tehtyä! :) Sinusta löytyy muutamia samoja "piirteitä", kuin minusta. Oon itsekin luova ihminen ja senhän mun blogista taitaa huomatakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eikä edes mennyt tällä kertaa montaa viikkoa että sain tehtyä. :)
      Heh, kyllähän se luovuus tosiaan blogistasi ihan hyvin paistaa :D

      Poista
  3. Mäkin haluaisin just tommosen kissan! Frettiä en saanu, kasvattajien mieletä en oo tarpeeks hyvä fretin omistaja, ja kissaa kysyin yheltä eikä sekään mulle halunnu antaa. Oon ilmeisesti huono lemmikin omistaja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä tosiaan aika unelmakissa tuo ppk valkoinen poitsu jonka myyjältä odotan vastausta yhteydenottopyyntööni. Jotenkin ne vain ovat niin upeita, mutta tuo yksilö erityisesti.

      Ilmeisesti tosiaan olisit sitten huono lemmikinomistaja, kyllä kasvattajilla on kuitenkin aina hyvät perusteet olla pentua jollekin luovuttamatta, esimerkiksi vaikka jos ostajaehdokas olisikin täydellinen mutta alaikäinen. Jos tosiaankin haluat lemmikin, kannattaa ihan ensimmäiseksi päättää minkä elukan haluat ja ottaa siitä sitten mahdollisimman paljon tietoa selville ja hitaasti opiskella ko. lajista mahdollisimman paljon. Ei ne kasvattajat kuitenkaan ihan huvikseen niitä päätöksiä tee. Ja onkin kyllä todella hyvä, etteivät ainakaan frettikasvattajat (tuskin rotukissojen kasvattajatkaan) myy pentujaan ihan mille tahansa idiooteille, kaikenlaisia ihmisiä kun on.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, otetaan vastaan! ;) Kirjottelen varmaan huomenissa postauksen tästä!

    Ps. Mäkin liityin sun lukijaksi! Ihana blogi. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva juttu että tartuit haasteeseen. ;-)
    Kiitos kehuista ja tervetuloa lukijaksi! :)

    VastaaPoista

Jätäthän meille tassunjälkesi!